Kisakauden reflektointia

Edellisestä blogikirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää hyvä tovi, vaikka silloin vannoinkin palaavani aktiivisemman kirjoittelun pariin. Syitä tälle kirjoitusilon puuttumiselle olen kauden mittaan pyöritellyt mielessäni useasti.

Päällimmäisenä on myönnettävä, että motivaationi kilpapyöräilyn harrastamista kohtaan on hieman hiipunut, ainakaan täysin samalla sapluunalla kuin jo monena vuotena peräkkäin. Intoni harjoitteluun tai itse kilpailemiseen ei ole kadonnut mihinkään, mutta motivaatio kaikkeen ”extraan” kuten blogin kirjoittamiseen tai some-juttuihin muuten on ollut tiukassa. Jos homma tuntuu itsestä hieman puurtamiselta, niin ei siitä jaksa kovin paljon materiaalia someenkaan suoltaa.

Onneksi minulla on ratkaisu tähän ongelmaan jo valmiina, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa lyhyesti. Ja uskon, että näillä muutoksilla motivaatio alkaa taas löytyä ja sanottavaa tulla lisää sitä myöten.

Nyt kuitenkin menneen kauden kimppuun. Ajattelin pidättäytyä ylätasolla, ei tässä jaksa huhti-toukokuun kisoja kovin tarkkaan enää perata.

Tahmean treenin ja kisajalkojen kevät

Heti tammikuun alusta aina kesälomiin asti töissä oli aivan hirveä härdelli päällä. En ole toimistolla pitkään roikkuvaa tyyppiä, eikä työpäivät venyneet juurikaan ylitöiksi, mutta stressikuorma oli erittäin painava. Tämä söi henkisiä voimavaroja sen verran, ettei intensiivisemmästä treenistä meinannut aina tulla oikein mitään. Tämän vaikutuksia sain sitten kokea alkukauden kisoissa.

Lattomeriajo, TS-kortteli ja SK-muistoajo olivat kaikki aika tahmeaa menoa. Tuntui että varsinkin kestävyydessä ja pelimerkkien riittävyydessä kisojen loppupuolella oli paljon toivottavaa. Tuloksia ei näistä kisoista tullut sen enempää itselleni kuin tiimillekään.

Pientä toivoa toukokuussa

Toukokuussa puhtaasti tuloksia tulkiten voisi luulla, että kisajalat olisivat maagisesti löytyneet, mutta ei tämä ole aivan koko totuus. Hyrylän ajoissa ajoin toiseksi häviten hatkan kirin Trondille, mutta totuus oli että suht heikkotasoisen porukan päreiksi ajamisen jälkeen ei minulla ollut enää juuri mitään mahdollisuuksia ajaa voitosta.

Mustion tempo oli seuraava kisa ja kauden ensimmäinen aika-ajoni. Tuloslistassa seisoo kolmossija, mutta watit, fiilis ja vertailu pahimpiin kilpakumppaneihin kertoo, että kaukana parhaasta tempovauhdistakin oltiin vielä toukokuussa. 306w keskiteho ja reilusti alle anakynnykselle jäänyt syke tuntuivat johtuvan tempoiluun tottumattomista jaloista. Hyvä lämmittelytempo kuitenkin.

Kauden ainoa voittoni tulikin sitten Tavastaia 3days etappiajosta. Mutta rehellisesti en kyllä voittanut mitään. Peesailin temppuratakorttelin kärkiporukassa ja ajoimme OK tiimitempon. Ensimmäisellä maantie-etapilla yritin vähän jotain, mutta kulku oli niin tahmeaa, että en halunnut liikaa riskata ja pelata itseäni kokonaan ulos kisasta.

Viimeisellä etapilla tiimikaverit ajoivat aluksi hyvin hatkoissa ja väsyttivät johtavan GIF-Chebicin vahvaa joukkuetta. Hatkojen tultua kiinni saimme Andersin johdolla iskettyä erinomaiseen paikkaan ja muodostettua hatkaporukan, jossa GIF-Chebicillä oli vain kaksi kuskia, joista toinen tippui ennen loppuratkaisuja. Jälleen kerran Andersin avulla pääsin Trondin kanssa lopussa riittävästi karkuun, jotta onnistuin siirtymään kilpailuun kokonaiskilpailun johtoon aivan kisan loppukilometreillä.

Juurikaan en voi itselleni tai hyvälle kunnolle ottaa kunniaa tästä voitosta, olin vain riittävän hyvä etten hävinnyt millään etapilla pahemmin ja onnistuin lopussa toisten avulla nipistämään pienen kaulan. Voitto kun voitto, mutta en elänyt harhoissa että kunto olisi vielä kääntynyt nousukiitoon.

Kauden ainoa voitto. Tavastia 3days kokonaiskilpailu.

Rosendahl GP:stä en pysty tai jaksa sanoa muuta, kuin että olin niin pirun märkä ja kylmissäni ettei syke noussut sitten mihinkään. Loppupään kierrosten max syke noin 150bpm jäi noin 20bpm alemmaksi, kun tavallinen keskisykkeeni koko Rosendahl GP:n aikana, eli noin 170bpm. Ei mitään järkeä.

Kesäkuun tärkeät kisat apukuskina

Kesäkuu alkoi vuoden toisella tempokisalla Lapinkylässä. Suunta oli selkäesti ylöspäin Mustiosta. Garminin wattipolkimet pätkivät ja antoivat pätkäisyjen jälkeen aina semmoisen tehopiikin, joka sotki keskiteholaskelmat aivan täysin. Fiilis oli kuitenkin jo hyvä. Jalat toimivat, syke nousi kolkuttelemaan anakynnystä niin kuin tempossa kuuluukin ja watit olivat ehkä 335w noin 35 minuutille. Jos watteihin oli uskominen olin hyvällä mallilla tavoitteeseeni ajaa SM-tempo kesäkuun lopussa 330w teholla, mikä olisi 15w parannus 2018 vuoteen.

Olosuhteet eivät ole temposssa ikinä samat, mutta olin joka tapauksessa hitaampi Lapinkylässä 2019 kuin 2018, vaikka watit olivat isommat. Tein tästä ja näkemistäni kuvista päätelmän, että ilmaiseksi käyttööni saama Giro Selector kypärä ei oikein sopinut asentooni. Ostin siis Bikeplanetista saman tien uuden Giro Aeroheadin, joka istui paljon paremmin.

Porvoon ajoista ei ole paljon sanottavaa omalta. Roolitus oli selkeä, että olisin mukana alkuhatkoissa ja siihen pyrittiin. Mitään kovin vaarallista ei missään vaiheessa syntynyt, mutta jalat tuli syötyä ja kisan ratkaisunpaikat ajettua lähinnä matkustajan roolissa pelkällä sisulla kärkiporukoissa roikkuen. Onneksi Makkonen, Anders ja Joppe hoitivat homman kotiin. Kovin hyvä maku ei silti omasta panoksesta jäänyt.

Satakunnanajot olivat sitä samaa. Tunti nauruhatkassa CCH:n Eeron kanssa ennen kisan puoliväliä ja sitten huonosti pelimerkkejä jäljellä lopussa auttaa tiimikavereita loppuratkaisuissa. Ei sen kummempia muistikuvia.

SM-temposta on edelleen hieman ristiriitaiset tunnelma. Toisaalta täytin kaikki tavoitteet jotka olin itselleni asettanut, vaikka kisan mitta ei ollutkaan aivan täyttä tuntia. Tunne silti oli, että tunnin kisassa olisin pärjännyt vielä hieman paremmin, sillä en hiipunut yhtään loppua kohti nyt 45 minuuttia kestäneessä tempossa. Harjoituskaudella itselleni asettamani wattitavoite 330w täyttyi kuitenkin, selkeä 15w parannus edelliseen vuoteen. Sijoitus kuitenkin huononi sijasta 4. sijaan 7. En hävinnyt kenellekään jonka olisin viime vuonna voittanut, mutta Ukko, Masa, Oskari, AJ ja Sauli kiilasivat kaikki uusina niminä eteeni. Voitin sentään Vladin ensimmäistä kertaa tällä kaudella, puolella sekuntilla.

Ennen SM-starttia vielä hyvällä tuulella.

SM-maantie oli ehkä omalta osaltani kauden suurin pettymys. Emme osanneet noudattaa taktiikkaa niin kuin joukkueenjohto oli sen meille asettanut, tuhlasin omia voimiani alkuhatkoissa ryntäilyissä enkä pystynyt tekemään juuri mitään peliliikkeitä enää kisan ratkaisuhetkillä. Olimme lisäksi tulleet joukkueena niin kylläisiksi, ettemme osanneet nauttia SM-hopeasta ollenkaan vaan päällimmäisenä oli suuri pettymys, mikä ei tuntunut kovin reilulta.

Loppukausi aka Anders Bäckman -show

SM-kisojen jälkeen heinäkuussa ajettiin vielä SM-kortteli. Onnistuin nousemaan hatkaan mukaan viimeisenä kuskina ratkaisevalla hetkellä. Pyrin auttamaan Andersia minkä pystyin, mutta kärkikaksikko Kanerva Vainionpää meni silti menojaan.

Royal-pyöräily oli hauska kokemus, jonka loppuratkaisusta jäi karvas maku suuhun. Hatka oli suht kaukana edessä, mutta taistelimme melkoisen väännön jälkeen itsemme pääjoukosta irti Kejon Mikon kanssa. Saavutimme hatkan ja Kejo iski irti Messilän mäessä. Omat voimani olivat jääneet matkan varrelle ja jouduin taipumaan. Kejo voitti ja jäin itse lopulta neljänneksi, kun jätin kirin kesken ja vanha kehäkettu Erkko Salonen puikkasi vielä viivalla ohi.

Tästä alkoi IBD Cyclingin loppukauden voittosuma. Voitimme lähestulkoon peräkkäin reilun kuukauden aikana Bianchi-cupin Kråkössä, Helsinki Velotourin, Bianchi-cupin ja aluemestaruuden Gesterbyssä, ISM M30 maantien sekä Syysetappien kokonaiskilpailun. Kaikissa muissa paitsi Velotourissa voittaja oli Anders Bäckman. Taisin Andersille joskus SM-kisojen jälkeen sanoa, että on vähän sääli miten hän ei ole voittanut tällä kaudella juuri mitään, vaikka olisi suorituksillaan ansainnut jo monta voittoa. Noh Anders korjasi loppukaudesta tilanteen.

ISM M30 tempossa onnistuin ajamaan toiseksi vain Tommi Martikaiselle häviten, enkä ollut aivan täysin eri luokassa häviten vain noin 30 sekuntia. Olin myös päivän toiseksi nopein kaikki luokat huomioon ottaen. Reitti oli vaikea ja keskiteho jäi siten melko vaatimattomaksi.

Omat kauden parhaat suoritukseni osuivat varmaan Syysteappien kortteliin ja maantie-etappeihin, joissa tein kaikkeni tiimin ja Andersin voiton eteen, siinä sivulla vahingossa itselleni kokonaiskilpailun kolmossijan ajaen.

Ajoin myös elokuussa Pepen tempossa kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan, ainakin ennen kun Tommi Martakainen kävi laittamassa ennätykset aivan uusiksi. Tämä on myös hyvä merkki itselleni siitä, että tempopyörä kulkee edelleen hyvin ja kulkisi vieläkin paremmin, jos tehoja saisi koneeseen lisää. Aerodynamiikkani on jo maan selkeää parhaimmistoa, niin paljon pienemmillä wateilla kamppailen tasaisesti muita vastaan.

Kausi tiivistettynä

Heikko alkukausi. Tempo alkoi kulkemaan kauden mittaan. Pitkissä maantiekisoissa lopussa pelimerkkien puutetta, jolle voi olla monta syytä, kuten roolitukset, jotka eivät juuri suosineet minua. Huono alkukausi söi itseluottamusta ja tiimikaverit olivat hyviä, joten uhrauduin melko paljon muiden edestä. Tiimin tulokset aivan huikeita, varsinkin Porvoo, SM-kisat ja siitä eteenpäin kauden loppuun.

Uudet tuulet

Kaudelle 2020 minulla tulee olemaan kaksi päätavoitetta:

SM-tempo. Yleisesti tempovauhtiin seuraavan harppauksen tekeminen.
Haute Route Alps. Elokuun lopussa järjestettävä 7-päiväinen etappiajo Alpeilla. Yhteiskilpailussa hyvin pärjääminen.

Näiden päätavoitteiden lisäksi harkitsen Jotunheimen Rundtiin osallistumasta taas parin vuoden tauon jälkeen. Näyttäisi siltä, että 2020 SM-kisat järjestetään kesäkuun lopussa ja Jotunheimen Rundt viikkoa myöhemmin heinäkuun alussa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä JR:n suhteen, mutta Haute Route on jo löyty lukkoon.

Nämä tavoitteet tarkoittavat sitä, että aion ajaa paljon tiivistetymmän yhteislähtökisojen kattauksen. Mahdollisesti esimerkiksi vain Rosendahl, Porvoo ja SM-kisat. Kaikki muut kisat tulevat olemaan omalta osaltani toisarvoisia kauden päätavoitteisiin verrattuna.

Palaan ensi kauden kuvioihin seuraavassa postauksessa, mutta tarkoitus on aktivoitua taas kirjoittelussa aivan uudella tavalla ja aloittaa ehkä myös videomateriaalin kuvaaminen matkaltani 2020 tavoitteita kohti. Jos joku yhteistyökumppani haluaa tukea minua tavoitteissani, en sulje yhteistyön mahdollisuutta pois. Ota yhteyttä!

Ensi kertaan, johon ei tällä kertaa todellakaan kulu puolta vuotta! 🙂

Harjoituskauden kuulumisia

Sisäänpäinkääntyvää jurotusta

Edellisestä blogi-postauksesta onkin jo päässyt kulumaan tovi ja moni on ehtinyt kysellä missä seuraava juttu viipyy. Ontuva selitykseni liittyy siihen, mitä offseason itselleni edustaa.

Minulle offseason ei tarkoita pienintäkään taukoa pyörällä ajamisesta tai harjoittelemista, mutta taukoa puoli vuotta kestävästä kisahärdellistä ja kaipuuta perusasioiden pariin. Perusasioita itselleni ovat esimerkiksi harjoitteluohjelman noudattaminen sekä palautumiseen keskittyminen. Samasta syystä en ole tänä syksynä ollut lainkaan kiinnostunut CX-kisojen ajamisesta, mieli vetää perusharjoittelun pariin paljon enemmän.

Kaikki tämä johtaa melko sisäänpäinkääntyvään ajatteluun ja eristäytymiseen, mihin bloggaaminen ja somesta huolehtiminen sopivat huonosti. Nyt voisi kuitenkin olla jo aika suunnata katsetta hieman ulospäin omasta navasta ja hieman viestiä missä mennään.

Valmentaja ja harjoitusohjelma

Ensimmäistä kertaa pyoräilyurallani minulla on nyt valmentaja ja harjoitusohjelma jota noudatan. Aikaisemmin pohdin valmentajan tarpeellisuutta, sekä riskien ja hyötyjen välistä suhdetta, sillä olin pystynyt kehittymään omassakin valmennuksessa vuodesta toiseen. Kannattaisiko siis jatkaa samaan malliin ja toivoa, että saan tehtyä taas pienen kehitysaskeleen omin avuin, joka johtaisi taas vähän parempiin kisatuloksiin.

Päädyin kuitenkin ottamaan isomman riskin, koska halusin muutosta omaan tekemiseen enemmän, kuin pelkäsin muutoksen tuomia riskejä. Lisäksi valmentajalta saatu harjoitusohjelma tuo tekemiseen omaa merkityksellisyyttään. Tuntuu ikään kuin toteuttaisi päivittäin jotain isompaa suunnitelmaa.

Viimeisen kolmen kuukauden PMC-käppyrä. Tasaista tekemistä.

Omassa ”valmennuksessa” harjoituksia tulee tehtyä omien mielihalujen mukaan ja viikkojen väliset harjoitusmäärävaihtelut muodostuvat suuriksi olosuhteiden mukaan. Valmentajalta saadun harjoitusohjelman pyrin sen sijaan toteuttamaan prikulleen ja luotan, että se on riittävästi.

Niin valmentajan nimi on Matti Pajari, suomenmestari radalta ja maantieltä, mutta harjoitusohjelman sisältö on luottamuksellinen.

Kuntotesti

Harjoitusohjelmaani varten halusin selvittää tarkat kynnysarvot, jota varten kävin elämäni ekassa kuntotestissä Haagan R5:ssa. Syke ja teho anaerobisella kynnyksellä ei hämmästyttänyt, vaikka teholukemat jäivätkin hieman vaatimattomiksi. Aerobisen kynnyksen selvittäminen kiinnosti enemmän, sillä se on hieman vaikeampi saada selville esimerkiksi kisadatoista.

Testissä käytettävä kaasunaamari aiheutti kuitenkin itselläni todella klaustrofobisen tunteen heti kun hengitys alkoi hieman tiheentyä. Paniikinomainen reaktio taas nosti sykkeet aivan liian ylös mikä vääristi testituloksia PK-sykkeiden osalta.

Lopputesti sujui varsin hyvin, kun naamari vaihdettiin suukapulaan, johon riitti kun hengitti jokaisen kolmen minuutin pykälän viimeisen minuutin ajan. Jos joskus vielä teen testin uusiksi, haluan käyttää suukapulaa heti alusta alkaen maskin sijasta.

Suurta viisautta ei testistä siis nyt irronnut, mutta kehittymisen kannalta on lupaavaa, että anaerobisen kynnyksen ja vo2maxin välillä on reilusti liikkumavaraa, joten tempopyörän voi saaada oikealla treenillä kulkemaan merkittävästi kovempaa vielä.

Harjoitteluvälineet ja apuohjelmat

Aikaisempina vuosina olen tykännyt kovasti toteuttaa Trainerroadin harjoitusohjelmia viikonlopun PK-lenkeillä höystettynä, mutta nyt ulkopuolisessa valmennuksessa Trainerroad ei sovi enää juurikaan omaan käyttööni. Sen sijaan olen siirtynyt käyttämään noin 50/50 Zwiftiä ja Garmin mittaria trainerin käskemiseen.

Zwift on tarjonnut hieman virikettä niihin harjoituksiin, jotka ovat luonteeltaan simppeleitä ”tunti tehoalueella X”, kun taas strukturoidumpiin intervalliharjoituksiin on kätevämpi säätää watteja Garminin ruudulta ”Set target power”-moodissa.

Kumpa Garmin vaan osaisi tehdä ”Powermatchin” kuten Trainerroad, koska haluan tietää tehoni Garmin Vector 3 polkimien mukaan, mutta itse asiassa Garmin säätää vain trainerin watteja. Ero voi olla erittäin suuri, varsinkin kun trainerini lämpenee treenin aikana. Saatan säätää mittarista wateiksi 300w, mutta polkimien mukaan tehot ovat vain 250w lopulta. Juuri tätä eroa Trainerroadin Powermatch osaa kompensoida säätäen trainerin watteja, mutta käyttäen tehomittarin watteja ”totuutena”. Ilman Powermatchia joudun itse säätämään watteja usein yläkanttiin, että toteutunut teho tehomittarin mukaan olisi se mitä pitää.

Olen myös hieman alkanut kyseenalaistaa Zwiftin tarpeellisuuden omassa käytössäni. Zwift-kisojen viehätyksen ymmärrän ja pariin kisaan olen ottanut osaa, mutta en ole viitsinyt (seliseli) vetää aivan niin punaiselle tässä vaiheessa harjoituskautta, kuin kisoissa pärjääminen vaatisi. Mutta pelkkä Zwiftissä lenkin ajelu on kyllä melko tylsää. Läppärin ruudulta voi katsoa montaa mielenkiintoisempaakin asiaa mielin huijaamiseksi pois traineroinnin monotoniasta.

Hiekkatieralli ei pettänyt taaskaan

Marraskuun ehdottomasti paras pyöräskaba, ainakin HELCX-kisoja lukuunottamatta, on tietenkin Hiekkatieralli. Panostin kisaan niinkin paljon, että huollatin krossarini Bikeplanetissa ja hankin uudet rullaavat Schwalben G-One tubeless gravel-renkaat.

Keli oli taas perinteisen hiekkatierallimainen ja kuraa lensi niin maan pirusti. Mäenpään Eero yritti karkuun alusta alkaen koko ajan ja pakotti muut kiinniajoon. Erkko Salonen lähti irti ennen puoliväliä, iskin perään ja ajettiin kahdestaan melkein loppuun asti. Erkko valitti ettei näe mitään lasien läpi ja ajoi minun takarenkaaseen monta kertaa, kun taas itsellä ei ollut laseja ja raavin hiekkaa ja kiviä koko ajan pois silmämunista. Silmät olivat melko kipeät muutama päivää kisan jälkeen, ei kovin fiksia puuhaa.

Iskin Erkolta irti Vestran viimeisessä jyrkässä mäessä ja ajoin viimeiset muutama kilsaa yksin maaliin. Vaikka tämä ei nyt kovin vakavastiotettava kisa olekaan, oli silti mukavaa huomata ettei kunto ole täysin pohjamudissa, vaikka viimeiset pari kuukautta onkin tullut ajettua vain PK:ta.

Seuraavat askeleet

Tätä kirjoittaessa joulu on jo ovella ja heti joulun jälkeen lähdemme muutamaksi päiväksi Kolin maisemiin nauttimaan luonnosta. Kolilla tulee hiihdettyä ja tehtyä muuta kuin pyöräilyä.

Tämän jälkeen alkaa jo Calpen treenileiri kolkuttelemaan reilun kuukauden päästä ovella, mistä taas kisakauden alkuun ei ole kuin reilu kuukausi. Sillä lailla se talvi taittuu taas taakse.

Samalla lupaan ryhdistäytyä blogin kirjoittelussa, alkaa hiljaiselo jo riittää. Kuulumisiin!

Loppukausi timangia tiimille

Heinäkuisen SM-korttelin ja viimeisen blogipostauksen jälkeen on loppukausi kisattu tiiviissä aikataulussa. 21-22.7. Lappeerannan Willimiesajoista ei jäänyt kummempaa käteen, paitsi että suurvisiiri Kanasen kanssa oli taas mukava ajaa kilpaa yhdessä. Muuten on sitten sujunutkin aika mainiosti.

ISM-tempo ja -maantie

4-5.8. Jurvassa ajettuihin ikäluokkien SM-kilpailuihin starttasin huonoista lähtökohdista, sillä olin kaatunut melko kipeästi saman viikon tiistaina Gesterbyn Bianchi-cupissa ja esimerkiksi syvempään hengittäminen sattui vielä vasempaan kylkeen.

Lauantain tempossa meno olikin erittäin tahmeaa, jäin tehotavoitteesta reilusti ja ajoin kilometri ennen maalia risteyksen pitkäksi epähuomiossa. Surkeakin suoritus riitti pronssiin Martikaisen ja Nordlundin jälkeen, mutta taakse ei ollut pitkä matka. Tulokset ja Strava.

Sunnuntain maantieajossa tahmea meno jatkui. Ratkaisevassa vaiheessa olin kahdestaan irti Johan Nordlundin kanssa, mutta jouduin taipumaan suoraan vetoon loivassa ylämäessä. Johan karkasi ja ajoi kärkiporukan kiinni, minä jäin kakkosryhmään. Yllätyksekseni voitin tosin porukan kirin viidennestä sijasta, mikä loi pientä uskoa, että en ehkä olekaan kaikista hitain kirijä päällä maan. Tämä oivallus auttoi pari viikkoa myöhemmin taistelemaan Tervaetappien kirisekunneista. Tulokset ja Strava.

Skoda Cycling Cup: Tervaetapit

11-12.8. Oulun Tervaetappeihin lähdin heppoisin odotuksin. Harvemmin on tullut tiputtua loivassa ylämäessä suoraan vetoon, joten uumoilin kisakunnon olleen jo mennyttä kamaa. Kisa alkoi 11 km pitkällä aika-ajolla, joka suoritettiin täysin maantievarustuksessa. Asetin wattitavoitteen 350 w joka on sama kuin tempopyörällä ajamani kymppitempon ennätyswatit. Tiesin, että maantiepyörällä saan enemmän tehoja kuin tempopyörällä, mutta en luottanut kuntooni.

Foil kulkikin erittäin hyvin. Tulin reitin raskaimmalle vastatuuliosuudelle tavoitetehossa ja hyvävoimaisena ja päätin avata urut loppumatkalle. Viimeiset viisi minuuttia nostivat keskitehon 361 wattiin ja sain pidettyä optimaalisen ajoasennon koko tempon ajan, mikä ei aina ole helppoa, kun happoa pursuaa joka paikasta. Olin tempossa toinen Trond Larsenin jälkeen, joka oli aivan eri tasolla muiden kanssa. Takanani haastajia oli erittäin tiheässä. Tulokset ja Strava.

Miellyttävä piknikhetki lauantain etappien välissä Anttien kanssa.

Myöhemmin samana päivänä ajettiin vielä 110 km maantie-etappi. Koska kokonaiskilpailu oli niin tiukka, reitti helpohko ja matka lyhyehkö ajattelin tehdä strategisia hatkoja, joilla saisin kerättyä matkan varrella kirikierroksilla jaettavia hyvityssekunteja. Ensimmäisen hatkaani ajattelin iskeä sopivassa kohtaa kolmannella kierroksella, joka oli ensimmäinen kirikierros.

Makoisa iskunpaikka Lauri Sepän kovan vedon jälkeen tulikin jo toisen kierroksen puolivälissä, enkä malttanut olla käyttämättä tilaisuutta. Ketään ei aluksi tullut mukaan, mutta pääjoukko antoi minulle erittäin ison etumatkan nopeasti, joten ajattelin tempoa menemään 15 kilometriä välikiriin asti. Pian takaa kuitenkin tulivat Lauri Seppä, Ville Kantola ja Timo Pikkarainen.

Kun he saavuttivat minut veto lähti samantien pyörimään hyvin, vaikka Ville Kantola ymmärrettävästi ei vetänyt, olihan hänellä IK32-joukkuekaveri Trond Larsen kokonaiskilpailun selvässä johdossa. Villen mieli kuitenkin suureksi iloksemme muuttui hieman myöhemmin kisan aikana ja hänkin liittyi vetotöihin.

Molemmat välikirit noudattivat samaa kaavaa, jossa lähdin kiriin kärjestä ja yritin pitää mahdollisimman monta hatkakaveria takanani. Ensimmäisessä kirissä olin toinen ja toisessa ensimmäinen, joten tämä onnistui aika hyvin. Kilpailun lopussa eromme pääjoukkoon oli supistunut alle minuuttiin ja hatkakaverini pakottivat minut vetämään viimeiset kilometrit, koska olin suurin hyötyjä, jos pysymme irti. Onnistuin huonoista kiriasemista puristamaan kolmannen sijan etapilta ja lisää hyvityssekunteja plakkariin. Tulokset ja Strava.

Sunnuntain korttelietapille lähdettiin tilanteessa, jossa pahimmat uhkaavat Ville Kantola ja Trond Larsen olivat kuuden ja 12 sekuntin päässä takana. Lukuisat välikirit ja hyvityssekuntit tarkoittivat, että kisasta tulisi vielä erittäin tiukka. Joukkueemme onneksi päivän voittavan hatkan muodostivat Juha Kangaskokko ja Vlad Makogon, jotka molemmat olivat riittävällä etäisyydellä takanani, joten tyydyimme vain kontrolloimaan eroa hatkaan.

IMG_0895 (2) — Eero jyystää vetohommissa ja itse saa keskittyä juoman hörppimiseen.

Ja kun sanon ”me” tarkoitan Mäenpään Eeroa. Eero veti pääjoukkoa 90% koko korttelikisasta ja sain keskittyä säästelemään voimiani ja tarkkailemaan pahimpien kilpakumppaneiden aikeita. Loppupeleissä taktiikka toimi täydellisesti ja pääsin juhlimaan ensimmäistä Skoda Cycling Cup -voittoani ja valtavaa 49 cup-pisteen saalistani. Nousin näillä pisteillä cupissa neljänneksi. Tulokset, lopputulokset ja Strava.

IMG_9993 Miehet kok. kilpailu 5 parasta.png — Tervaetappien kokonaiskilpailun viisi parasta

Bianchi-cup Landbo

14.8. tiistaina maistelin palautumisen tasoa ja katsoin, että kaippa tuota voi käydä yhden Bianci-cupin rykäisemässä. Landbon kisa ajettiin lyhyellä kierroksella pisteajona, jossa joka toisella kierroksella maalimäen päällä jaettiin isommat pisteet neljälle parhaalle ja joka toisella vain yksi piste voittajalle.

Eero kuitenkin päätti lähteä hatkaan melko kisan alkupuolella ja melko tukkoisesta olostani huolimatta sain otettua itseäni niskasta kiinni ja sillattua perään auttamaan vähän myöhemmin. Eero oli kuitenkin niin tolkuttoman vahva, että kontribuutioni oli yksi soijanakin mittainen vetovuoro per kierros ja henkinen tuki. Ajoimme kaikki muut paitsi Sauli Pietikäisen lopulta kiinni kierroksella ja pokkasimme sijat 1. Eero ja 2. Niki. Tulokset ja Strava.

Skoda Cycling Cup: Kaivopuiston Kortteliajot

Yhden viikonlopun huilasin ja sukuloimme Pohjois-Pohjanmaalla. 25-26.8. ajettiin Skoda Cycling Cupin finaali Kaivopuiston Kortteliajojen muodossa. Kilpailu ajettiin samalla pistekilpailumuodolla, jota koeponnistettiin Landbossa. Reitti oli suurelta osin erittäin kapea ja nopea, joten porukassa nouseminen oli erittäin vaikeaa. Kilpailun ylivoimaisesti voittanutta Joni Kanervaa kun seurasi, niin mies ei tainnut valua kärkisijoilta juuri kertaakaan, mikä on sekä fiksua että erittäin raskasta.

Itse en ollut kilpailusta voittoa hakemassa riskillä. Tähtäsin riittävän hyvään sijoitukseen, että ohittaisin Aimo Pyykkösen cupin pisteissä ja toisaalta saisin pidettyä takanani niskaani hengittävät Sepän, Larsenin ja muut.

Keräsin kahdeksanteen sijaan riittäneet 10 pistettä voittamalla yhden kirin Micken hyvästä pohjostuksesta, olemalla kerran toinen Joni Kanervan takana ja nappaisemalla kaksi välikierrosten yksittäistä pistettä. Kovin vaikeaa meikäläiselle tämä pistekortteliajo. Kahdeksas sija riitti kuitenkin nippanappa ja pääsin kuin pääsinkin Skoda Cycling Cupin podiumille Matti Mannisen ja Joni Kanervan seuraksi. Varsinainen cupin palkintojenjako on kauden päätösgaalassa kuulemma. Tulokset, Cup-tulokset ja Strava.

Skoda Cycling Cupin kokonaistulokset. Kuvata puuttuu 1. Matti Mannien ja 5. Aimo Pyykkönen

Helsinki Velotour

Sunnuntain Helsinki Velotouriin tiimi lähti erittäin rennoin mielin. Olimme jo saavuttanut kaudella enemmän mitä osasimme odottaa, eikä paineita menestyä enempää ollut. Taktiikkapalaveri kuului lyhykäisyydessään näin: ”Pidetään hauskaa, ollaan aktiivisia ja Eerolla on vapaat kädet”.

Kisa meni lopulta pientä hienosäätöä lukuunottamatta lähes samalla tavalla kuin viime vuonna: Minä olin kahden hengen hatkassa melkein koko kisan ja Eero pokkasi voiton lopussa. En ollut suunnitellut pitkää hatkaa, enkä tehnyt koko alkukisassa yhtään mitään, mutta kun 11 kilometrin kohdalla Tattarinharjun ylämäessä näin Johan Nordlundin tutun hahmon olevan hieman irti pääjoukosta, iskin täysillä perään. Sanoin Johanille ”dodiin nyt mennään” Johan kuittasi ”sua mä toivoinkin” ja sitten lähdettiin jauhamaan. Hatka-bromance <3.

Yhteistä matkaamme kestikin noin 100 kilometriä, kunnes Johanin selkä ei enää kestänyt jyystämistä ja hän joutui jättäytymään takaisin pääjoukkoon. Olin itse aivan puhki jo tässä vaiheessa, maaliin oli 40 kilometriä ja pääjoukko hengitti niskaan minuutin päässä. Tiesin etten selviäisi, ellei pääjoukko täysin lopettaisi vetämistä ja tuskin sitä tapahtuisi. Tarkoitukseni oli sinnitellä vain niin pitkään kuin mahdollista.

20180826-_DSC8224 — Hatkan alkupuolella täytyy painaa urku auki. Kuva Mikko Rantanen

Vajaa parikymppiä pysyin vielä irti, mutta Sotungintiellä pääjoukko otti minut kiinni ja Makkonen iski samantien irti. Jussi pysyi hetken irti ja heti perään Eero teki oman ratkaisunsa Kuninkaamäessä. Pääjoukosta oli jo puhti pois ja vaikka takaa-ajossa oli vähän aikaa asennetta, pian tuli selväksi että Eero ei tulisi enää kiinni.

Tovin huilailtuani pystyin vielä rääpimään kasaan jonkinlaisen leadoutin Mickelle, joka kaatumisesta kipeästä kädestä huolimatta onnistui puristamaan podiumille heti Joni Kanervan jälkeen. #1 ja #3 kotikisasta ja Eerolle jo toinen peräkkäinen Velotour-voitto. Ei paljon paremmin voi maantiekausi päättyä tiimin osalta. Tulokset ja Strava.

Loppukausi fiilistellään

Jos huvittaa, ajattelin vielä puolustaa voittoani Mäntsälä ajossa ja tempoa myös Mäntsälässä 15-16.9. Siitä viikon päästä 23.9. ajetaan joukkueaika-ajon SM-kisat Vantaan Seutulassa. Henkisesti kuitenkin tuntuu, että kausi on nyt paketissa. Loppu olkoon pelkkää fiilistelyä.

Vegaaniurheilijan ruokailusta

Olen monesti saanut kysymyksiä ruokavalioasioista. Ihmisiä tuntuu kiinnostavan, mitä kestävyysurheilua harrastava vegaani suuhunsa laittaa, ja olen luvannut kirjoittaa aiheesta. Aika lunastaa tuo lupaus viimeinkin.

En tunne olevani minkäänlainen auktoriteetti ravitsemusasioissa. Kokemukseni ovat kuitenkin osoittaneet, ettei pyörän kulku ole ainakaan huonontunut sen jälkeen, kun pari vuotta sitten siirryin täysin vegaanisiksi. Sitä ennen olin pari vuotta ollut ”lakto-ovo-vegetaristi” eli söin edelleen juustoa, munaa ja maitoa sisältäviä ruokia, mutta hyvin vähän silloinkin.

En osaa kuvailla ruokavaliotani kovinkaan kattavasti kirjoittaen, joten ajattelin lähestyä asiaa kuvien muodossa. Näissä kuvissa on vajaan kuukauden ajalta otantoja syömistäni ruuista, mutta aivan kaikki ateriat eivät ole kuviin päätyneet. Näiden lisäksi on tullut syötyä reippaita määriä ruisleipää, tofua, kaurapuuroa, mysliä, soijajogurttia, soijarouhetta ja mansikkahilloa, joista suurin osa aamu-, väli- ja iltapaloistani koostuu.

Suurin ruokasyntini on liiallisten iltapalojen syönti: olen vähän väliä jääkaapilla iltaisin ja näiden ylimääräisten aterioiden rajoittamisen kautta yleensä säätelen painoani tarvittaessa. Nyt on taas käynyt perinteisesti, että olen lihonnut kisakaudella monta kiloa, kun miinuskaloreilla ajetut PK-lenkit ovat jääneet vähiin ja kisoihin tulee aina tankattua hyvin etukäteen, kisan aikana ja kisan jälkeen.

Heinäkuu on tullut vietettyä enimmäkseen lomalla, joten ravintoloissa on tullut syötyä tavallista useammin. Nykyisin se on vieläpä varsin helppoa, kun lähes kaikkialta saa vegaanisia vaihtoehtoja. Yleensä syön ulkona vain useamman päivän kisareissuilla ja pitemmillä ajomatkoilla kisoista kotiin.

Vegaanista ruokavaliota täydennän seuraavilla pillereillä: B12-vitamiini, rautalisä, sinkki, D-vitaamini muulloin kuin kesällä ja kalsium/magnesium. Näistä vain B12 on välttämätön lisä vegaanille, rautaa otan varmuuden vuoksi.

Nämä kuvat varmasti osoittavat sen, että vegaaniksi ryhtyäkseen ei ainakaan tarvitse olla kummoinen kokki. Sen verran simppelillä linjalla mennään 🙂

Huomaa VegeStreet-tapahtuma Helsingissä Teurastamolla la 4.8.!

Inspiraatiota:
Sipsikaljavegaanit

Lisätietoa urheilijan vegaaniruokavaliosta:
Vegaaniliitto
Urheilevan vegaanin ravitsemus, osa 1 ja osa 2