Menneenä kesänä 2019, kun mietin tulevan kauden tavoitteitani ja päätin osallistua Haute Route Alps 2020 tapahtumaan tulin samalla päättäneeksi, ettei muutaman edellisen kauteni kisatykki Scott Foil enää ollut paras mahdollinen ratkaisu. Alpit painoivat vaa’assani eniten ja halusin tulevan pyöräni sopivan täydellisesti siihen ympäristöön.
Tsekkaa pyörän unboxaus-video
Ensimmäinen kriteerini pyörälle oli ehdottomasti levyjarrut. Olin katsellut levyjarrujen yleistymistä maantiepyörissä jo tovin ja pidin niiden mukanaan tuomista läpiakseleista myös. Läpiakselit tuovat pyörään jäykkyyttä ja varmuutta siitä, että kiekko asettuu aina oikeaan asentoon. Levyjarrut olivat minulle tärkeät pitkien alppilaskujen takia, varsinkin kun elokuussa Alpeilla voi olla hyvin kuuma.
Ammattilaiset ajavat edelleen tuubirenkailla, mutta itse olen helppous ja kustannussyistä siirtynyt avorenkaisiin. Varsinkin hiilikuituisilla vanteilla avorenkaissa ja pitkissä kovavauhtisissa laskuissa on riski, että vanne ylikuumenee ja saattaa räjäyttää avorenkaan vanteelta.
Levyjarrut poistavat tämän riskin, sillä vaikka jarrulevy kuumenisi, niin sillä ei ole vaikutusta renkaaseen. Levyjarruilla voi siis huoletta ajaa hiilikuituisilla vanteilla ja jarrutella minkä lystää. Saattavathan nesteetkin toki kiehua jarruissa, mutta en ole kuullut sen olevan ongelma.
Seuraavana kriteerini pyörälle oli Shimanon sähkövaihteet. Viimeiset neljä kautta olen ajanut Ultegran DI2-sähkövaihteilla, enkä halunnut missään nimessä vaihtaa mihinkään muunlaisiin vaihteisiin. Tempopyörässäni on myös Shimanon Ultegra DI2-vaihteet, joten haluisin pysyä saman valmistajan osissa yksinkertaisuuden vuoksi.
Alle valmistajan ilmoittaman 7.12 kg niin että heilahti
Kolmantena kriteerinä oli pyörän matala paino, joka sai pyörän budjetin karkaamaan hieman käsistä siihen verrattuna mitä alunperin suunnittelin. Levyjarrut, sähkövaihteet ja kevyt paino eivät meinaa ole yhdistelmä, mikä lähtee kaupasta kovin halvalla. Kevyt paino minun tapauksessani tarkotti jotain mahdollisimman lähellä 7 kg.
Viimeinen mutta ei aivan niin painava kriteeri oli siisti ja aerodynaaminen kaapeleiden ja vaijereiden piilottaminen pyörän sisälle aivan joka paikassa, niin ettei yhtään mitään näy ulospäin. Tämä on ehkä hieman enemmän esteettinen tekijä, mutta silti erittäin tärkeä minulle. Tämä on yleistynyt aivan viime vuosina kalliimman pään pyörissä ja hyvä niin.
Addict Bikeplanetisssa viimeisteltynä
Näillä kriteereillä päädyin siis uuteen maantieratsuuni Scott Addict RC Premiumiin, levyjarruilla ja Shimano Dura-ace DI2 sähkövaihteilla. Pyörän tarkemmat speksit:
Hei kaikki ja tervetuloa uudelle vuosikymmenelle. Uusien 2020 tavoitteiden lisäksi myös webbimeiningeissä on tapahtunut joitain muutoksia, jotka selitän alla. 2020 tavoitteistani pyöräilyn osalla olenkin jo hieman kertonut, mutta kertaus ei ole pahaksi: tänä vuonna panostan ennen kaikkea aika-ajamiseen, SM-tempo kesäkuun lopussa päätavoitteenani. Tämän jälkeen fokus siirtyy elokuun loppuun, jolloin lähden alpeille Haute Route Alps etappikilpailuun, josta voit lukea enemmän omalta sivultaan.
Uusien painotusalueiden myötä jostain on myös luovuttava, mikä osaltani tarkoittaa maantiekilpailuita eli yhteislähtöjä. Kokonaan en maantiellä kisaamista lopeta ja tulen todennäköisesti yhä ajamaan suuren osan Skoda Cycling cupin kisoista ja maantiepyöräilyn SM-kilpailut.
Sosiaalisen median puolella olemme Hannan kanssa tehneet jo hieman työtä uuden Youtube-kanavani parissa, jonne alan tästä eteenpäin tekemään videoita säännöllisesti. Laita siis kanava seurantaan. Alla kanavan ensimmäinen video.
Blogini ulkoasun päivitimme sopimaan hieman lyhyempien tekstipätkien lukemiseen sopivaksi, eli etusivulla näet blogitekstit ns. jatkuvana virtana. Tällä tavalla pystyn jakamaan kanssanne hieman lyhyempiä päivityksiä blogien muodossa asioista joista ei ole Youtuben puolella omaa videoita tai myös täydentämään Youtube-videoiden aihepiiriä tekstin muodossa.
Youtuben ja blogin lisäksi alan taas postaamaan enemmän kuvia ja storyjä Instagramin puolella joten laita sekin kanava seurantaan, jos kiinnostaa.
Edellisestä blogikirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää hyvä tovi, vaikka silloin vannoinkin palaavani aktiivisemman kirjoittelun pariin. Syitä tälle kirjoitusilon puuttumiselle olen kauden mittaan pyöritellyt mielessäni useasti.
Päällimmäisenä on myönnettävä, että motivaationi kilpapyöräilyn harrastamista kohtaan on hieman hiipunut, ainakaan täysin samalla sapluunalla kuin jo monena vuotena peräkkäin. Intoni harjoitteluun tai itse kilpailemiseen ei ole kadonnut mihinkään, mutta motivaatio kaikkeen ”extraan” kuten blogin kirjoittamiseen tai some-juttuihin muuten on ollut tiukassa. Jos homma tuntuu itsestä hieman puurtamiselta, niin ei siitä jaksa kovin paljon materiaalia someenkaan suoltaa.
Onneksi minulla on ratkaisu tähän ongelmaan jo valmiina, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa lyhyesti. Ja uskon, että näillä muutoksilla motivaatio alkaa taas löytyä ja sanottavaa tulla lisää sitä myöten.
Nyt kuitenkin menneen kauden kimppuun. Ajattelin pidättäytyä ylätasolla, ei tässä jaksa huhti-toukokuun kisoja kovin tarkkaan enää perata.
Tahmean treenin ja kisajalkojen kevät
Heti tammikuun alusta aina kesälomiin asti töissä oli aivan hirveä härdelli päällä. En ole toimistolla pitkään roikkuvaa tyyppiä, eikä työpäivät venyneet juurikaan ylitöiksi, mutta stressikuorma oli erittäin painava. Tämä söi henkisiä voimavaroja sen verran, ettei intensiivisemmästä treenistä meinannut aina tulla oikein mitään. Tämän vaikutuksia sain sitten kokea alkukauden kisoissa.
Vetohommissa TS-korttelissa.
Lattomeriajo, TS-kortteli ja SK-muistoajo olivat kaikki aika tahmeaa menoa. Tuntui että varsinkin kestävyydessä ja pelimerkkien riittävyydessä kisojen loppupuolella oli paljon toivottavaa. Tuloksia ei näistä kisoista tullut sen enempää itselleni kuin tiimillekään.
Pientä toivoa toukokuussa
Toukokuussa puhtaasti tuloksia tulkiten voisi luulla, että kisajalat olisivat maagisesti löytyneet, mutta ei tämä ole aivan koko totuus. Hyrylän ajoissa ajoin toiseksi häviten hatkan kirin Trondille, mutta totuus oli että suht heikkotasoisen porukan päreiksi ajamisen jälkeen ei minulla ollut enää juuri mitään mahdollisuuksia ajaa voitosta.
Hyrylän ajot. Hatka tulee loppukiriin.
Mustion tempo oli seuraava kisa ja kauden ensimmäinen aika-ajoni. Tuloslistassa seisoo kolmossija, mutta watit, fiilis ja vertailu pahimpiin kilpakumppaneihin kertoo, että kaukana parhaasta tempovauhdistakin oltiin vielä toukokuussa. 306w keskiteho ja reilusti alle anakynnykselle jäänyt syke tuntuivat johtuvan tempoiluun tottumattomista jaloista. Hyvä lämmittelytempo kuitenkin.
Kauden ainoa voittoni tulikin sitten Tavastaia 3days etappiajosta. Mutta rehellisesti en kyllä voittanut mitään. Peesailin temppuratakorttelin kärkiporukassa ja ajoimme OK tiimitempon. Ensimmäisellä maantie-etapilla yritin vähän jotain, mutta kulku oli niin tahmeaa, että en halunnut liikaa riskata ja pelata itseäni kokonaan ulos kisasta.
Viimeisellä etapilla tiimikaverit ajoivat aluksi hyvin hatkoissa ja väsyttivät johtavan GIF-Chebicin vahvaa joukkuetta. Hatkojen tultua kiinni saimme Andersin johdolla iskettyä erinomaiseen paikkaan ja muodostettua hatkaporukan, jossa GIF-Chebicillä oli vain kaksi kuskia, joista toinen tippui ennen loppuratkaisuja. Jälleen kerran Andersin avulla pääsin Trondin kanssa lopussa riittävästi karkuun, jotta onnistuin siirtymään kilpailuun kokonaiskilpailun johtoon aivan kisan loppukilometreillä.
Juurikaan en voi itselleni tai hyvälle kunnolle ottaa kunniaa tästä voitosta, olin vain riittävän hyvä etten hävinnyt millään etapilla pahemmin ja onnistuin lopussa toisten avulla nipistämään pienen kaulan. Voitto kun voitto, mutta en elänyt harhoissa että kunto olisi vielä kääntynyt nousukiitoon.
Kauden ainoa voitto. Tavastia 3days kokonaiskilpailu.
Rosendahl GP:stä en pysty tai jaksa sanoa muuta, kuin että olin niin pirun märkä ja kylmissäni ettei syke noussut sitten mihinkään. Loppupään kierrosten max syke noin 150bpm jäi noin 20bpm alemmaksi, kun tavallinen keskisykkeeni koko Rosendahl GP:n aikana, eli noin 170bpm. Ei mitään järkeä.
Kesäkuun tärkeät kisat apukuskina
Kesäkuu alkoi vuoden toisella tempokisalla Lapinkylässä. Suunta oli selkäesti ylöspäin Mustiosta. Garminin wattipolkimet pätkivät ja antoivat pätkäisyjen jälkeen aina semmoisen tehopiikin, joka sotki keskiteholaskelmat aivan täysin. Fiilis oli kuitenkin jo hyvä. Jalat toimivat, syke nousi kolkuttelemaan anakynnystä niin kuin tempossa kuuluukin ja watit olivat ehkä 335w noin 35 minuutille. Jos watteihin oli uskominen olin hyvällä mallilla tavoitteeseeni ajaa SM-tempo kesäkuun lopussa 330w teholla, mikä olisi 15w parannus 2018 vuoteen.
Olosuhteet eivät ole temposssa ikinä samat, mutta olin joka tapauksessa hitaampi Lapinkylässä 2019 kuin 2018, vaikka watit olivat isommat. Tein tästä ja näkemistäni kuvista päätelmän, että ilmaiseksi käyttööni saama Giro Selector kypärä ei oikein sopinut asentooni. Ostin siis Bikeplanetista saman tien uuden Giro Aeroheadin, joka istui paljon paremmin.
Porvoon ajoista ei ole paljon sanottavaa omalta. Roolitus oli selkeä, että olisin mukana alkuhatkoissa ja siihen pyrittiin. Mitään kovin vaarallista ei missään vaiheessa syntynyt, mutta jalat tuli syötyä ja kisan ratkaisunpaikat ajettua lähinnä matkustajan roolissa pelkällä sisulla kärkiporukoissa roikkuen. Onneksi Makkonen, Anders ja Joppe hoitivat homman kotiin. Kovin hyvä maku ei silti omasta panoksesta jäänyt.
Satakunnanajot olivat sitä samaa. Tunti nauruhatkassa CCH:n Eeron kanssa ennen kisan puoliväliä ja sitten huonosti pelimerkkejä jäljellä lopussa auttaa tiimikavereita loppuratkaisuissa. Ei sen kummempia muistikuvia.
SM-temposta on edelleen hieman ristiriitaiset tunnelma. Toisaalta täytin kaikki tavoitteet jotka olin itselleni asettanut, vaikka kisan mitta ei ollutkaan aivan täyttä tuntia. Tunne silti oli, että tunnin kisassa olisin pärjännyt vielä hieman paremmin, sillä en hiipunut yhtään loppua kohti nyt 45 minuuttia kestäneessä tempossa. Harjoituskaudella itselleni asettamani wattitavoite 330w täyttyi kuitenkin, selkeä 15w parannus edelliseen vuoteen. Sijoitus kuitenkin huononi sijasta 4. sijaan 7. En hävinnyt kenellekään jonka olisin viime vuonna voittanut, mutta Ukko, Masa, Oskari, AJ ja Sauli kiilasivat kaikki uusina niminä eteeni. Voitin sentään Vladin ensimmäistä kertaa tällä kaudella, puolella sekuntilla.
Ennen SM-starttia vielä hyvällä tuulella.
SM-maantie oli ehkä omalta osaltani kauden suurin pettymys. Emme osanneet noudattaa taktiikkaa niin kuin joukkueenjohto oli sen meille asettanut, tuhlasin omia voimiani alkuhatkoissa ryntäilyissä enkä pystynyt tekemään juuri mitään peliliikkeitä enää kisan ratkaisuhetkillä. Olimme lisäksi tulleet joukkueena niin kylläisiksi, ettemme osanneet nauttia SM-hopeasta ollenkaan vaan päällimmäisenä oli suuri pettymys, mikä ei tuntunut kovin reilulta.
Loppukausi aka Anders Bäckman -show
SM-kisojen jälkeen heinäkuussa ajettiin vielä SM-kortteli. Onnistuin nousemaan hatkaan mukaan viimeisenä kuskina ratkaisevalla hetkellä. Pyrin auttamaan Andersia minkä pystyin, mutta kärkikaksikko Kanerva Vainionpää meni silti menojaan.
Royal-pyöräily oli hauska kokemus, jonka loppuratkaisusta jäi karvas maku suuhun. Hatka oli suht kaukana edessä, mutta taistelimme melkoisen väännön jälkeen itsemme pääjoukosta irti Kejon Mikon kanssa. Saavutimme hatkan ja Kejo iski irti Messilän mäessä. Omat voimani olivat jääneet matkan varrelle ja jouduin taipumaan. Kejo voitti ja jäin itse lopulta neljänneksi, kun jätin kirin kesken ja vanha kehäkettu Erkko Salonen puikkasi vielä viivalla ohi.
Tästä alkoi IBD Cyclingin loppukauden voittosuma. Voitimme lähestulkoon peräkkäin reilun kuukauden aikana Bianchi-cupin Kråkössä, Helsinki Velotourin, Bianchi-cupin ja aluemestaruuden Gesterbyssä, ISM M30 maantien sekä Syysetappien kokonaiskilpailun. Kaikissa muissa paitsi Velotourissa voittaja oli Anders Bäckman. Taisin Andersille joskus SM-kisojen jälkeen sanoa, että on vähän sääli miten hän ei ole voittanut tällä kaudella juuri mitään, vaikka olisi suorituksillaan ansainnut jo monta voittoa. Noh Anders korjasi loppukaudesta tilanteen.
Velotourin jälkimaininkeja
ISM M30 tempossa onnistuin ajamaan toiseksi vain Tommi Martikaiselle häviten, enkä ollut aivan täysin eri luokassa häviten vain noin 30 sekuntia. Olin myös päivän toiseksi nopein kaikki luokat huomioon ottaen. Reitti oli vaikea ja keskiteho jäi siten melko vaatimattomaksi.
Omat kauden parhaat suoritukseni osuivat varmaan Syysteappien kortteliin ja maantie-etappeihin, joissa tein kaikkeni tiimin ja Andersin voiton eteen, siinä sivulla vahingossa itselleni kokonaiskilpailun kolmossijan ajaen.
Syystetapit prologi
Ajoin myös elokuussa Pepen tempossa kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan, ainakin ennen kun Tommi Martakainen kävi laittamassa ennätykset aivan uusiksi. Tämä on myös hyvä merkki itselleni siitä, että tempopyörä kulkee edelleen hyvin ja kulkisi vieläkin paremmin, jos tehoja saisi koneeseen lisää. Aerodynamiikkani on jo maan selkeää parhaimmistoa, niin paljon pienemmillä wateilla kamppailen tasaisesti muita vastaan.
Kausi tiivistettynä
Heikko alkukausi. Tempo alkoi kulkemaan kauden mittaan. Pitkissä maantiekisoissa lopussa pelimerkkien puutetta, jolle voi olla monta syytä, kuten roolitukset, jotka eivät juuri suosineet minua. Huono alkukausi söi itseluottamusta ja tiimikaverit olivat hyviä, joten uhrauduin melko paljon muiden edestä. Tiimin tulokset aivan huikeita, varsinkin Porvoo, SM-kisat ja siitä eteenpäin kauden loppuun.
Uudet tuulet
Kaudelle 2020 minulla tulee olemaan kaksi päätavoitetta:
SM-tempo. Yleisesti tempovauhtiin seuraavan harppauksen tekeminen.
Haute Route Alps. Elokuun lopussa järjestettävä 7-päiväinen etappiajo Alpeilla. Yhteiskilpailussa hyvin pärjääminen.
Näiden päätavoitteiden lisäksi harkitsen Jotunheimen Rundtiin osallistumasta taas parin vuoden tauon jälkeen. Näyttäisi siltä, että 2020 SM-kisat järjestetään kesäkuun lopussa ja Jotunheimen Rundt viikkoa myöhemmin heinäkuun alussa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä JR:n suhteen, mutta Haute Route on jo löyty lukkoon.
Nämä tavoitteet tarkoittavat sitä, että aion ajaa paljon tiivistetymmän yhteislähtökisojen kattauksen. Mahdollisesti esimerkiksi vain Rosendahl, Porvoo ja SM-kisat. Kaikki muut kisat tulevat olemaan omalta osaltani toisarvoisia kauden päätavoitteisiin verrattuna.
Palaan ensi kauden kuvioihin seuraavassa postauksessa, mutta tarkoitus on aktivoitua taas kirjoittelussa aivan uudella tavalla ja aloittaa ehkä myös videomateriaalin kuvaaminen matkaltani 2020 tavoitteita kohti. Jos joku yhteistyökumppani haluaa tukea minua tavoitteissani, en sulje yhteistyön mahdollisuutta pois. Ota yhteyttä!
Ensi kertaan, johon ei tällä kertaa todellakaan kulu puolta vuotta! 🙂
Edellisestä blogi-postauksesta onkin jo päässyt kulumaan tovi ja moni on ehtinyt kysellä missä seuraava juttu viipyy. Ontuva selitykseni liittyy siihen, mitä offseason itselleni edustaa.
Minulle offseason ei tarkoita pienintäkään taukoa pyörällä ajamisesta tai harjoittelemista, mutta taukoa puoli vuotta kestävästä kisahärdellistä ja kaipuuta perusasioiden pariin. Perusasioita itselleni ovat esimerkiksi harjoitteluohjelman noudattaminen sekä palautumiseen keskittyminen. Samasta syystä en ole tänä syksynä ollut lainkaan kiinnostunut CX-kisojen ajamisesta, mieli vetää perusharjoittelun pariin paljon enemmän.
Kaikki tämä johtaa melko sisäänpäinkääntyvään ajatteluun ja eristäytymiseen, mihin bloggaaminen ja somesta huolehtiminen sopivat huonosti. Nyt voisi kuitenkin olla jo aika suunnata katsetta hieman ulospäin omasta navasta ja hieman viestiä missä mennään.
Valmentaja ja harjoitusohjelma
Ensimmäistä kertaa pyoräilyurallani minulla on nyt valmentaja ja harjoitusohjelma jota noudatan. Aikaisemmin pohdin valmentajan tarpeellisuutta, sekä riskien ja hyötyjen välistä suhdetta, sillä olin pystynyt kehittymään omassakin valmennuksessa vuodesta toiseen. Kannattaisiko siis jatkaa samaan malliin ja toivoa, että saan tehtyä taas pienen kehitysaskeleen omin avuin, joka johtaisi taas vähän parempiin kisatuloksiin.
Päädyin kuitenkin ottamaan isomman riskin, koska halusin muutosta omaan tekemiseen enemmän, kuin pelkäsin muutoksen tuomia riskejä. Lisäksi valmentajalta saatu harjoitusohjelma tuo tekemiseen omaa merkityksellisyyttään. Tuntuu ikään kuin toteuttaisi päivittäin jotain isompaa suunnitelmaa.
Viimeisen kolmen kuukauden PMC-käppyrä. Tasaista tekemistä.
Omassa ”valmennuksessa” harjoituksia tulee tehtyä omien mielihalujen mukaan ja viikkojen väliset harjoitusmäärävaihtelut muodostuvat suuriksi olosuhteiden mukaan. Valmentajalta saadun harjoitusohjelman pyrin sen sijaan toteuttamaan prikulleen ja luotan, että se on riittävästi.
Niin valmentajan nimi on Matti Pajari, suomenmestari radalta ja maantieltä, mutta harjoitusohjelman sisältö on luottamuksellinen.
Kuntotesti
Harjoitusohjelmaani varten halusin selvittää tarkat kynnysarvot, jota varten kävin elämäni ekassa kuntotestissä Haagan R5:ssa. Syke ja teho anaerobisella kynnyksellä ei hämmästyttänyt, vaikka teholukemat jäivätkin hieman vaatimattomiksi. Aerobisen kynnyksen selvittäminen kiinnosti enemmän, sillä se on hieman vaikeampi saada selville esimerkiksi kisadatoista.
Testissä käytettävä kaasunaamari aiheutti kuitenkin itselläni todella klaustrofobisen tunteen heti kun hengitys alkoi hieman tiheentyä. Paniikinomainen reaktio taas nosti sykkeet aivan liian ylös mikä vääristi testituloksia PK-sykkeiden osalta.
Lopputesti sujui varsin hyvin, kun naamari vaihdettiin suukapulaan, johon riitti kun hengitti jokaisen kolmen minuutin pykälän viimeisen minuutin ajan. Jos joskus vielä teen testin uusiksi, haluan käyttää suukapulaa heti alusta alkaen maskin sijasta.
Suurta viisautta ei testistä siis nyt irronnut, mutta kehittymisen kannalta on lupaavaa, että anaerobisen kynnyksen ja vo2maxin välillä on reilusti liikkumavaraa, joten tempopyörän voi saaada oikealla treenillä kulkemaan merkittävästi kovempaa vielä.
Harjoitteluvälineet ja apuohjelmat
Aikaisempina vuosina olen tykännyt kovasti toteuttaa Trainerroadin harjoitusohjelmia viikonlopun PK-lenkeillä höystettynä, mutta nyt ulkopuolisessa valmennuksessa Trainerroad ei sovi enää juurikaan omaan käyttööni. Sen sijaan olen siirtynyt käyttämään noin 50/50 Zwiftiä ja Garmin mittaria trainerin käskemiseen.
Zwift on tarjonnut hieman virikettä niihin harjoituksiin, jotka ovat luonteeltaan simppeleitä ”tunti tehoalueella X”, kun taas strukturoidumpiin intervalliharjoituksiin on kätevämpi säätää watteja Garminin ruudulta ”Set target power”-moodissa.
Kumpa Garmin vaan osaisi tehdä ”Powermatchin” kuten Trainerroad, koska haluan tietää tehoni Garmin Vector 3 polkimien mukaan, mutta itse asiassa Garmin säätää vain trainerin watteja. Ero voi olla erittäin suuri, varsinkin kun trainerini lämpenee treenin aikana. Saatan säätää mittarista wateiksi 300w, mutta polkimien mukaan tehot ovat vain 250w lopulta. Juuri tätä eroa Trainerroadin Powermatch osaa kompensoida säätäen trainerin watteja, mutta käyttäen tehomittarin watteja ”totuutena”. Ilman Powermatchia joudun itse säätämään watteja usein yläkanttiin, että toteutunut teho tehomittarin mukaan olisi se mitä pitää.
Olen myös hieman alkanut kyseenalaistaa Zwiftin tarpeellisuuden omassa käytössäni. Zwift-kisojen viehätyksen ymmärrän ja pariin kisaan olen ottanut osaa, mutta en ole viitsinyt (seliseli) vetää aivan niin punaiselle tässä vaiheessa harjoituskautta, kuin kisoissa pärjääminen vaatisi. Mutta pelkkä Zwiftissä lenkin ajelu on kyllä melko tylsää. Läppärin ruudulta voi katsoa montaa mielenkiintoisempaakin asiaa mielin huijaamiseksi pois traineroinnin monotoniasta.
Hiekkatieralli ei pettänyt taaskaan
Marraskuun ehdottomasti paras pyöräskaba, ainakin HELCX-kisoja lukuunottamatta, on tietenkin Hiekkatieralli. Panostin kisaan niinkin paljon, että huollatin krossarini Bikeplanetissa ja hankin uudet rullaavat Schwalben G-One tubeless gravel-renkaat.
Keli oli taas perinteisen hiekkatierallimainen ja kuraa lensi niin maan pirusti. Mäenpään Eero yritti karkuun alusta alkaen koko ajan ja pakotti muut kiinniajoon. Erkko Salonen lähti irti ennen puoliväliä, iskin perään ja ajettiin kahdestaan melkein loppuun asti. Erkko valitti ettei näe mitään lasien läpi ja ajoi minun takarenkaaseen monta kertaa, kun taas itsellä ei ollut laseja ja raavin hiekkaa ja kiviä koko ajan pois silmämunista. Silmät olivat melko kipeät muutama päivää kisan jälkeen, ei kovin fiksia puuhaa.
Hatkassa Erkon kanssa
Iskin Erkolta irti Vestran viimeisessä jyrkässä mäessä ja ajoin viimeiset muutama kilsaa yksin maaliin. Vaikka tämä ei nyt kovin vakavastiotettava kisa olekaan, oli silti mukavaa huomata ettei kunto ole täysin pohjamudissa, vaikka viimeiset pari kuukautta onkin tullut ajettua vain PK:ta.
Seuraavat askeleet
Tätä kirjoittaessa joulu on jo ovella ja heti joulun jälkeen lähdemme muutamaksi päiväksi Kolin maisemiin nauttimaan luonnosta. Kolilla tulee hiihdettyä ja tehtyä muuta kuin pyöräilyä.
Tämän jälkeen alkaa jo Calpen treenileiri kolkuttelemaan reilun kuukauden päästä ovella, mistä taas kisakauden alkuun ei ole kuin reilu kuukausi. Sillä lailla se talvi taittuu taas taakse.
Samalla lupaan ryhdistäytyä blogin kirjoittelussa, alkaa hiljaiselo jo riittää. Kuulumisiin!
