Gravel-pyörää mä metsästän

HUOM! Tätä juttua tullaan päivittämään sitä mukaa, kun koeajan uusia Gravel-pyöriä.

Pyöräilyharrastukseni lajikattaus on vakiintunut vuosien varrella maantiepyöräilyyn, aika-ajoon ja trendikkääseen gravel-ajoon. Kalustoni kahteen ensimmäiseen on Scott Addict RC Premiumin ja Giant Trinity pyörien myötä erinomaisessa tilanteessa, mutta gravelin puolella ei ole kehumista.

Ridley X-Night vuosimallia 2013

Loppuvuodesta 2013 ostettu Ridley X-Night on ollut uskollinen sotaratsu. Sillä on ajettu työmatkat, vuoden kylmemmän puoliskon lenkit, pyöräretket, cyclocross-kisat ja viimeisimpänä gravel-kisat. Pyörässä alkaa olemaan pitkähkön, mutta varsinkin rankan elämän jälkeen vähän kaikki vaihtokunnossa, eikä se tunnu enää sopivimmalta ratkaisulta omaan käyttötarkoitukseeni.

X-Night on sataprosenttisesti täysverinen kisakrossari. Ohjaus on tehty ketteräksi, mukavuudella ei ole juurikaan painoarvoa. Pyörä on melko kevyt Sramin Force CX 1x osilla, jotka päivitin siihen jo vuonna 2014. Mutta osasarja on jo parhaat päivänsä nähnyt ja pyörä on aina tuntunut kokoa liian pieneltä, mitä se varmaan onkin. Tämän kesänä graveleihin vaihdoin siihen naurettavan pitkän stemmin, jotta sain vähän edes tilaa ajaa riittävän matalana kisavauhdeissa, mutta tämä ei ole ihanteellinen ratkaisu.

Mitä sitten tilalle?

Vuonna 2020 gravel-pyörien segmentti on aivan naurettavan laaja: toisessa päässä on lähes täysjoustomaasturia vastaavat monsterit ja toisessa lähes maantiepyörät, joihin sopii isommat renkaat. Yksi gravel-pyörä ei millään voi olla paras ja täydellinen kaikille ja yksittäin ostajakin joutuu todennäköisesti tekemään kompromisseja omassa käyttöalueessaan.

Oma gravelini on suurimmaksi osaksi lenkkirintamalla yhdistelmiä asfalttia ja helppoja hiekkateitä, välillä jopa 50/50 suhteessa. En ole vieras silloin tällön vastaan tulevalle ”agenttipolulle” juurineen ja kivikkoineen, mutta en koe tarpeelliseksi optimoida gravel-pyörään sen varalle.

Kisapuolelta kokomukseni gravelista on vasta muutaman kisan mittainen, mutta olen jo muodostanut jonkinlaisen käsityksen pyörältä haluamistani ominaisuuksista gravel-kisoihin. Perinteinen syksyn hupsuttelu Hiekkatieralli on käytännössä maantiekisa pitkillä hiekkatieosuuksilla höystettynä, ja tänä kesänä ajamani Strömfors ja Fiskars gravel-kisat eivät nekään vaatineet pyörältä kohtuutonta järeyttä.

Haluan siis, että tuleva pyöräni toimii hyvin asfaltilla, helpolla hiekkatiellä ja olen valmis kärsimään kompromissin vaativammalla alustalla, kuten röykkyisellä metsätiellä tai polulla. Pyörän ominaisuuksina tämä tarkoittaa sitä, että en mielestäni tarvitse joidenkin gravel-pyörien tarjoamia jousitusratkaisuja enkä mahdollisuutta käyttää halkaisijaltaan pienempiä 650B kiekkoja pulleampien renkaiden toivossa.

Mitä sen sijaan haluan, on mahdollisuus 35-40mm renkaiden käyttöön. Tämän täyttävät kaikki gravel-pyörät nykyään. Lisäksi haluan, että pyörässä on lähes maantiepyörämäinen ajoasento. Hieman lyhyempi ja korkeampi asento kuin maantiepyörässäni on OK, mutta kovin montaa senttiä en halua eroa näiden välille.

Pyörän välityssuhteiden on oltava myös käyttööni sopivat, mikä tarkoittaa nykyisellään kahden eturattaan setuppia. Yksi eturatas riittäisi, jos sillä saisi esim 44×10 tai 48×11 välityksen nopeampia maantieosuuksia varten, mutta yhden eturattaan paikalla nykyiset gravel-rungot eivät tuppaa hyväksymään juuri 42 piikkistä ratasta suurempaa. Kevyestä päästä 1:1 välitys on riittävä itselleni, mikä voisi kyllä onnistua esimerkiksi 11-42 pakalla ja 42 eturattaalla, mutta yläpää jäisi vajaaksi siitä mitä haluan. 2x onkin siis preferoitu valintani.

Ensimmäinen koeajopyörä: Cannondale Topstone Lefty Carbon 1

Pyörän speksit.

Cannondale pestynä ja valmina palautettavaksi keoajon jälkeen

Topstone tuli minulle testiin Cannondalelta elokuun alussa. Tarkoitukseni oli kartoittaa gravel-pyörien segmenttiä laajalti ja vaikka tiesin, ettei Topstone olekaan välttämättä paras osuma kriteereiheni, niin haluasin silti laajentaa näkemystäni ja tarjota sille reilun mahdollisuuden.

Reilu mahdollisuus tulikin Fiskars Gravel Grinder -kisan merkeissä, johon lähdin Topstonella yhteensä kahden tunnin testiajolenkkien jälkeen. Kisa alkoi kovana heti paukusta, kun tiimikaverini Mikael Turunen alkoi laittamaan kaikkia ahtaalle ylämäkivoittoisella alkuosuudella. Topstone, vaikka onkin 10 kg painollaan melko tuhti, kiipesi silti erittäin hyvin satulasta pyörittäen laajan välitysalueen avulla. Tarvittaessa putkelta pystyi myös rutistamaan kunnon ylämäkikirin eikä 3 cm joustava keula pahemmin pumppaillut. Keskeltä täysin sileäkuvioinen WTB Byway 650B 47mm rengas sen sijaan tarjoili irtonaisella hiekalla parhaiten pitoa takamus satulassa, joten tämä piti ottaa huomioon.

Fiskarsin ylämäissä laaja välitysalue oli poikaa. Kuva Aleksi Koskinen

Kisan edetessä pitemmälle ja pitemmälle alkoi Topstonen melko pysty ja mukava ajoasento olemaan entistä suurempi etu, kun alaselkä alkoi olemaan väsynyt päivän koettelemuksista. Gravel on paljon rankempaa keskivartalon lihaksille, ainakin mäkisellä reitillä, kuin sileä maantie. Topstonella pystyin ajamaan varsinkin ylämäkiä selkä melko pystyssä ja lantiokulma auki kahvoilta kiinnipitäen. Tasaisemmilla ja kovavauhtisemmilla pätkillä alaote oli kovassa käytössä varsinkin vetovuorosssa ollessani.

Pyörän geometria toimi myös erittäin hyvin. Pyörä oli erittäin vakaa ajettava ja röykkyisiä alamäkiä pystyi päästelemään jarruttamatta lainkaan. Mutkissa otin varovasti ihan vain riskejä välttääkseni, mutta Topstonen ohjautumisesta se ei ollut kiinni.

Pyörän laajat välitykset olivat omiaan kyseisen kisan reitille. Edessä oli 40-piikkinen eturatas ja takana valtava 10-50 Eagle MTB takapakka. 40-10 oli maantieosuuksilla monta kertaa käytössä, mutta ei loppunut kesken. 50 piikkisellä takarattaalla en käynyt kisassa kertaakaan, mutta seuraavan päivän Sipoonkorven rauhallisella GG-lenkillä kyllä otin sen käyttöön pari kertaa. Tähän käyttöön siis välitykset olivat juuri sopivat, mutta 40-piikkinen eturatas on omaan käyttööni muuten hieman pieni, koska esimerkiksi haluan ottaa jatkossa gravel-pyörän Perniöön mökille maantiepyörän sijasta ja pystyä ajamaan sekalaista maantie- ja gravel-ajoa samalla pyörällä, sisältäen jopa kovauhtisia treenivetoja.

Tubetusta Mustikkamaalla

SRAMin Force eTap AXS sähköosasarja toimi erinomaisesti kuten sopii olettaa. Henkilökohtaisesti olen enemmän Shimano-miehiä ja vaikka en olekaan päässyt vielä ajamaan Shimano GRX DI2 -osasarjalla, niin Shimanon ja varsinkin GRX DI2 kahvojen käsituntuma on mielestäni SRAMia parempi. Mutta kyllä noihinkin tottui, eikä kahvoja juuri tarvinnut ajatella alun jälkeen. Jarrut olivat juuri niin erinomaiset kuin aivan uusilta hydraulisilta levyjarruilta sopii odottaa.

Plussat:

  • Erinomainen ajotuntuma. Ketterä, mukava, luottamusta herättävä ja kykenevä rajuun menoon.
  • Monipuoliset kiinnitysmahdollisuudet, vaikka itse en niitä kaipaakaan.
  • Valttina 3cm joustava Lefty etuhaarukka ja takana nivelöity takakolmio, joka tarjoaa myös 3cm joustoa.
  • Laajat välitykset varsinkin kevyessä päässä (50 piikkinen isoin takaratas)
  • Sramin sähkövaihteet toimivat kuin ajatus
  • 650B kiekoille saa valtavat renkaat, jos sellaista haluaa
  • Mukava ajoasento

Miinukset:

  • Painava. Noin 10kg ajokunnossa
  • Isot renkaat epäaerodynaamiset ja rullaavat vähän raskaahkosti sileällä.
  • Välitykset yläpäässä. 10 piikkinen takaratas auttaa paljon, mutta silti 40-10 on vähän lyhyt.
  • Vaikka onkin ketterä niin tuntuu jotenkin isolta
  • Yliampuvan ”kyvykäs” omaan tarkoitukseen
  • GRX DI2 olisi mieluisampi itselle
  • Ei halpa 🙂
Youtubessa fiilikseni Topstonesta

Toinen koeajopyörä: 3T Exploro RaceMax

3T puhtaana ja hienona

3T oli minulla koeajolainassa Toni&Toni pyöräkaupan toiselta Tonilta elokuun loppupuolella. Tällä kertaa gravel-kisaa ei ollut sopivasti kalenterissa, mutta yritin paikata tilannetta ajamalla Dirty Sipoon yhtä reittivarianttia melko vauhdikkaasti koeajoreittinä. Reitti pääsi joiltain osin yllättämään röllijuurakoilla, suopätkillä ja umpeenkasvaneilla nokkospuskilla, joten aivan sitä vertailukelpoista koeajoreittiä ei tästä saanut eri pyörien välille mitä toivoin.

Ensimmäisen lyhyemmän lenkin ajoin lähimaastojen hiekkateillä ja poluilla. En tarkistanut rengaspaineta ennen lenkkiä ollenkaan, mutta paineet olivat melko matalat. Tämä teki pyörästä erittäin hyväkäytöksisen helpossa juurakossa ja kivikossa, mutta pääsi yllättämään kovempivauhtisissa asfalttimutkissa. Pyörä ei meinannut kääntyä mutkiin juuri millään. Isot renkaat pienillä paineilla sortuvat ehkä hieman alle, en tiedä?

Pyörän geometria, käyttäytyminen ja ajotuntuma olivat itselleni aivan täydellisiä. Pyörä tuntui ketterältä, mutta samalla vakaalta ja varsinkin hiekkateillä pyörä heräsi eloon, kun suurempien renkaiden ”hidas fiilis” ei välity samalla tavalla, kun asfaltilla. Silti huomasin heti, että 650B kiekot ja 47mm renkaat ovat väärä valinta itselleni. Pyörän ketteryys kärsii ja ajon iloisuus kärsii omasta mielestäni liian traktomaisen menon myötä. Pyörän saa toki myös 700C kiekoilla ja se olisi ehdottomasti oma valintani.

SRAMin vaihteista ja jarruista ei ole tämän pyörän osalta enää mitään uutta sanottavaa. Yhdellä eturattaalla ne toimivat kuin ajatus, mutta olen kuullut hieman huhuja, että kahden eturattaan systeemissä ero Shimanoon on vielä selkeä japanilaisten eduksi. Jarrukahvojen muotoon olen jo tottunut, vaikka ne ovatkin edelleen vähä liian muhkeat omaan makuuni.

Sipoo was dirty

Pyörän 44×10-50 välitys olivat erittäin laajat ja sopivat omaan käyttööni. Missään vaiheessa kummastakaan päästä eivät välitykset varmasti loppuisi kesken. Vaihtaisin silti mieluusti takapakan pienempään, koska sen mitä välitysalueen laajuudessa menettäisin, saisin takaisin tiheämpinä hyppyinä vaihteiden välillä, mikä on omaan mieleeni.

Toisen päivän koeajoreitin isoin yllätys tuli lyhyellä, mutta erittäin juurakkoisella pätkällä Sipoossa. Minä ja pyörä olisimme selvinneet pätkästä muuten aivan täysin puhtain paperein, mutta 3T ei ole suunnitellut tätä pyörää juurakoissa tai kivikoissa ajettavaksi ja siitä on todisteena to-del-la matala keskiö. Kammet kolisivat juuriin ja kiviin siihen malliin, että piti laittaa taluttamiseksi välillä ihan vaan etten joudu maksumieheksi lainapyörän rikkoituneista kammista. 700C kiekot nostaisivat keskiötä jo merkittävästi, mikä olisi varmasti parannus juurakoissa ajamiseen.

Suota ja juurakkoa. Niistä on aito Suomi-Gravel tehty.

Plussat:

  • Erinomainen ellei jopa segmenttinsä paras runko. Upea, aerodynaaminen ja geometrialtaan onnistunut
  • SRAMin malliston huippua olevat Red Etap AXS ja XX1 sähköosat
  • DT Swiss GRC 1400 unelmakiekot
  • Kisainen/maantiepyörämäinen ajotuntuma, ohjautuminen ja kyky edetä vauhdikkaasti
  • Laajat ja molemmista päistä kattavat 44×10-50 välitykset
  • 650B kiekoilla saa valtavat renkaat mahtumaan, jos sellaista haluaa
  • Kevyehkö noin 8,5kg. En mene vannomaan, mutta siinä luokassa.
  • Aerodynaaminen ohjaustanko yläotteelta
  • Upea ulkonäkö

Miinukset:

  • 650B kiekkojen hitaahko ja raskas ajotuntuma. Tai renkaista se johtuu, mutta 650B = pulleat renkaat
  • Matala keskiö 650B kiekoilla kolisii juuriin ja kiviin
  • Alaotteelta liian leveä flare ohjaustanko
  • Isot hypyt 12s 10-50 takapakassa
  • Shimano-mies kaipailee edelleen GRX di2 kahvojen käsituntumaa
  • Kallis tässä ”dream bike” kokoonpanossa. Vaikea laskea tarkkaa hintaa, mutta jotain 9000eur luokassa.
3T:n arvio Youtubessa

Asioita, jotka olisin toivonut tietäneeni aloittaessani zwiftailun

1. Valitse heti alussa ”Climb Mt. Everest” -challenge ja pidä se aktiivisena

Zwiftin yksi halutuimpia pyöriä on ns. Tron pyörä, oikealta nimeltään Zwift Concept Z1. Tämä pyörä on erittäin nopea (pyörät ja kiekot eivät ole Zwiftissä vain kosmeettisia) ja sen pystyy saavuttamaan vain kiipeämällä pelissä 50,000 nousumetriä Everest-challenge aktiivisena.

Täältä pääset valitsemaan Challengen

Itsehän mokasin tämän jutun aivan täysin. En tajunnut valita challengea Zwiftiä aloittaessani ollenkaan ja ajoin 50,000 nousumetriä täyteen, mutta en tietenkään saanut Tron-pyörää. Harmitti niin maan pirusti. Tätä kirjoittaessani olen kiivennyt 81,650 nousumetriä eikä minulla ole vieläkään kyseistä pyörää. Valitse Everest-challenge heti alussa, älä mokaa niinkuin minä!

Ensin 8,848 metriä Everestin korkeus ja sitten pilviin 50,000 metriin asti

2. Yksin ajaminen on tylsää. Liity porukkalenkille tai järjestä Meetup kavereiden kanssa.

Zwift on parhaimmillaan porukasssa ajaessa. Pystyt haastamaan itseäsi liittymällä porukkalenkille, jonka vauhti on itsellesi haastava. Tai jos haluat ajaa rauhallisemman lenkin, niin valitse hidasvauhtinen porukkalenkki ja ajele vain porukan mukana. Täten et altistu kiusauksille lähteä kisailemaan muita vastaan vapaassa ajossa.

Itse olen huomannut myös, että aika kuluu selvästi nopeammin kun ajossa on jokin agenda, kuten esimerkiksi ajaa kyseinen porukkalenkki alusta loppuun. Tylsistyminen ei pääse iskemään, kun hommassa on selkeä päämäärä. Ainakin itselläni tämä toimii.

3. Eventeillä ja Meetupeilla vaihtelua alun tylsiin reitteihin

Itse aloittaessani Zwiftailun ja ajellessani lähinnä yksin turhauduin, koska en päässyt ajamaan kaikkia reittejä, joita olisin halunnut, koska ne aukeavat vasta kokemustasojen myötä. Tämän asian voi kuitenkin kiertää etsimällä sopivia Eventtejä, jotka ajetaan reiteillä, joihin et muuten pääsisi vielä. Eventtien etsimiseen voit käyttää puhelimen Companion-appia tai Zwiftpower-sivustoa.

Voit myös pyytää korkeammalla kokemustasolla olevaa kaveriasi järjestämään Meetupin, valitsemaan reitin jolle et muuten pääsisi ja kutsumaan sinut mukaan. Tällä tavalla pääset tutustumaan uusiin reitteihin etuajassa kaverisi siivellä.

4. Zwiftissä kisaaminen on todella raskasta

Ensimmäistä kertaa Zwift-kisaan liittyessäni minun oli tarkoitus ajaa tasainen tunnin Z3/tempo -harjoitus eli semmoista reipasta vauhtikestävyysalueen alapäässä ajamista. Ajattelin, että jos liityn Zwift-kisaan tasaisella reitillä ja vain peesailen porukan keskellä, pystyn helposti ajamaan harjoituksen haluamallani teholla noin 250-280 watin tuntumassa – VÄÄRIN!

Himoittu Tron-pyörä

Porukka lähti vetämään alusta alkaen aivan täysiä, koko jengi repesi palasiksi ja pystyin juuri ja juuri hommaamaan itseni kärkiporukasta. Zwiftissä peesaaminen isossa porukassa ei vaan toimi niinkuin oikeassa elämässä. Isosta porukasta ei saa yhtään sen parempaa peesiä kuin pienestäkään ja kovavauhtisen porukan mukana ajaminen vaati helposti yli 300 watin tehoa koko ajan. Tosi elämässä tämä tarkoittaisi, että ison porukan keulilla joku jyhkisi koko ajan lähes 600 watin teholla, mutta ei Zwiftissä.

Zwiftin Peloton eli ”blob” vaihtaa koko ajan vetovuoroa sulavana virtana, eikä kukaan joudu keulalla vetämään kovempaa kuin peesaajat, mistä johtuen peesissä ajaminen on todella raskasta tosi elämään verrattuna. Lisäksi jos tiput metrinkin porukan perästä, peesi loppuu kuin seinään ja joudut yhtäkkiä ajamaan paljon kovemmilla tehoilla. Monilla porukkalenkeillä on vielä ”double draft” efekti päällä, mikä nostaa blobin vauhti entisestään ja yksittäisen ajajan on todellla vaikea saada porukkaa kiinni, jos siitä tippuu.

5. Yhdistele lyhyempiä lenkkejä pitkiksi

Itselläni on Zwiftin pitkissä porukkalenkeissä yksi perustavanlaatuinen ongelma, jonka tosielämän lenkkikaverit varmaan allekirjoittavat osaltani: en pysty ajamaan tuntikausia käymättä välillä vessassa helpottamassa rakkopainetta. En ole vielä ollut mukana yhdelläkään useamman tunnin porukkalenkillä Zwiftissä, joka olisi tajunnut laittaa minuutin parin tekniset paussit vaikka tunnin välein. Tästä syystä vedän pitempiä Zwift-sessioita yleensä tunnin pötköissä, joiden väliin laitan vessatauot. Ajan siis usein monta lyhyempää porukkalenkkiä peräkkäin.

Maantiekisat kestävät usein monta tuntia, mutta niilläkin sovitaan välillä luontobreikkejä. Lisäksi hallitsen ongelmaa esimerkiksi rajoittamalla kahvinjuonnin minimissään kolme tuntia ennen starttia ja hillitsen liikaa nestetankkausta muutenkin ennen kisoja. Tämä on toiminut riittävän hyvin, mutta en halua tällaisia järjestelyitä tehdä tavallisten lenkkien takia.

6. Zwiftissä on huijareita, älä välitä niistä

Olen viime aikoina ajanut paljon Tour of Zwift, Tour of Insbruck ja Tour of Watopia yhteislenkkejä. Niitä ajetaan tapahtuman ollessa käynnissä joka päivä, lähes jokainen tasatunti starttaa uusi lenkki ja lenkeillä on porukkaa niin paljon ja laajalla skaalalla, että pystyn toteuttamaan päivän treenini lenkin mukana helposti sotkematta kenekään ajoa. Lenkit kun ovat jo lähtökohtaisesti noin tuhatpäisiä hallitsemattomia kaaoksia, jossa sopivia ryhmiä syntyy itsestään ajon myötä.

Poikkeuksetta joka kerta, kun tapahtuma on loppunut ja eteeni lävähtää tuloslista kärjestä löytyy huijari tai muutama. Räikeimmät esimerkit ovat saattaneet ajaa lenkin kaksi kertaa nopeammin kuin seuraavaksi parhaat 1000 watin keskiteholla ja erittäin usein ykköspaikalta löytyy sankari esimerkiksi 500 watin keskiteholla vajaan tunnin lenkillä. Tällaisiin suorituksiin kukaan ei maailmassa pysty, se on varmaa.

Parempi on olla ottamatta Zwiftin tuloksia liian vakavasti, koska tuloslistan kärkipäästä löytyy lähes poikkeuksetta erittäin epäilyttäviä tapauksia, ellei kyseessä ole hyvin järjestetty sarja, joka ottaa tulosten verifioinnin erittäin vakavasti. Tätä ei tosin ole pystynyt vielä yksikään sarja tekemään riittävällä uskottavuudella. Zwiftissä huijaaminen on vaan aivan liian helppoa, esimerkiksi tietoisesti manipuloimalla tehomittarin asetuksia vääriksi tai valehtelemalla paino räikeästi alakanttiin.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle jotain apua. Älä tee samoja virheitä kuin minä!

Katso tästä videosta myös vinkkini porukkalenkkeilyyn Zwiftissä:

Scott Addict RC Premium DI2 disc

Menneenä kesänä 2019, kun mietin tulevan kauden tavoitteitani ja päätin osallistua Haute Route Alps 2020 tapahtumaan tulin samalla päättäneeksi, ettei muutaman edellisen kauteni kisatykki Scott Foil enää ollut paras mahdollinen ratkaisu. Alpit painoivat vaa’assani eniten ja halusin tulevan pyöräni sopivan täydellisesti siihen ympäristöön.

Tsekkaa pyörän unboxaus-video

Ensimmäinen kriteerini pyörälle oli ehdottomasti levyjarrut. Olin katsellut levyjarrujen yleistymistä maantiepyörissä jo tovin ja pidin niiden mukanaan tuomista läpiakseleista myös. Läpiakselit tuovat pyörään jäykkyyttä ja varmuutta siitä, että kiekko asettuu aina oikeaan asentoon. Levyjarrut olivat minulle tärkeät pitkien alppilaskujen takia, varsinkin kun elokuussa Alpeilla voi olla hyvin kuuma.

Ammattilaiset ajavat edelleen tuubirenkailla, mutta itse olen helppous ja kustannussyistä siirtynyt avorenkaisiin. Varsinkin hiilikuituisilla vanteilla avorenkaissa ja pitkissä kovavauhtisissa laskuissa on riski, että vanne ylikuumenee ja saattaa räjäyttää avorenkaan vanteelta.

Levyjarrut poistavat tämän riskin, sillä vaikka jarrulevy kuumenisi, niin sillä ei ole vaikutusta renkaaseen. Levyjarruilla voi siis huoletta ajaa hiilikuituisilla vanteilla ja jarrutella minkä lystää. Saattavathan nesteetkin toki kiehua jarruissa, mutta en ole kuullut sen olevan ongelma.

Seuraavana kriteerini pyörälle oli Shimanon sähkövaihteet. Viimeiset neljä kautta olen ajanut Ultegran DI2-sähkövaihteilla, enkä halunnut missään nimessä vaihtaa mihinkään muunlaisiin vaihteisiin. Tempopyörässäni on myös Shimanon Ultegra DI2-vaihteet, joten haluisin pysyä saman valmistajan osissa yksinkertaisuuden vuoksi.

Alle valmistajan ilmoittaman 7.12 kg niin että heilahti

Kolmantena kriteerinä oli pyörän matala paino, joka sai pyörän budjetin karkaamaan hieman käsistä siihen verrattuna mitä alunperin suunnittelin. Levyjarrut, sähkövaihteet ja kevyt paino eivät meinaa ole yhdistelmä, mikä lähtee kaupasta kovin halvalla. Kevyt paino minun tapauksessani tarkotti jotain mahdollisimman lähellä 7 kg.

Viimeinen mutta ei aivan niin painava kriteeri oli siisti ja aerodynaaminen kaapeleiden ja vaijereiden piilottaminen pyörän sisälle aivan joka paikassa, niin ettei yhtään mitään näy ulospäin. Tämä on ehkä hieman enemmän esteettinen tekijä, mutta silti erittäin tärkeä minulle. Tämä on yleistynyt aivan viime vuosina kalliimman pään pyörissä ja hyvä niin.

Addict Bikeplanetisssa viimeisteltynä

Näillä kriteereillä päädyin siis uuteen maantieratsuuni Scott Addict RC Premiumiin, levyjarruilla ja Shimano Dura-ace DI2 sähkövaihteilla. Pyörän tarkemmat speksit:

  • FRAME: Addict RC Disc HMX
    Road Race geometry / Replaceable Derailleur Hanger
    internal cable routing
  • FORK: Addict RC HMX Flatmount Disc
    1 ¼” – 1 ½” Eccentric Carbon fork steerer
  • HEADSET: Syncros Addict RC Integrated
  • REAR DERAILLEUR: Shimano Dura-Ace Di2 RD-R9150
    22 Speed Electronic Shift System
  • FRONT DERAILLEUR: Shimano Dura-Ace Di2 FD-R9150 Electronic Shift System
  • SHIFTERS: Shimano Di2 ST-R9170 Disc Electronic Shift System 22 Speed
  • BRAKES: Shimano BR-R9170 Hyd Disc 160/F and 160/R SM-RT900 CL rotor
  • CRANKSET: Shimano Dura-Ace FC-R9100 Hollowtech II 52×36 T
  • BB-SET: Shimano SM-BB92-41B
  • HANDLEBAR: Syncros Creston iC SL Carbon combo
  • SEATPOST: Syncros Duncan SL Aero
  • SEAT: Syncros Belcarra Regular 1.0
  • WHEELSET: DT Swiss ERC 1100 Dicut db Carbon clincher tubeless ready, Syncros thru-axle plug-in SL
  • CHAIN: Shimano Dura-Ace CN-HG901-11
  • CASSETTE: Shimano Dura Ace CS-R9100 11-30
  • TIRES: Schwalbe PRO ONE Microskin, TL-Easy, Fold 700x28C
  • APPROX WEIGHTS IN KG7.12

2020 uudet tuulet

Hei kaikki ja tervetuloa uudelle vuosikymmenelle. Uusien 2020 tavoitteiden lisäksi myös webbimeiningeissä on tapahtunut joitain muutoksia, jotka selitän alla. 2020 tavoitteistani pyöräilyn osalla olenkin jo hieman kertonut, mutta kertaus ei ole pahaksi: tänä vuonna panostan ennen kaikkea aika-ajamiseen, SM-tempo kesäkuun lopussa päätavoitteenani. Tämän jälkeen fokus siirtyy elokuun loppuun, jolloin lähden alpeille Haute Route Alps etappikilpailuun, josta voit lukea enemmän omalta sivultaan.

Uusien painotusalueiden myötä jostain on myös luovuttava, mikä osaltani tarkoittaa maantiekilpailuita eli yhteislähtöjä. Kokonaan en maantiellä kisaamista lopeta ja tulen todennäköisesti yhä ajamaan suuren osan Skoda Cycling cupin kisoista ja maantiepyöräilyn SM-kilpailut.

Sosiaalisen median puolella olemme Hannan kanssa tehneet jo hieman työtä uuden Youtube-kanavani parissa, jonne alan tästä eteenpäin tekemään videoita säännöllisesti. Laita siis kanava seurantaan. Alla kanavan ensimmäinen video.

Blogini ulkoasun päivitimme sopimaan hieman lyhyempien tekstipätkien lukemiseen sopivaksi, eli etusivulla näet blogitekstit ns. jatkuvana virtana. Tällä tavalla pystyn jakamaan kanssanne hieman lyhyempiä päivityksiä blogien muodossa asioista joista ei ole Youtuben puolella omaa videoita tai myös täydentämään Youtube-videoiden aihepiiriä tekstin muodossa.

Youtuben ja blogin lisäksi alan taas postaamaan enemmän kuvia ja storyjä Instagramin puolella joten laita sekin kanava seurantaan, jos kiinnostaa.