SM-huumaa

SM-suma

Kirjoittamani SM-maantien kisaraportti löytyy jo IBD cyclingin sivuilta, joten en lähde toistelemaan samoja asioita täällä uudestaan. Lisäksi Hanna oli meidän tiimin mukana kahden päivän ajan videokameroineen ja hänellä on lähes valmiina ”behind the scenes” tyylinen video viikonlopun kulusta, joka on ainakin omasta mielestäni hauskaa katsottavaa.

SM-tempo Noormarkku

SM-tempo ajettiin reilu viikko sitten perjantaina ja tulos oli suurin piirtein se mitä etukäteen uumoilinkin. Nordlundilta ja Martikaiselta tiesin ottavani turpiin, mutta epäilin ettei mitalisija kovin kauaksi varmaan jää. Yksi Trond Larsen sieltä kiilasi väliin, joten sijoitukseni oli siis neljäs. Tulokset ja Strava.

TT_1
Mutkaa riitti matkalla

Reitti ja olosuhteet

Reittiä oli etukäteen mainostettu vain sanoilla ”pannukakku” ja ”nopea”, mutta paikan päällä perjantaina totuus olikin hieman monimutkaisempi. Vaikka suuremmat mäet loistivat poissaolollaan ja 47 km matkalla oli vain neljä risteystä ja kääntöpaikka, niin reitti oli kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Ensimmäinen huomioitava tekijä oli kisapäivän erittäin voimakas tuuli pohjoisesesta, joka oli ensimmäisellä kolmanneksella sivumyötäinen, toisella kolmanneksella suoraan sivusta ja viimeisellä kolmanneksella sivuvastainen.

Toisekseen reitti mutkitteli jatkuvasti ja asfaltti oli melkoisen huonossa kunnossa, joka tarkoitti jatkuvaa kompromissien tekemistä parhaan ajolinjan ja kuoppien/railojen väistelyn välillä. Taisin tässä epäonnistua, sillä perässäni autoa ajanut Sami kommentoi minun ajaneeni ainakin 100 metriä ylipitkän tempon liian pitkien ajolinjojen takia.

Kolmanneksi pannukakku reitti ei suinkaan ollut, vaan jatkuvaa pientä kumpuilua. Tälläinen ei yhteislähtökisassa vaikuttaisi yhtään mitään, mutta tempossa jatkuvasti limiitillä ajaessa pienet hidastukset ja kiihdytykset takaisin matkavauhtiin saattavat sotkea ajorytmiä.

TT_2
Viimeiset säädöt ennen lähtöä

Taktiikka ja vauhdinjaon onnistuminen

Vaikka lähtöpaikalla tuuli oli aivan järkyttävä, kuulimme huhuja paikallisilta, että itse reitille tuuli ei osu ollenkaan niin pahasti, kuin voisi luulla. Otin kuitenkin Samin neuvosta alkumatkan rauhallisemmin ja jätin hieman reserviä viimeiselle kolmannekselle vastatuuleen tykittelyyn. Tämä ei ole minulle luonnollinen tempotaktiikka, vaan yleensä lähden tavoittelemaan hieman korkeampaa keskitehoa mihin kykenen ja hiivun hallitusti loppua kohden, kuitenkin puristaen viimeisellä kilometrillä aivan kaikki mitä jaloista irtoaa.

Samin taktiikka tuntui kuitenkin pelaavan hyvin ja Stravan perusteella voitin Aimo Pyykkösen käytännössä viimeisellä seitsemällä kilometrillä. Toisaalta olin Trond Larsenin kanssa tasoissa 20 km ennen maalia, mutta hävisin loppuajassa 12 sekuntia, joten Trond ajoi lopun vastatuuliosuuden vieläkin vahvemmin.

TT_aimo
Vertailu Aimo Pyykköseen. Violetin viivan ollessa mustan yläpuolella, minä olen edellä.
TT_trond
Vertailu Trond Larseniin. Violetin viivan ollessa mustan yläpuolella, minä olen edellä.

Ensimmäisen kolmanneksen keskitehoni oli 313 w, toisen 316 w ja viimeisen 319 w, joten tyypilliseen hiipuvaan keskitehoon verrattuna vauhdinjakoni oli mielestäni hyvä tälle reitille. Edelleen keskiteho 316 w on erittäin pieni verrattuna kilpakumppaneihini ja siihen mihin pystyn esimerkiksi ylämäessä maantiepyörällä, mutta onpahan jotain mitä kehittää ensi kaudeksi. Samalla vauhdinjaolla saavutettu 320 w keskiteho olisi todennäköisesti riittänyt pronssiin, joten pienistä eroista puhutaan, mutta turha jossitella, tähän jalka riitti tänä päivänä.

SM-kortteli

Tikkurilan Heurekan ympäristön korttelireittiä oli mainostettu tekniseksi jo pitemmän aikaa ja kisaa edeltänyt tutustumisajo vahvisti huhut. En silti suostu kutsumaan reittiä vaaralliseksi, vaikka parit ikävät kolarit kisassa sattuivatkin. Vesikouru tai ei, liian nopea tilannevauhti mutkassa johtaa ulosajoon. Mielestäni reitti oli sopivalla tavalla teknisesti haastava, mikä teki kilvanajosta mielenkiintoista.

Kortteli_1
Paikalla oli mukavasti katsojia

Kisa lähti käyntiin ja jouduttiin keskeyttämään pitkäksi aikaa melkein samantien, kun Stangan Osku Pulkkinen ja Länkenin Aleksi Hänninen kolaroivat pahasti betoniseinään alikulkutunnelissa. Jälkiviisaanaa takaseinään olisi voinut laittaa jotain pehmustetta suojaksi, sillä se ei olisi edes kaventanut reittiä. Jarkko Niemi, Sampo Lahti(?) ja tukijoukot vastasivat väliaikaviihteestä oikein kunnon sanaharkan muodossa, samalla kun loukkaantuneita kilpailijoita vietiin ambulanssilla pois reitiltä. Mistä lie riita syntynyt, en pysynyt kärryillä.

Pian kisa kuitenkin starttasi kunnolla ja kasoilta vältyttiin aivan loppuun asti. Kaikenlaista yritystä tuli monelta suunnalta lähes jatkuvalla syötöllä. Henttalan Joonas tuntui purkavan agressioita iskemällä lähes koko ajan, mikä ei taktiikkana toiminut kovin hyvin, mutta elävöitti kyllä kisan kulkua mukavasti.

Kun vajaa 50 minuuttia kisaa oli ajettu kärkeen muodostui kahdeksan kuskin hyvä ryhmä ja itse jäin pääjoukon puolelle, mutta meiltä oli Anders kärjessä. Yritin tehdä siltauksen, niin ettei muita pääsisi mukaan, mutta Juhana Hietala ja Lauri Seppä tulivat kuitenkin peesissä mukana. Ryhmässä ei oikein ollut yhteisymmärrystä vetämisestä, joten otin vastuun jonkinlaisesta vauhdinpidosta, koska ajattelin että Andersilla olisi kuitenkin paremmat mahdollisuudet tästä ryhmästä, kuin pääjoukosta.

kortteli_2
Hatkan vetohommissa. Kuva Matti Ouvinen

Viimeisen kierroksen puolivälissä kysyin vielä Andersilta, haluaako hän nousta ylemmäksi ryhmän takapuoliskolta, mutta Anders sanoi olevansa tyytyväinen asemaansa. Liekö halusi päästä yllättämään porukan hieman taaempaa lähtevällä iskulla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja loppukirissä olimme molemmat aivan liian takana. Juhana Hietala veti viimeisen mutkan liian kovaa, ajoi vastakkaisen puolen vesikouruun ja kaatui keskelle tietä. Kaikki muut paitsi Anders onnistuivat väistämään keskellä tietä makaavan Juhanan ja Juha Kangaskokko taiteili yksi jalka polkimella viivan yli korttelimestariksi.

Eli aika perseelleen se meni loppupeleissä meidän tiimiltä ja käteen jäi vain ”TV-aikaa” ja kaatunut tuore maantieajon Suomen mestari. Suoraan sanoen otti aika hitosti päähän heti kisan jälkeen, että miksi tässä piti näin käydä viime metreillä. Oma jalka oli kisan alussa aivan hirveän tukkoinen, mutta nylkeminen onnistui kyllä lopussa, vaikka herkkyys ei missään vaiheessa löytynyt.

TV-aikaa voi ihastella Yle Areenassa ja täällä on tulokset sekä Strava.

 

Aika-ajon ihmeellinen maailma

Otsikkokuva Mikko Rantanen

Aika-ajamisen edistyminen

Monta vuotta suhtauduin aika-ajamiseen välttämättömänä pahana, joka pilasi mahdollisuuteni sijoittua hyvin etappikisoissa. Tempotyylinen tehontuottoni tasamaalla tuntui heikkoudelta kilpakumppaneihin verrattuna, varsinkin huomioiden mitä olin saanut itsestäni irti pitemmissä ylämäissä Mallorcan-leireillä.

Tasamaan tehontuottoa on tullut harjoiteltua jo ennen varsinaista tempoinnostusta tekemällä pitempiä 10-20 minuutin intervalleja maantiepyörällä, sillä täysin kirikyvyttömänä kuskina soolohatka on lähes ainoa tapani voittaa kisoja ikinä Suomen maastoissa.

Kaksi vuotta sitten lainasin ensimmäistä kertaa Ramstedin Teemun Giant Trinity aika-ajopyörää ja huomasin, että oikealla pyörällä ajaessani pystyin tekemään ihan kelpo ajan 13:27 Sotungintien 10 km reitillä (Strava), vaikka täydestä tempovarustuksesta puuttuikin vielä kunnon tempokiekot, kypärä, haalari ja kengänsuojat eli käytännössä kaikki muu paitsi itse pyörä.

2016 Pepen tempo 13:27 veto. Laiton asento (kädet liian pitkällä), mutta ei optimoitu varustus.

Tempokärpänen ei tästä aivan vielä täysiä puraissut vaan jatkoin Ramulta pyörän lainaamista aina kauden 2017 loppuun asti, jolloin ajoin omaksi yllätykseksi kuudenneksi Lapinkylän tempossa (tulokset ja Strava) ja yhdeksänneksi SM-tempossa Pikku-Syöteellä (tulokset ja Strava). Viimeistään Martikaisen Tommin vihjaus, että ehkä tempoon kannattaisi panostaa enemmänkin, sai aikaan kipinän oman pyörän hankkimisesta ja tempoharjoittelun lisäämisestä sen myötä.

Tempoon panostaminen alkaa

Syksyllä 2017 tempoprojekti sitten alkoi ja hieman perse edellä puuhun asiassa mentiin. Tilasin hyvästä alennuksesta Planet-X Exo3 -runkosetin ja viikkoa myöhemmin myös runkoon ainoat sopivat jarrut samasta puljusta. ”Integrated brakes” ei suinkaan tarkoita, että runkosetti sisältäisi myös kyseiset jarrut, ei tietenkään. Saat tilata ne erikseen.

IMG_2715
Planet-X Exo3 ja liian massiivinen vinoputki.

Hovihankkijani Vantaan Bikeplanetin kautta hommasin täyden Shimano Ultegra DI2 osasarjan ja kaikki muut vaadittavat kilkkeet lopullisia tempokiekkoja vaille ja kasasin pyörän talven trainerointeja varten. Lokakuusta tammikuuhun pyörällä sitten traineroin tyytyväisenä ja yritin hakea asentoa kohdalleen, kunnes tietooni tuli Fillarifoorumin postaus kyseisestä runkosetistä.

Kauhukseni paljastui, että vaikka Planet-X oli sosiaalisessa mediassa muuta antanut ymmärtää, kyseinen runko ei ollut UCI-laillinen, joten sillä ei saisi ottaa osaa virallisiin aika-ajokilpailuihin. Vaikka vanha 3:1-sääntö ei enää rajoittanut runkoputkien mittasuhteita, yhdenkään runkoputken poikkileikkaus ei saanut olla enempää kuin kahdeksan senttimetriä ja Exo3:ssa tämä mitta oli suurimmillaan 10 senttimetriä.

Pisteet kuitenkin Planet-X:lle joka hyväksyi reklamaationi, hyvitti kaikki rahani täysimääräisesti ja järjesti vielä kuljetuksen runkosetille kotiovelta. Harjaanjohtava markkinointi ansaitsee 0/5 pisteet, mutta asiakaspalvelun toiminta täydet 5/5.

Giant Trinity

Tämä jätti minut kuitenkin ilman temporunkoa, mutta Bikeplanetin Anssi auttoi miestä hädässä ja tilalle löytyi erittäin kilpailukykyinen Giant Trinity Advanced Pro TT -runkosetti. Ulospäin täysin samanlaisen näköinen, jolla Tom Dumoulin voitti aika-ajon maailmanmestaruuden 2017, vaikka epäilen että Tompalla olikin joku erikoisversio, jota ei rahvaalle edes kaupitella.

Yhtä kaikki Trinityni saapui minulle hyvissä ajoin ennen kisakauden alkua ja pääsin kasaamaan pyörää. Pyörän etupään integraation ja sitä myöden monimutkaisuuden aste oli aivan eri luokkaa kuin Planet-X:ssä ja muutama ärräpää tuli päästettyä ennen kuin pyörä oli kasassa. Kun hommasin vielä levykiekon taakse ja kolmepuolaisen etukiekon oli pyörä valmis kesän koitoksiin.

IMG_3195
Giant Trinity Advanced Pro TT nykyisessä muodossaan.

Loput tempovarustuksestani sisältävät tällä hetkellä IBD Cyclingin väreissä olevan Pearl Izumin tempohaalarin, Catliken lyhythäntäisen tempokypärän ja Velotozen kengänsuojat. Kypärä saattaisi olla potentiaalinen kehityskohde, jos vain oppisin pitämään päätäni oikeassa asennossa koko ajan, mikä ei tällä hetkellä vielä aivan onnistu.

Vauhdin testailua

Toukokuun puolivälin kesäisen sään myötä pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miten paljon uutta vauhtia uusi pyörä, uudet varusteet ja lainapyörään verrattuna paremmin kohdilleen hinkattu ajoasento toisivat. Totaalisen tyyni kesäilta ja 25 astetta lämmintä (lämmin ilma on harvempaa ja siksi nopeampaa) eivät jättäneet auki paikkoja selittelyille Sotungintien tempossa. Edellinen ennätykseni oli edelleen vuoden 2016 13:27 ja mielessä siinti 13 minuutin haamuraja, jonka alitukseen en uskonut, mutta jota pidin pidemmän tähtäimen tavoitteena. Tavoitteeni oli siis tehdä vain uusi oma ennätys.

7693b33d-a1e3-4a3b-802a-767f47f1834a
Ajoasento ja varustus 12:55 Sotungintien tempon kellotuksessa.

Yllätykseni olikin siis suuri, kun kello pysähtyi aikaan 12:55 tarkoittaen 32 sekunnin parannusta keskiwattien asettuessa tismalleen tavoitteeseeni 350w. Tällä ajalla irtoaa Stravasta sija neljä ja Pepen kaikkien aikojen listalla sijoitus olisi yhdeksäs, jos ajo olisi tehty Pepen kellottamana. Ei aivan huono ruotaisu siis.

Seuraava vertailukohta vauhdille yli kaksi kertaa pidemmällä matkalla oli 3.6. IK32:n järjestämä Lapinkylän tempo, jossa kisamatka on 26,6 kilometriä. 2017 lainapyörällä ajoin reitin aikaan 36:09 (tulokset ja Strava), mikä oikeutti kuudenteen sijaan. Nyt vauhtia oli lähes samoilla tehoilla tullut niin paljon lisää, että ajasta lähti lähes kaksi minuuttia pois ja kello pysähtyi aikaan 34:15 (tulokset ja Strava), millä tulin toiseksi vain SM-mitalisti Tommi Martikaiselle häviten.

lapinkylä
1. Tommi Martikainen 2. Niki Birling 3. Antti Palonen
34345904_10156074132047771_7165837536747585536_o
Lapinkylän tempo 2018. Asento ei kasassa enää, kun puristan loppumäkeen. Kuva Matti Ouvinen.

Monet ovat spekuloineet, kuinka temponi voi kulkea kohtuullisen hyvin niinkin pienillä tehoilla, enkä osaa aivan vastata kysymykseen, onko mittari linjassa muiden kanssa vai olenko todella niin liukas aerodynaamisesti. Lapinkylässä keskinopeuteni melko mäkisellä ja tuulisella reitillä oli 46,3 km/h vain 326 watin tehoilla. Ero monien muiden kilpakumppaneiden teho/nopeus-suhteeseen on suuri, mitä en osaa itsekään selittää täysin.

Muokattu-09232
Lapinkylän tempo 2018 loppurutistus. Kuva Akseli Marttila.

Pitkissä ylämäissä kuten Mallorcan Sa Calobralla reilusti yli 350 watin teholla ajaminen noin puoli tuntia ei ole minulle kummoinen temppu, mutta tempopyörällä en pääse aivan näihin tehoihin. ”Tempo-FTP:ni” tuntuu olevan noin 320 wattia, sillä lyhyempi rykäys kuten kymppitempo kulkee 350 watilla, mutta pitemmissä vedoissa teho hiipuu lähemmäs 320 wattia, kuitenkin stabiloituen juuri sen yläpuolelle.

Seuraavana SM-tempo

Noormarkun SM-tempo on tulevan viikon perjantaina seuraava koitokseni ja yksi kauden päätavoitteista. Reitti on tasainen ja oletettavasti helppo, joten jos tuuli ei tee suuria tepposia, oletan 47 kilometrin reitin taittuvan noin 46-47 km/h keskinopeudella, eli kovin kauas tunnin ajasta ei mennä, jos en romahda pahasti. Näistä lähtökohdista lähden todennäköisesti tavoittelemaan 330 watin keskitehoa, joka on hieman optimistista, mutta ei niin korkealla, että riskeeraisin räjähtäväni täysin. Noin 320 wattia on kuitenkin todennäköisempi lopputulos, enkä pysty olemaan siihen kovin pettynyt.

Porvoo Turbon jälkeen voimien keruuta vastatuuliseen kotimatkaan.

Juhannuslauantaina tuli testattua taas kisavauhtia ja vetäistyä uudet pohjat Stravan ”Helsinki-Porvoo Turbo” -segmenttiin. 30,7 kilometriä taittui mukavasti myötätuulen saattelemana 50,5 km/h keskinopeudella. Samat watit kun saa riittämään reilut 1,5 kertaa pidemmälle matkalle viikon päästä, niin olen tyytyväinen.

En lähde mitalitavoitteilla spekuloimaan, mutta hyvään sijoitukseen on kaikki edellytykset. Loppu riippuu sitten kilpakumppaneista – tempossa kun pystyy tekemään vain oman parhaansa, eikä yhtään enempää. IBD Cyclingin miehistä myös Antti Palonen, Eero Mäenpää ja Antti Vekkeli ovat erittäin hyviä tempossa ja keskinäinen kisamme tulee olemaan erittäin kova. Teoriassa on mahdollista, että kaikki neljä löytyvät tuloslistalta top10:stä.