Perusteiden pohdintaa


Tavoitteet ovat asia, jotka aina silloin tällöin nousevat puheisiin pyöräilijäpiireissä. Minä kuulun Jari Sarasvuon hengenheimolaisiin, enkä juuri osaa orientoitua tavoitteisiin. Sain tästä ajatuksen pohdiskella muitakin perusteitani tai periaatteitani. Halusin kutsua niitä prinsiipeiksi, erästä jääkiekkokommentaattoria mukaillen, mutta se olisi varmaan ärsyttänyt kieli-ihmisiä.

Tekeminen yli tavoitteiden
Tekeminen, sana joka joidenkin mielestä on hirveintä urheilijajargonia ikinä, tarkoittaa minulle kaikkia niitä päivittäisiä asioita, jotka hyvin suorittamalla parannan mahdollisuuksiani suoriutua hyvin. Suorittamisen kohde voi olla mikä vaan, mutta oletetaan sen nyt olevan esimerkiksi tärkeä pyöräilykilpailu.

Voin asettaa tavoitteen olla ensi kaudella palkintopallilla Porvoon ajoissa, mutta mitä tämä tavoite minulle antaa, muuta kuin mittarin jota vastaan joko onnistun tai epäonnistun? Mielestäni en hyödy tästä mittarista mitenkään juuri nyt.

Sen sijaan voin kiinnittää huomioni tapoihini. Miten harjoittelen, palaudun, syön, juon, nukun ja käytän aikaani muihin asioihin. Jos teen itselleni tapoja asioista, jotka edistävät kehittymistäni pyöräilijänä ja pidän kiinni niistä tavoista, teen parhaani enkä enempään pysty. Tavoitteissa on sellainen vika, että ne harvoin on mitoitettu oikein ja voivat pahimmillaan kahlita suorituksen.

Priorisointi
Huomaan monien ihmisten toistelevan, kuinka he kyllä harjoittelisivat, jos ei olisi niin paljon kaikkia muita menoja ja velvollisuuksia. Aivan kaikki on kiinni jatkuvasta priorisoinnista. On aivan turhaa valittaa ajanpuutetta, kaikilla on 24 tuntia aikaa vuorokaudessa, kyse on siitä mihin aikansa käyttää. Perhe ja ura ovat valintoja myös, joista tosin tuskin kannattaa irtautua, kun on kerran sitoutunut.

Jos kuitenkin ollaan realistisia ja oletetaan, että kaikki hoitavat työnsä ja perheensä vastuullisesti, jäljelle jäävä ajan priorisointi muuttuu entistäkin tärkeämmäksi. Jos harjoituskauden pitkät lenkit jäävät viikonloppuisin jatkuvasti ajamatta kaikennäköisten sosiaalisten rientojen takia, tuskin on oikean lajin parissa. Työssäkäyvän harrastekilpapyöräilijän on mielestäni hyväksyttävä, että sosiaalinen elämä tapahtuu renkaiden päällä.

Itseni valmentaminen
Tästä periaatteesta en itse asiassa ole aivan varma, saattaisin kaivata ulkopuolista apua saavuttaakseni sen seuraavan tason. Toisaalta en ole lainkaan varma, olisinko kykenevä tekemään enää enemmän myönnytyksiä pyöräilyn vuoksi tässä vaiheessa elämääni, joten en ole valmentajaa hankkinut toistaiseksi.

Tunnen monia päteviä valmentajia ja kaiken sen harjoitustieteellisen perustan, jolle he metodinsa perustavat. Ainakin luulen tietäväni. Kysymykseni on siis, pystyisivätkö nämä valmentajat analysoimaan minua paremmin kuin minä itse ja siten tarjoamaan harjoitteluuni jotain, mitä en ole itse keksinyt. Olen aivan varma, että harjoittelun määrää ja laatua sekä palautumista lisäämällä kuntoni nousisi uudelle tasolle, mutta tekemättä lisää uhrauksia muussa elämässä, tämä ei taida olla mahdollista. Mitä työkaluja potentiaaliselle valmentajalle siis jäisi? Jos olet valmentaja ja tunnet, että sinulla olisi jotain annettavaa minulle, ota yhteyttä.

Kunnossa läpi vuoden
Rakastan pyöräilyä, harjoittelua ja hyvässä kunnossa olemista. En voi sietää ajatusta, että annan kuntoni tipahtaa. Tiedostan kyllä, että offseasonilla tulee antaa kehon ja mielen palautua kauden rasitteista, mutta en juuri tunne tälle tarvetta. Suurin ongelmani on Suomen maantiekauden lyhyys ja vastavuoroisesti harjoittelukauden pituus.

Järkevän kuusi kuukautta pitkän harjoittelukauden rakentaminen amatöörinä on erittäin haasteellista. Cyclocross-kisailu toimii häiriötekijänä parin kuukauden ajan, mutta ei silläkään pötkitä kovin pitkälle talveen. Kadehdin ammattilaisia, jotka viettävät lyhyen selkeän offseasonin ja saavat sen jälkeen ajaa PK-kilometrejä sielunsa kyllyydestä. Harrastajalla Suomessa on vain kylmää, pimeää, märkää ja töitä.

Älkää valittakoselitelkö ja vähätelkö
Valittaminen syö energian itseltä ja kaikilta sinun ympäriltäsi. Valittajan ympärillä ei saa ikinä olla tyytyväinen omaan tilanteeseensa, vaikka kuinka olisi tehnyt itse töitä ja uhrauksia saavuttaakseen tilanteen, jossa ei ole omasta mielestä valittamista.

Selittely on valittamisen sukulainen, joka yleensä kohdistuu suhteessa johonkin asetettuun tavoitteeseen, katso tämän tekstin ensimmäinen kappale. Selittely alkaa yleensä jo siinä vaiheessa, kun tavoite alkaa lipsua käsistä, vaikka itse suoritus ei olisi vielä edes tapahtunut. Tavoitteessa epäonnistuttuaan valittaja tarjoaa kaikki syyt, miksei hänellä oikeastaan ollut mahdollisuuksia päästä tavoitteeseen. Pahimmillaan selittelijä torpedoi oman suorituksen jo etukäteen, ettei vain jäisi ilman selityksiä.

Vähättely on toimintaa, joka tapahtuu silloin, kun ei oikeastaan ole mitään seliteltävää eikä valitettavaa. Asiat ovat siis hyvin, mutta sen myöntäminen varsinkin valittajien seurassa on vaikeaa. Sano rehellisesti, että hiton hyvin menee. Kaikki muut paitsi valittajat ovat varmasti iloisia puolestasi ja saavat virtaa hyvästä tilanteestasi.

Pyöräily on aivan mahtava juttu, nauti ajasta jonka investoit siihen. Älä pilaa sitä itseltäsi ja muilta valittamisella, selittelyllä ja vähättelyllä.

Keskeyttäminen on opittu taito
Kieltäydyn keskeyttämästä, ellei jatkaminen ole terveydelle vaaraksi. Tämä koskee harjoituksia ja kilpailuja. Olen keskeyttänyt kilpailun kerran Fellmanin ajoissa kaatumisen vuoksi ja kenties kerran Bianchi-cupissa renkaan puhkeamiseen. Harjoituksia jätän kesken ehkä yhden kappaleen vuodessa, jos sitäkään.

Luovuttaminen ja keskeyttäminen ovat asioita, joihin luonteeni ei vaan yksinkertaisesti taivu. En pysty lainkaan samaistumaan keskeyttäjän mielenmaisemaan. Mikä saa ihmisen ryhtymään johonkin, mitä ei kuitenkaan halua viedä loppuun asti. Olen vahvasti sitä mieltä, että keskeyttäminen ja luovuttaminen tulevat sitä helpommiksi, mitä enemmän niitä harjoittelee.

Nauti tekemisestäsi
Epämiellyttävien tapojen ylläpito ei ole mahdollista pitkällä tähtäimellä. Jos nautit enemmän kaljakuppilassa istumisesta perjantai-iltaisin, kuin PK-lenkistä lauantai-aamuisin, tuskin päädyt lenkille konsistentisti. Älä siis yritä pakottaa itseäsi sapluunaan johon et sovi.

Toki tiedostan hetkellisen nautinnon kiusauksen, mutta itse saan enemmän iloa pitkällä tähtäimellä hyvästä kisakunnosta, jonka saavuttamiseksi hetken nautinnoista täytyy usein pidättäytyä. Salli kuitenkin itsesi repsahtaa silloin tällöin, itse ainakin saan pikku morkkiksesta hyvän muistutuksen siitä, mistä todella pidän.

Nämä ovat minun periaatteitani, saat olla eri mieltä aivan vapaasti. Voit kommentoida alle ja kertoa missä ajattelusi poikkeaa. Saat toki komppaa, jos olet samaa mieltä kanssani jostain.

 

8 thoughts on “Perusteiden pohdintaa

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Itse olen tuon tavoitteiden asettamisen kanssa samoilla linjoilla.

    Aina sanotaan, että pitäisi asettaa tavoitteet, joita kohti mennä. Mutta olen siinä auttamattoman huono. En ole koskaan oikein asettanut mitään liikunta- tai urheilutavoitteita, mutta silti koen olevani ainakin kohtalaisessa kunnossa. Vastaavasti töissä meidän firmalla ei ole koskaan ollut mitään kristallinkirkkaita tavoitteita. Me on vaan tykätty tehdä hyviä juttuja. Ja silti ainakin joillakin mittareilla touhua voisi kuvailla menestyksekkääksi.

    Koen itse mielekkääksi nimenomaan ”tekemisen”, joka sitten tukee isoa kuvaa. Pitääpä kuunnella tuo Sarasvuon show.

    1. Kiitos Jaakko! Jatketaan hyvien juttujen parissa. Kuten sun Surlyn kasausvideo, oli mainiota settiä 🙂 Meikäläisen DI2 tempopyörän kasaaminen oli käpyhommia myöten aika samanlaista puuhaa, vaikka vehkeet olikin paria kertaluokkaa kalliimpia ja ratkaisut eksoottisempia.

  2. Hieno erittely Niki…hyvin paljon samaa mieltä noista periaatteistasi. Kiinnostus, motivaatio ja sen ylläpito sekä sitoutuminen harjoitteluun etc. Tulosta tulee ja jos ei tule, niin uutta matoa koukkuun! Suomi-pyöräilijä on kovan haasteen edessä noiden varsinkin tämän talven pitkittyneistä olosuhteiden takia. Ei sitä jaksa jynssätä kovin pitkään trainerin päällä eikä kaikilla ole mahdollisuutta lentää lämpimään. Onneksi on hiihto…
    Onnea ja menestystä 69v-gubelta, mikä myös tykkää pyöräilystä vaikkei kilpailekaan!

    1. Kiitos Antti! Sukset pitäisi varmaan hommata taas, hiihdin lapsena kilpaa mutta siitä on jo aikaa. Kaikista mahdottomimmat pyöräilykelit tuppaavat olemaan hyviä hiihtokelejä, eikä pieni yläkropan harjoittaminen tekisi pahaa…

  3. Hyvä kirjoitus vaikken pyöräilystä mitään ymmärräkkään. Itse hyvin kilpailuhenkisenä mietin missä vaiheessa tavoitteellinen harrastaminen muuttuu ei palkitsevaksi, kun huomaa saavuttaneensa maksimi tason johon pääsee itselle mahdollisella panostustasolla. Nimimerkillä en nuorena lähtenyt Kartingia ajamaan Eurooppaan vaan lopetin harrastuksen.

    1. Moi J-P!

      Ymmärrän ”mitä jos” ajattelun sun kohdalla, kaikki olisi voinut olla mahdollista oikealla panostuksella. Itse olen lähinnä kiitollinen, että löysin pyöräilyn myöhemmällä iällä, enkä koe enää tarpeelliseksi tavoitella korkeampia tasoja. Niihin luonnollinen lahjakkuus (geenit) olisi tuskin ikinä riittänytkään.

      Tällä hetkellä kilpaileminen on antoisaa sillä tasolla missä olen ja olen siihen tyytyväinen. Maantiepyöräily tiimitaktisine elementteineen on kiinnostavaa, vaikka oma maksimi olisi saavutettu. Aina voi ajaa tiimikaverien hyväksi 🙂

      On totta, että samaa ei ikuisesti jaksa ja olenkin suunnitellut pyöräilyuran suuntaamista erilaisiin kilpailuihin joskus tulevaisuudessa.

  4. Hyvä kirjoitus. Työssäkäyvänä perheellisenä tuota priorisointia on oppinut tekemään ja hyväksymään sen, että treenaamiseen on rajallisesti aikaa. Oon kuitenkin tyytyväinen siihen, että ehsin näinkin ”paljon” treenata. Viikonloppuisin ehtii ajamaan pitempää lenkkiä ja viikolla sitten treenataan sopivissa väleissä kun ehditään. Menestys ei ole ollut mitään vahvaa, mutta päivittäinen ja viikottainen tekeminen on kuitenkin kivaa ja kilpailut motivoi tähän tekemiseen. Lisäksi kun tuntuu, että lapsiin on saanut tartutettua innostuksen liikkumiseen niin voi sanoa, että jossain on onnistunut 🙂

    Keskeyttämisestä oon melko samoilla linjoilla sun kanssa. Joitain kertoja kisa on jäänyt kesken liian matalien verensokerian takia, kun olen 1-tyypin diabeetikko. Joskus taas oon ajanut ”väkisin” maaliin vaikka jälkeenpäin ajatellen olis ollut järkevämpää keskeyttää. Treenit on joskus jäänyt kesken kun vedossa on vaan jaloista loppunu voimat täysin. Mutta ehkä se treeni on silloin jo ajanut asiansa siihen mennessä.

    Mutta senhän takia pyöräilyä harrastaa, treenaa ja kilpailee, että se on kivaa.

    1. Moi Jaakko!

      Kiitos kehuista. Diabetes on toki asia jota on pakko kunnioittaa. Ite tulee vedettyä välillä traineritreenejä jopa itsepäisesti huijaamalla läpi, kuten esimerkiksi palautuksia venyttämällä niin pitkiksi, että treenin pointti vähän kärsii. Omalle psyykelle tämä on kuitenkin helpompaa, kuin kesken jättäminen. Olemme kaikki erilaisia 🙂

      Tsemppiä kisoihin ja treeneihin ja kiitoksia tulevaisuuden pyöräilytoivojen kasvatustyöstä!

      -Niki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s