Aluksi pienet pahoittelut siitä, että tähän aikaan vuodesta nämä blogipostaukset eivät aina tule kisojen jälkeen uunituoreina ulos, ja että aiheet pyörivät melko tiukasti vain kisakuulumisten ympärillä. Syksyn ja talven pitkinä kuukausina ongelma on varmasti päinvastainen ja aiheiden backlogiin on mukava palata. Silloin viimeistään lupaan kirjoittaa esimerkiksi vegaaniravinnostani, mistä on tullut kyselyjä.
Viimeinen postaukseni käsitteli Bioracer GP:tä ja sen jälkeen on kisarintamalla tullut ajettua Rosendahl GP, Kuninkaanmäen Bianchi-cup sekä Tavastia 3 days -etappiajo.
Rosendahl GP
Rosendahlista on aina kilpasarjan kakkossijaa 2013 lukuunottamatta jäänyt käteen lähinnä karvas pettymys ja hukattu mahdollisuus. Kisa sopii minulle, koska vaikka anaerobinen tehontuottoni ei ole aivan huipputasoa, en mene kovin helposti ”punaiselle” ja pystyn palautumaan efforteista nopeasti.
Lähdin siis toteuttamaan tiimin taktiikkaa ja otin alun erittäin rauhallisesti ja jätin höntyilyt muille. Tämä sujui erittäin hyvin kisan puoliväliin asti kunnes Tinken välikirin lähestyessä aistin paikkani iskeä ja pokata välikiripalkinto nimiini ja ehkä muodostaa irtiotto samalla.
Iskinkin sitten niin tautisella kiukulla ettei yhtä nuorta venäläistä lukuunottamatta kukaan edes yrittänyt mukaan ja hänkin jäi välimaastoon minua saavuttamatta. Odotin kaverin mukaan kirimaalin jälkeen ja yritimme aloittaa hatkatyöskentelyn, mutta molemmat räjäyttivät itsensä kirissä niin totaalisesti, ettei vetämisestä tullut oikein mitään kummallakaan.
Hetken päästä pääjoukko saavutti meidät ja kuten niin usein ennenkin tämä on juuri se hetki, kun ratkaiseva irtiotto karkaa. Itselleni tämä oli tietenkin ainoa hetki, kun en ollut pelipaikoilla valppaana, vaan suodattamassa välikirin happoja porukan perällä pois elimistöstäni. Aistin hätätilanteen ja yritin lähteä siltaukseen heti mukaan Marco-Tapio Niemen kanssa, mutta en pystynyt auttamaan vetohommissa, eikä Marco-Tapio saanut vedettyä meitä hatkaan yksin. Tuudittauduin siis siihen, että saimme Eeron ja Micken hatkaan mukaan ja palasin pääjoukkoon päivystämään siltausyrityksiä ja säästelemään kisan loppua varten.
Loppukilpailun ainoan merkittävän iskun teki meidän Jussi Makkonen pari kierrosta ennen maalia, mutta Jussi onnistui ajamaan vain puolet hatkan 40 sekunnin erosta kiinni ja pääjoukko ajoi hänet kiinni. Itse olin sen verran onnistunut lataamaan akkuja, että vaikka yksi Velosportin venäläinen iski pääjoukosta irti, niin kuittasin kisan kymppisijan pääjoukon toiseksi kirien. Tästä kovasti hämmästyin, sillä taakse jäi eräs Juhana Hietala, joka yleensä nappaa nämä helposti. Micke oli meidän parhaana kahdeksas irtiotosta ja minä siis kymmenes ja välikirin voittaja. Jalat olivat todella hyvät, mutta räjäytin ne välikiriin, mikä vähän harmittaa. Muuten olisin aivan varmasti ollut hatkassa myös mukana.
Bianchi-cup Kuninkaanmäki
Järjestettiin IBD Cyclingin porukalla perinteisellä kisareitillä Kuninkaanmäessä Bianchi-cup osakilpailu. Hyvä reitti, mainio ilma ja hyvä some-rummutus johti siihen, että teimme kaikkien aikojen Bianchi-cup osallistujaennätyksen. Hyvä me ja kaikki te jotka tulitte paikalle!
Kisassa itsessään syntyi melko aikasin ja varkain irtiotto, jossa IBD:llä oli melko maittava 50% edustus minun, Micken ja Andersin muodossa. Loput hatkalaiset olivat CCH:n Kyle Sullivan, IK32:n Ville Kantola ja itselleni uusi tuttavuus maastopyöräilijä Eemil Uitto.
Kaikki vetivät hienosti ja pääjoukolla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Aloitimme iskemisen minun toimesta 10km eli kaksi kierrosta ennen maalia ja olin vähän reilun yhden kierroksen irti. Anders iski tämän perään ja hänet saavutettiin vasta Kuninkaanmäen loppunousun puolessa välissä.
Tästä tilanteesta minulla ja Mickellä oli melko helppo työ iskeä irti ja kuitata sijat 1. ja 2. kotikisasta. Voisi sanoa, että ”viis kautta viis” iltakisa IBD Cyclingille. Katso yllä olevasta videosta loppuratkaisut IBD:n Mikael Turusen takakamerasta, video alkaa juuri kun minä olen iskenyt irti 10km ennen maalia.
Tavastia 3 days -etappiajo
Lähdimme T3D-etapeille ennakkosuosikin asemasta omastamme ja monien muidenkin mielestä. En tiedä mihin muut tämän aseman perustivat, mutta itsellämme oli korkeat luulot kyvyistämme tehdä eroa muihin joukkueisiin 15 kilometrin joukkueaika-ajossa. En ole aivan varma, mihin tämä itsevarmuus perustui, sillä emme ole harjotelleet TTT:tä (team time trial) ollenkaan, mutta ei kai pieni valheellinen itsevarmuus niin vaarallista ole.
Ensin ajettiin kuitenkin perjantaina korttelikisa aivan fantastisella reitillä Riihimäen varuskunta-alueella. Olin tähän aikaan viime vuonna ylirasituksen vuoksi kisatauolla ja se kismitti kovin, joten tänä vuonna oli mukava päästä ajamaan täällä.
Reitillä on yksi mojova nousu ja mukavasti erilaisia mutkia ja pinnanmuotoja sekä lyhyt hiekkakentän ylitys juuri ennen loppusuoraa, mikä tuo mukavaa maustetta kisaan.
Itse kisasta ei kuitenkaan muodostunut riittävän raskasta, että mitään irtiottoja oltaisiin saatu aikaiseksi, vaikka takalauta nyt toki vuotaa tälläisellä reitillä aina. Micke kuitenkin kuittasi homman tutulla varmuudella loppukirissä minun ja Eeron tullessa maaliin samassa ryhmässä sijoilla viisi ja seitsemän. Erittäin hyvä tulos meille.
Seuraava etappi oli kovasti jännittämäni TTT Hikiällä lauantaina puoliltapäivin. Olin käynyt edellisen yön aivan kierroksilla, enkä saanut kovinkaan montaa tuntia nukuttua, joten vähän pelotti palautuminen edellisestä päivästä. TTT:mme ei ollut aivan niin järisyttävän ylivoimaista, kun kuvittelimme ja kääntäpaikkasekoiluista johtuvien erinäisten aikabonusten jälkeen Racebikefocuksen joukkue oli lopulta kaksi sekuntia nopeampi.
Ajoimme toki hyvin ja teimme erittäin hyvin eroa moniin muihin joukkueisiin, mutta toivomaamme murskavoittoa emme saaneet.
Lauantain 104 kilometriä pitkälle maantie-etapille lähdimme tilanteesta, jossa meidän Micke johti, RBF:n Nordlund oli toisena +3sek, RBF:n Kesonen kolmas +7sek ja minä ja Eero olimme seuraavina +10sek. Seuraaviin takana olikin sitten selkämpi ero.
Lähdimme etapille ajatuksella kontrolloida kisaa aivan loppupuolelle asti, jossa vaiheessa minä ja Eero voisimme yrittää iskeä kauempaa etappivoittoon Micken säästellessä paukkuja, jos ratkaisu menisi massakiriksi.
Noin 24 kilometrin ajon jälkeen löysimme kuitenkin itsemme Eeron kanssa lupaavasta irtiotosta RBF:n Pursiaisen, Akilleksen M18-kuskin (sori en tullut kysyneeksi nimeä) ja CCH:n Lehtisen kanssa. Kaikki alkoivat jakaa tasaisesti vetohommat ja vaikka pääjoukossa takana yritettiin panna kampoihin, saimme silti eron puristettua parhaimmillaan kahteen minuuttin.
Sen suuremmaksi ero ei ikinä kasvanut ja se oli noin minuutissa, kun Eeron kanssa seitsemän kilometriä ennen maalia jätimme jälkeemme jäljellä olevat hatkakaverimme Lehtisen ja Pursiaisen, jotka eivät pystyneet enää osallistumaan vetohommiin. Akilleksen junnu oli tippunut kyydistä aikaisemmin.
Puristimme Eeron kanssa seitsemän kilometrin paritempon maaliin pitäen eron pääjoukkoon suurin piirtein samana ja Eero päivän selkeästi vahvempana kuskina ylitti maaliviivan ensimmäisenä siirtyen keltaiseen paitaan. Minä olin toisena +4sek ja Micke kolmantena vajaan minuutin päässä. RBF:n Nordlund oli lähin haastaja +1:02 Eeron perässä.
Omat jalkani eivät huonon palautumisen jälkeen olleet aivan parhaat, mutta tälläiseen tasaiseen hatkavetämiseen ne kyseisenä päivänä riittivät, vaikka ylärekisteri kangerteli ja pumppu ei oikein tahtonut ottaa kierroksia.
Sunnuntaina koitti kisan viimeinen etappi 134 kilometriä ja kolmoisjohto puolustettavana. Tällä kertaa laadimme taktiikan, jossa oli todellakin tarkoitus pysyä tänään. Tampereen diesel-Antit Palonen ja Vekkeli hoitaisivat valtaosan alkukisan vauhdinpidosta, jotta kisa ei olisi pelkkää iskemistä koko ajan ja kilometrejä kuluisi pois mittarista ennen kuin minä, Eero ja Micke joutuisimme todella hommiin johdon puolustamiseksi.
Pojat tekivät työtä käskettyä ja Kauppilan Simo jeesaili myös vetohommissa, mutta pysyi lähinnä keulilla auttamassa iskujen merkkaamisessa. En ole aikaisemmin nähnyt sellaista päättävyyttä, jolla Antit kerta toisensa jälkeen valuivat terävissä ylämäissä porukan perälle, jyskyttäen taas hetkeä myöhemmin takaisin keulille vetohommiin. Aivan valtava päiväduuni jätkiltä.
Aivan kuten joukkueenjohtaja Sami sanoi ennen etappia, päivästä tulisi todella raskas meille kaikille, jos yritämme puolustaa kolmoisjohtoa kokonaisuudessaan. Käytännössä se tarkoitti, että mikään ryhmä ei saisi irrota pääjoukosta, jossa ei olisi mukana kaikkia meidän kolmea johtajaa.
Tyhmänrohkeina lähdimme silti tällä taktiikalla ja kyllä siinä meinasi välillä itku tulla, kun äärimmäisen kovat kuskit GIF:n Martikainen, IK32:n Kantola ja RBF:n Kesonen ja Nordlund muiden muassa iskivät vuoretellen ja kiinniajaminen jäi käytännössä vain meidän harteille. ”Gamla kisakuski” Anders teki upeaa duunia tullen tekemään hyvää vetotyötä porukan keulille, aina kun jokin ryhmä uhkasi päästä karkaamaan.
Selvisimme kuitenkin täpärästi ja kun vastustajat kollektiivisesti tuntuivat luovuttaneen noin viisi kilometriä ennen maalia parkkeerasin itseni pääjoukon keulille ja vedin viimeiset kilometrit, jotta porukka sai rauhottua loppukiriasemiin. Olipa mahtava fiilis ylittää maaliviiva tälläisen tiimityöurakan jälkeen kolmoisvoittajina ja vastaanottaa kehuja koko tiimille kilpakumppaneilta, joiden palautetta todella osaan arvostaa.
Sunnuntaina 3.6. on vuorossa kauden ensimmäinen tempokisani Lapinkylän tempo 26km. Pääsen koittamaan uusia tempovarusteitani ja Giant Trinity Advanced Pro TT pyörääni tositoimissa muita tempokisaajia vastaan. Niin ja tuleehan siinä kai tempokuntokin testattua. Katsotaan miten käy!
Siellä se häämöttää jo myös parin viikon päässä Porvoon ajot sunnuntaina 10.6. uudella hiekkatietä sisältävällä reitillä. Porvoossa ollaan toden teolla haluttu sekoittaa vanha konsepti, jännittääpi miten tässä käy.
Niki Birling 