Menneenä kesänä 2019, kun mietin tulevan kauden tavoitteitani ja päätin osallistua Haute Route Alps 2020 tapahtumaan tulin samalla päättäneeksi, ettei muutaman edellisen kauteni kisatykki Scott Foil enää ollut paras mahdollinen ratkaisu. Alpit painoivat vaa’assani eniten ja halusin tulevan pyöräni sopivan täydellisesti siihen ympäristöön.
Tsekkaa pyörän unboxaus-video
Ensimmäinen kriteerini pyörälle oli ehdottomasti levyjarrut. Olin katsellut levyjarrujen yleistymistä maantiepyörissä jo tovin ja pidin niiden mukanaan tuomista läpiakseleista myös. Läpiakselit tuovat pyörään jäykkyyttä ja varmuutta siitä, että kiekko asettuu aina oikeaan asentoon. Levyjarrut olivat minulle tärkeät pitkien alppilaskujen takia, varsinkin kun elokuussa Alpeilla voi olla hyvin kuuma.
Ammattilaiset ajavat edelleen tuubirenkailla, mutta itse olen helppous ja kustannussyistä siirtynyt avorenkaisiin. Varsinkin hiilikuituisilla vanteilla avorenkaissa ja pitkissä kovavauhtisissa laskuissa on riski, että vanne ylikuumenee ja saattaa räjäyttää avorenkaan vanteelta.
Levyjarrut poistavat tämän riskin, sillä vaikka jarrulevy kuumenisi, niin sillä ei ole vaikutusta renkaaseen. Levyjarruilla voi siis huoletta ajaa hiilikuituisilla vanteilla ja jarrutella minkä lystää. Saattavathan nesteetkin toki kiehua jarruissa, mutta en ole kuullut sen olevan ongelma.
Seuraavana kriteerini pyörälle oli Shimanon sähkövaihteet. Viimeiset neljä kautta olen ajanut Ultegran DI2-sähkövaihteilla, enkä halunnut missään nimessä vaihtaa mihinkään muunlaisiin vaihteisiin. Tempopyörässäni on myös Shimanon Ultegra DI2-vaihteet, joten haluisin pysyä saman valmistajan osissa yksinkertaisuuden vuoksi.
Alle valmistajan ilmoittaman 7.12 kg niin että heilahti
Kolmantena kriteerinä oli pyörän matala paino, joka sai pyörän budjetin karkaamaan hieman käsistä siihen verrattuna mitä alunperin suunnittelin. Levyjarrut, sähkövaihteet ja kevyt paino eivät meinaa ole yhdistelmä, mikä lähtee kaupasta kovin halvalla. Kevyt paino minun tapauksessani tarkotti jotain mahdollisimman lähellä 7 kg.
Viimeinen mutta ei aivan niin painava kriteeri oli siisti ja aerodynaaminen kaapeleiden ja vaijereiden piilottaminen pyörän sisälle aivan joka paikassa, niin ettei yhtään mitään näy ulospäin. Tämä on ehkä hieman enemmän esteettinen tekijä, mutta silti erittäin tärkeä minulle. Tämä on yleistynyt aivan viime vuosina kalliimman pään pyörissä ja hyvä niin.
Addict Bikeplanetisssa viimeisteltynä
Näillä kriteereillä päädyin siis uuteen maantieratsuuni Scott Addict RC Premiumiin, levyjarruilla ja Shimano Dura-ace DI2 sähkövaihteilla. Pyörän tarkemmat speksit:
Edellisestä blogikirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää hyvä tovi, vaikka silloin vannoinkin palaavani aktiivisemman kirjoittelun pariin. Syitä tälle kirjoitusilon puuttumiselle olen kauden mittaan pyöritellyt mielessäni useasti.
Päällimmäisenä on myönnettävä, että motivaationi kilpapyöräilyn harrastamista kohtaan on hieman hiipunut, ainakaan täysin samalla sapluunalla kuin jo monena vuotena peräkkäin. Intoni harjoitteluun tai itse kilpailemiseen ei ole kadonnut mihinkään, mutta motivaatio kaikkeen ”extraan” kuten blogin kirjoittamiseen tai some-juttuihin muuten on ollut tiukassa. Jos homma tuntuu itsestä hieman puurtamiselta, niin ei siitä jaksa kovin paljon materiaalia someenkaan suoltaa.
Onneksi minulla on ratkaisu tähän ongelmaan jo valmiina, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa lyhyesti. Ja uskon, että näillä muutoksilla motivaatio alkaa taas löytyä ja sanottavaa tulla lisää sitä myöten.
Nyt kuitenkin menneen kauden kimppuun. Ajattelin pidättäytyä ylätasolla, ei tässä jaksa huhti-toukokuun kisoja kovin tarkkaan enää perata.
Tahmean treenin ja kisajalkojen kevät
Heti tammikuun alusta aina kesälomiin asti töissä oli aivan hirveä härdelli päällä. En ole toimistolla pitkään roikkuvaa tyyppiä, eikä työpäivät venyneet juurikaan ylitöiksi, mutta stressikuorma oli erittäin painava. Tämä söi henkisiä voimavaroja sen verran, ettei intensiivisemmästä treenistä meinannut aina tulla oikein mitään. Tämän vaikutuksia sain sitten kokea alkukauden kisoissa.
Vetohommissa TS-korttelissa.
Lattomeriajo, TS-kortteli ja SK-muistoajo olivat kaikki aika tahmeaa menoa. Tuntui että varsinkin kestävyydessä ja pelimerkkien riittävyydessä kisojen loppupuolella oli paljon toivottavaa. Tuloksia ei näistä kisoista tullut sen enempää itselleni kuin tiimillekään.
Pientä toivoa toukokuussa
Toukokuussa puhtaasti tuloksia tulkiten voisi luulla, että kisajalat olisivat maagisesti löytyneet, mutta ei tämä ole aivan koko totuus. Hyrylän ajoissa ajoin toiseksi häviten hatkan kirin Trondille, mutta totuus oli että suht heikkotasoisen porukan päreiksi ajamisen jälkeen ei minulla ollut enää juuri mitään mahdollisuuksia ajaa voitosta.
Hyrylän ajot. Hatka tulee loppukiriin.
Mustion tempo oli seuraava kisa ja kauden ensimmäinen aika-ajoni. Tuloslistassa seisoo kolmossija, mutta watit, fiilis ja vertailu pahimpiin kilpakumppaneihin kertoo, että kaukana parhaasta tempovauhdistakin oltiin vielä toukokuussa. 306w keskiteho ja reilusti alle anakynnykselle jäänyt syke tuntuivat johtuvan tempoiluun tottumattomista jaloista. Hyvä lämmittelytempo kuitenkin.
Kauden ainoa voittoni tulikin sitten Tavastaia 3days etappiajosta. Mutta rehellisesti en kyllä voittanut mitään. Peesailin temppuratakorttelin kärkiporukassa ja ajoimme OK tiimitempon. Ensimmäisellä maantie-etapilla yritin vähän jotain, mutta kulku oli niin tahmeaa, että en halunnut liikaa riskata ja pelata itseäni kokonaan ulos kisasta.
Viimeisellä etapilla tiimikaverit ajoivat aluksi hyvin hatkoissa ja väsyttivät johtavan GIF-Chebicin vahvaa joukkuetta. Hatkojen tultua kiinni saimme Andersin johdolla iskettyä erinomaiseen paikkaan ja muodostettua hatkaporukan, jossa GIF-Chebicillä oli vain kaksi kuskia, joista toinen tippui ennen loppuratkaisuja. Jälleen kerran Andersin avulla pääsin Trondin kanssa lopussa riittävästi karkuun, jotta onnistuin siirtymään kilpailuun kokonaiskilpailun johtoon aivan kisan loppukilometreillä.
Juurikaan en voi itselleni tai hyvälle kunnolle ottaa kunniaa tästä voitosta, olin vain riittävän hyvä etten hävinnyt millään etapilla pahemmin ja onnistuin lopussa toisten avulla nipistämään pienen kaulan. Voitto kun voitto, mutta en elänyt harhoissa että kunto olisi vielä kääntynyt nousukiitoon.
Kauden ainoa voitto. Tavastia 3days kokonaiskilpailu.
Rosendahl GP:stä en pysty tai jaksa sanoa muuta, kuin että olin niin pirun märkä ja kylmissäni ettei syke noussut sitten mihinkään. Loppupään kierrosten max syke noin 150bpm jäi noin 20bpm alemmaksi, kun tavallinen keskisykkeeni koko Rosendahl GP:n aikana, eli noin 170bpm. Ei mitään järkeä.
Kesäkuun tärkeät kisat apukuskina
Kesäkuu alkoi vuoden toisella tempokisalla Lapinkylässä. Suunta oli selkäesti ylöspäin Mustiosta. Garminin wattipolkimet pätkivät ja antoivat pätkäisyjen jälkeen aina semmoisen tehopiikin, joka sotki keskiteholaskelmat aivan täysin. Fiilis oli kuitenkin jo hyvä. Jalat toimivat, syke nousi kolkuttelemaan anakynnystä niin kuin tempossa kuuluukin ja watit olivat ehkä 335w noin 35 minuutille. Jos watteihin oli uskominen olin hyvällä mallilla tavoitteeseeni ajaa SM-tempo kesäkuun lopussa 330w teholla, mikä olisi 15w parannus 2018 vuoteen.
Olosuhteet eivät ole temposssa ikinä samat, mutta olin joka tapauksessa hitaampi Lapinkylässä 2019 kuin 2018, vaikka watit olivat isommat. Tein tästä ja näkemistäni kuvista päätelmän, että ilmaiseksi käyttööni saama Giro Selector kypärä ei oikein sopinut asentooni. Ostin siis Bikeplanetista saman tien uuden Giro Aeroheadin, joka istui paljon paremmin.
Porvoon ajoista ei ole paljon sanottavaa omalta. Roolitus oli selkeä, että olisin mukana alkuhatkoissa ja siihen pyrittiin. Mitään kovin vaarallista ei missään vaiheessa syntynyt, mutta jalat tuli syötyä ja kisan ratkaisunpaikat ajettua lähinnä matkustajan roolissa pelkällä sisulla kärkiporukoissa roikkuen. Onneksi Makkonen, Anders ja Joppe hoitivat homman kotiin. Kovin hyvä maku ei silti omasta panoksesta jäänyt.
Satakunnanajot olivat sitä samaa. Tunti nauruhatkassa CCH:n Eeron kanssa ennen kisan puoliväliä ja sitten huonosti pelimerkkejä jäljellä lopussa auttaa tiimikavereita loppuratkaisuissa. Ei sen kummempia muistikuvia.
SM-temposta on edelleen hieman ristiriitaiset tunnelma. Toisaalta täytin kaikki tavoitteet jotka olin itselleni asettanut, vaikka kisan mitta ei ollutkaan aivan täyttä tuntia. Tunne silti oli, että tunnin kisassa olisin pärjännyt vielä hieman paremmin, sillä en hiipunut yhtään loppua kohti nyt 45 minuuttia kestäneessä tempossa. Harjoituskaudella itselleni asettamani wattitavoite 330w täyttyi kuitenkin, selkeä 15w parannus edelliseen vuoteen. Sijoitus kuitenkin huononi sijasta 4. sijaan 7. En hävinnyt kenellekään jonka olisin viime vuonna voittanut, mutta Ukko, Masa, Oskari, AJ ja Sauli kiilasivat kaikki uusina niminä eteeni. Voitin sentään Vladin ensimmäistä kertaa tällä kaudella, puolella sekuntilla.
Ennen SM-starttia vielä hyvällä tuulella.
SM-maantie oli ehkä omalta osaltani kauden suurin pettymys. Emme osanneet noudattaa taktiikkaa niin kuin joukkueenjohto oli sen meille asettanut, tuhlasin omia voimiani alkuhatkoissa ryntäilyissä enkä pystynyt tekemään juuri mitään peliliikkeitä enää kisan ratkaisuhetkillä. Olimme lisäksi tulleet joukkueena niin kylläisiksi, ettemme osanneet nauttia SM-hopeasta ollenkaan vaan päällimmäisenä oli suuri pettymys, mikä ei tuntunut kovin reilulta.
Loppukausi aka Anders Bäckman -show
SM-kisojen jälkeen heinäkuussa ajettiin vielä SM-kortteli. Onnistuin nousemaan hatkaan mukaan viimeisenä kuskina ratkaisevalla hetkellä. Pyrin auttamaan Andersia minkä pystyin, mutta kärkikaksikko Kanerva Vainionpää meni silti menojaan.
Royal-pyöräily oli hauska kokemus, jonka loppuratkaisusta jäi karvas maku suuhun. Hatka oli suht kaukana edessä, mutta taistelimme melkoisen väännön jälkeen itsemme pääjoukosta irti Kejon Mikon kanssa. Saavutimme hatkan ja Kejo iski irti Messilän mäessä. Omat voimani olivat jääneet matkan varrelle ja jouduin taipumaan. Kejo voitti ja jäin itse lopulta neljänneksi, kun jätin kirin kesken ja vanha kehäkettu Erkko Salonen puikkasi vielä viivalla ohi.
Tästä alkoi IBD Cyclingin loppukauden voittosuma. Voitimme lähestulkoon peräkkäin reilun kuukauden aikana Bianchi-cupin Kråkössä, Helsinki Velotourin, Bianchi-cupin ja aluemestaruuden Gesterbyssä, ISM M30 maantien sekä Syysetappien kokonaiskilpailun. Kaikissa muissa paitsi Velotourissa voittaja oli Anders Bäckman. Taisin Andersille joskus SM-kisojen jälkeen sanoa, että on vähän sääli miten hän ei ole voittanut tällä kaudella juuri mitään, vaikka olisi suorituksillaan ansainnut jo monta voittoa. Noh Anders korjasi loppukaudesta tilanteen.
Velotourin jälkimaininkeja
ISM M30 tempossa onnistuin ajamaan toiseksi vain Tommi Martikaiselle häviten, enkä ollut aivan täysin eri luokassa häviten vain noin 30 sekuntia. Olin myös päivän toiseksi nopein kaikki luokat huomioon ottaen. Reitti oli vaikea ja keskiteho jäi siten melko vaatimattomaksi.
Omat kauden parhaat suoritukseni osuivat varmaan Syysteappien kortteliin ja maantie-etappeihin, joissa tein kaikkeni tiimin ja Andersin voiton eteen, siinä sivulla vahingossa itselleni kokonaiskilpailun kolmossijan ajaen.
Syystetapit prologi
Ajoin myös elokuussa Pepen tempossa kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan, ainakin ennen kun Tommi Martakainen kävi laittamassa ennätykset aivan uusiksi. Tämä on myös hyvä merkki itselleni siitä, että tempopyörä kulkee edelleen hyvin ja kulkisi vieläkin paremmin, jos tehoja saisi koneeseen lisää. Aerodynamiikkani on jo maan selkeää parhaimmistoa, niin paljon pienemmillä wateilla kamppailen tasaisesti muita vastaan.
Kausi tiivistettynä
Heikko alkukausi. Tempo alkoi kulkemaan kauden mittaan. Pitkissä maantiekisoissa lopussa pelimerkkien puutetta, jolle voi olla monta syytä, kuten roolitukset, jotka eivät juuri suosineet minua. Huono alkukausi söi itseluottamusta ja tiimikaverit olivat hyviä, joten uhrauduin melko paljon muiden edestä. Tiimin tulokset aivan huikeita, varsinkin Porvoo, SM-kisat ja siitä eteenpäin kauden loppuun.
Uudet tuulet
Kaudelle 2020 minulla tulee olemaan kaksi päätavoitetta:
SM-tempo. Yleisesti tempovauhtiin seuraavan harppauksen tekeminen.
Haute Route Alps. Elokuun lopussa järjestettävä 7-päiväinen etappiajo Alpeilla. Yhteiskilpailussa hyvin pärjääminen.
Näiden päätavoitteiden lisäksi harkitsen Jotunheimen Rundtiin osallistumasta taas parin vuoden tauon jälkeen. Näyttäisi siltä, että 2020 SM-kisat järjestetään kesäkuun lopussa ja Jotunheimen Rundt viikkoa myöhemmin heinäkuun alussa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä JR:n suhteen, mutta Haute Route on jo löyty lukkoon.
Nämä tavoitteet tarkoittavat sitä, että aion ajaa paljon tiivistetymmän yhteislähtökisojen kattauksen. Mahdollisesti esimerkiksi vain Rosendahl, Porvoo ja SM-kisat. Kaikki muut kisat tulevat olemaan omalta osaltani toisarvoisia kauden päätavoitteisiin verrattuna.
Palaan ensi kauden kuvioihin seuraavassa postauksessa, mutta tarkoitus on aktivoitua taas kirjoittelussa aivan uudella tavalla ja aloittaa ehkä myös videomateriaalin kuvaaminen matkaltani 2020 tavoitteita kohti. Jos joku yhteistyökumppani haluaa tukea minua tavoitteissani, en sulje yhteistyön mahdollisuutta pois. Ota yhteyttä!
Ensi kertaan, johon ei tällä kertaa todellakaan kulu puolta vuotta! 🙂
Heinäkuisen SM-korttelin ja viimeisen blogipostauksen jälkeen on loppukausi kisattu tiiviissä aikataulussa. 21-22.7. Lappeerannan Willimiesajoista ei jäänyt kummempaa käteen, paitsi että suurvisiiri Kanasen kanssa oli taas mukava ajaa kilpaa yhdessä. Muuten on sitten sujunutkin aika mainiosti.
ISM-tempo ja -maantie
4-5.8. Jurvassa ajettuihin ikäluokkien SM-kilpailuihin starttasin huonoista lähtökohdista, sillä olin kaatunut melko kipeästi saman viikon tiistaina Gesterbyn Bianchi-cupissa ja esimerkiksi syvempään hengittäminen sattui vielä vasempaan kylkeen.
Lauantain tempossa meno olikin erittäin tahmeaa, jäin tehotavoitteesta reilusti ja ajoin kilometri ennen maalia risteyksen pitkäksi epähuomiossa. Surkeakin suoritus riitti pronssiin Martikaisen ja Nordlundin jälkeen, mutta taakse ei ollut pitkä matka. Tulokset ja Strava.
Sunnuntain maantieajossa tahmea meno jatkui. Ratkaisevassa vaiheessa olin kahdestaan irti Johan Nordlundin kanssa, mutta jouduin taipumaan suoraan vetoon loivassa ylämäessä. Johan karkasi ja ajoi kärkiporukan kiinni, minä jäin kakkosryhmään. Yllätyksekseni voitin tosin porukan kirin viidennestä sijasta, mikä loi pientä uskoa, että en ehkä olekaan kaikista hitain kirijä päällä maan. Tämä oivallus auttoi pari viikkoa myöhemmin taistelemaan Tervaetappien kirisekunneista. Tulokset ja Strava.
Skoda Cycling Cup: Tervaetapit
11-12.8. Oulun Tervaetappeihin lähdin heppoisin odotuksin. Harvemmin on tullut tiputtua loivassa ylämäessä suoraan vetoon, joten uumoilin kisakunnon olleen jo mennyttä kamaa. Kisa alkoi 11 km pitkällä aika-ajolla, joka suoritettiin täysin maantievarustuksessa. Asetin wattitavoitteen 350 w joka on sama kuin tempopyörällä ajamani kymppitempon ennätyswatit. Tiesin, että maantiepyörällä saan enemmän tehoja kuin tempopyörällä, mutta en luottanut kuntooni.
Foil kulkikin erittäin hyvin. Tulin reitin raskaimmalle vastatuuliosuudelle tavoitetehossa ja hyvävoimaisena ja päätin avata urut loppumatkalle. Viimeiset viisi minuuttia nostivat keskitehon 361 wattiin ja sain pidettyä optimaalisen ajoasennon koko tempon ajan, mikä ei aina ole helppoa, kun happoa pursuaa joka paikasta. Olin tempossa toinen Trond Larsenin jälkeen, joka oli aivan eri tasolla muiden kanssa. Takanani haastajia oli erittäin tiheässä. Tulokset ja Strava.
Miellyttävä piknikhetki lauantain etappien välissä Anttien kanssa.
Myöhemmin samana päivänä ajettiin vielä 110 km maantie-etappi. Koska kokonaiskilpailu oli niin tiukka, reitti helpohko ja matka lyhyehkö ajattelin tehdä strategisia hatkoja, joilla saisin kerättyä matkan varrella kirikierroksilla jaettavia hyvityssekunteja. Ensimmäisen hatkaani ajattelin iskeä sopivassa kohtaa kolmannella kierroksella, joka oli ensimmäinen kirikierros.
Makoisa iskunpaikka Lauri Sepän kovan vedon jälkeen tulikin jo toisen kierroksen puolivälissä, enkä malttanut olla käyttämättä tilaisuutta. Ketään ei aluksi tullut mukaan, mutta pääjoukko antoi minulle erittäin ison etumatkan nopeasti, joten ajattelin tempoa menemään 15 kilometriä välikiriin asti. Pian takaa kuitenkin tulivat Lauri Seppä, Ville Kantola ja Timo Pikkarainen.
Kun he saavuttivat minut veto lähti samantien pyörimään hyvin, vaikka Ville Kantola ymmärrettävästi ei vetänyt, olihan hänellä IK32-joukkuekaveri Trond Larsen kokonaiskilpailun selvässä johdossa. Villen mieli kuitenkin suureksi iloksemme muuttui hieman myöhemmin kisan aikana ja hänkin liittyi vetotöihin.
Hatkahommia
Molemmat välikirit noudattivat samaa kaavaa, jossa lähdin kiriin kärjestä ja yritin pitää mahdollisimman monta hatkakaveria takanani. Ensimmäisessä kirissä olin toinen ja toisessa ensimmäinen, joten tämä onnistui aika hyvin. Kilpailun lopussa eromme pääjoukkoon oli supistunut alle minuuttiin ja hatkakaverini pakottivat minut vetämään viimeiset kilometrit, koska olin suurin hyötyjä, jos pysymme irti. Onnistuin huonoista kiriasemista puristamaan kolmannen sijan etapilta ja lisää hyvityssekunteja plakkariin. Tulokset ja Strava.
Sunnuntain korttelietapille lähdettiin tilanteessa, jossa pahimmat uhkaavat Ville Kantola ja Trond Larsen olivat kuuden ja 12 sekuntin päässä takana. Lukuisat välikirit ja hyvityssekuntit tarkoittivat, että kisasta tulisi vielä erittäin tiukka. Joukkueemme onneksi päivän voittavan hatkan muodostivat Juha Kangaskokko ja Vlad Makogon, jotka molemmat olivat riittävällä etäisyydellä takanani, joten tyydyimme vain kontrolloimaan eroa hatkaan.
Eero jyystää vetohommissa ja itse saa keskittyä juoman hörppimiseen.
Ja kun sanon ”me” tarkoitan Mäenpään Eeroa. Eero veti pääjoukkoa 90% koko korttelikisasta ja sain keskittyä säästelemään voimiani ja tarkkailemaan pahimpien kilpakumppaneiden aikeita. Loppupeleissä taktiikka toimi täydellisesti ja pääsin juhlimaan ensimmäistä Skoda Cycling Cup -voittoani ja valtavaa 49 cup-pisteen saalistani. Nousin näillä pisteillä cupissa neljänneksi. Tulokset, lopputulokset ja Strava.
Tervaetappien kokonaiskilpailun viisi parasta
Bianchi-cup Landbo
14.8. tiistaina maistelin palautumisen tasoa ja katsoin, että kaippa tuota voi käydä yhden Bianci-cupin rykäisemässä. Landbon kisa ajettiin lyhyellä kierroksella pisteajona, jossa joka toisella kierroksella maalimäen päällä jaettiin isommat pisteet neljälle parhaalle ja joka toisella vain yksi piste voittajalle.
Eero kuitenkin päätti lähteä hatkaan melko kisan alkupuolella ja melko tukkoisesta olostani huolimatta sain otettua itseäni niskasta kiinni ja sillattua perään auttamaan vähän myöhemmin. Eero oli kuitenkin niin tolkuttoman vahva, että kontribuutioni oli yksi soijanakin mittainen vetovuoro per kierros ja henkinen tuki. Ajoimme kaikki muut paitsi Sauli Pietikäisen lopulta kiinni kierroksella ja pokkasimme sijat 1. Eero ja 2. Niki. Tulokset ja Strava.
Skoda Cycling Cup: Kaivopuiston Kortteliajot
Yhden viikonlopun huilasin ja sukuloimme Pohjois-Pohjanmaalla. 25-26.8. ajettiin Skoda Cycling Cupin finaali Kaivopuiston Kortteliajojen muodossa. Kilpailu ajettiin samalla pistekilpailumuodolla, jota koeponnistettiin Landbossa. Reitti oli suurelta osin erittäin kapea ja nopea, joten porukassa nouseminen oli erittäin vaikeaa. Kilpailun ylivoimaisesti voittanutta Joni Kanervaa kun seurasi, niin mies ei tainnut valua kärkisijoilta juuri kertaakaan, mikä on sekä fiksua että erittäin raskasta.
Itse en ollut kilpailusta voittoa hakemassa riskillä. Tähtäsin riittävän hyvään sijoitukseen, että ohittaisin Aimo Pyykkösen cupin pisteissä ja toisaalta saisin pidettyä takanani niskaani hengittävät Sepän, Larsenin ja muut.
Keräsin kahdeksanteen sijaan riittäneet 10 pistettä voittamalla yhden kirin Micken hyvästä pohjostuksesta, olemalla kerran toinen Joni Kanervan takana ja nappaisemalla kaksi välikierrosten yksittäistä pistettä. Kovin vaikeaa meikäläiselle tämä pistekortteliajo. Kahdeksas sija riitti kuitenkin nippanappa ja pääsin kuin pääsinkin Skoda Cycling Cupin podiumille Matti Mannisen ja Joni Kanervan seuraksi. Varsinainen cupin palkintojenjako on kauden päätösgaalassa kuulemma. Tulokset, Cup-tulokset ja Strava.
Skoda Cycling Cupin kokonaistulokset. Kuvata puuttuu 1. Matti Mannien ja 5. Aimo Pyykkönen
Helsinki Velotour
Sunnuntain Helsinki Velotouriin tiimi lähti erittäin rennoin mielin. Olimme jo saavuttanut kaudella enemmän mitä osasimme odottaa, eikä paineita menestyä enempää ollut. Taktiikkapalaveri kuului lyhykäisyydessään näin: ”Pidetään hauskaa, ollaan aktiivisia ja Eerolla on vapaat kädet”.
Makkonen on tehnyt comebackin!
Kisa meni lopulta pientä hienosäätöä lukuunottamatta lähes samalla tavalla kuin viime vuonna: Minä olin kahden hengen hatkassa melkein koko kisan ja Eero pokkasi voiton lopussa. En ollut suunnitellut pitkää hatkaa, enkä tehnyt koko alkukisassa yhtään mitään, mutta kun 11 kilometrin kohdalla Tattarinharjun ylämäessä näin Johan Nordlundin tutun hahmon olevan hieman irti pääjoukosta, iskin täysillä perään. Sanoin Johanille ”dodiin nyt mennään” Johan kuittasi ”sua mä toivoinkin” ja sitten lähdettiin jauhamaan. Hatka-bromance <3.
Yhteistä matkaamme kestikin noin 100 kilometriä, kunnes Johanin selkä ei enää kestänyt jyystämistä ja hän joutui jättäytymään takaisin pääjoukkoon. Olin itse aivan puhki jo tässä vaiheessa, maaliin oli 40 kilometriä ja pääjoukko hengitti niskaan minuutin päässä. Tiesin etten selviäisi, ellei pääjoukko täysin lopettaisi vetämistä ja tuskin sitä tapahtuisi. Tarkoitukseni oli sinnitellä vain niin pitkään kuin mahdollista.
Hatkan alkupuolella täytyy painaa urku auki. Kuva Mikko Rantanen
Vajaa parikymppiä pysyin vielä irti, mutta Sotungintiellä pääjoukko otti minut kiinni ja Makkonen iski samantien irti. Jussi pysyi hetken irti ja heti perään Eero teki oman ratkaisunsa Kuninkaamäessä. Pääjoukosta oli jo puhti pois ja vaikka takaa-ajossa oli vähän aikaa asennetta, pian tuli selväksi että Eero ei tulisi enää kiinni.
Tovin huilailtuani pystyin vielä rääpimään kasaan jonkinlaisen leadoutin Mickelle, joka kaatumisesta kipeästä kädestä huolimatta onnistui puristamaan podiumille heti Joni Kanervan jälkeen. #1 ja #3 kotikisasta ja Eerolle jo toinen peräkkäinen Velotour-voitto. Ei paljon paremmin voi maantiekausi päättyä tiimin osalta. Tulokset ja Strava.
Loppukausi fiilistellään
Jos huvittaa, ajattelin vielä puolustaa voittoani Mäntsälä ajossa ja tempoa myös Mäntsälässä 15-16.9. Siitä viikon päästä 23.9. ajetaan joukkueaika-ajon SM-kisat Vantaan Seutulassa. Henkisesti kuitenkin tuntuu, että kausi on nyt paketissa. Loppu olkoon pelkkää fiilistelyä.
Aluksi pienet pahoittelut siitä, että tähän aikaan vuodesta nämä blogipostaukset eivät aina tule kisojen jälkeen uunituoreina ulos, ja että aiheet pyörivät melko tiukasti vain kisakuulumisten ympärillä. Syksyn ja talven pitkinä kuukausina ongelma on varmasti päinvastainen ja aiheiden backlogiin on mukava palata. Silloin viimeistään lupaan kirjoittaa esimerkiksi vegaaniravinnostani, mistä on tullut kyselyjä.
Viimeinen postaukseni käsitteli Bioracer GP:tä ja sen jälkeen on kisarintamalla tullut ajettua Rosendahl GP, Kuninkaanmäen Bianchi-cup sekä Tavastia 3 days -etappiajo.
Rosendahl GP
Rosendahlista on aina kilpasarjan kakkossijaa 2013 lukuunottamatta jäänyt käteen lähinnä karvas pettymys ja hukattu mahdollisuus. Kisa sopii minulle, koska vaikka anaerobinen tehontuottoni ei ole aivan huipputasoa, en mene kovin helposti ”punaiselle” ja pystyn palautumaan efforteista nopeasti.
Lähdin siis toteuttamaan tiimin taktiikkaa ja otin alun erittäin rauhallisesti ja jätin höntyilyt muille. Tämä sujui erittäin hyvin kisan puoliväliin asti kunnes Tinken välikirin lähestyessä aistin paikkani iskeä ja pokata välikiripalkinto nimiini ja ehkä muodostaa irtiotto samalla.
Iskinkin sitten niin tautisella kiukulla ettei yhtä nuorta venäläistä lukuunottamatta kukaan edes yrittänyt mukaan ja hänkin jäi välimaastoon minua saavuttamatta. Odotin kaverin mukaan kirimaalin jälkeen ja yritimme aloittaa hatkatyöskentelyn, mutta molemmat räjäyttivät itsensä kirissä niin totaalisesti, ettei vetämisestä tullut oikein mitään kummallakaan.
Tinken välikirin voitto
Turvallinen väli taakse välirissä. Vähempikin olisi riittänyt?
Hetken päästä pääjoukko saavutti meidät ja kuten niin usein ennenkin tämä on juuri se hetki, kun ratkaiseva irtiotto karkaa. Itselleni tämä oli tietenkin ainoa hetki, kun en ollut pelipaikoilla valppaana, vaan suodattamassa välikirin happoja porukan perällä pois elimistöstäni. Aistin hätätilanteen ja yritin lähteä siltaukseen heti mukaan Marco-Tapio Niemen kanssa, mutta en pystynyt auttamaan vetohommissa, eikä Marco-Tapio saanut vedettyä meitä hatkaan yksin. Tuudittauduin siis siihen, että saimme Eeron ja Micken hatkaan mukaan ja palasin pääjoukkoon päivystämään siltausyrityksiä ja säästelemään kisan loppua varten.
Loppukilpailun ainoan merkittävän iskun teki meidän Jussi Makkonen pari kierrosta ennen maalia, mutta Jussi onnistui ajamaan vain puolet hatkan 40 sekunnin erosta kiinni ja pääjoukko ajoi hänet kiinni. Itse olin sen verran onnistunut lataamaan akkuja, että vaikka yksi Velosportin venäläinen iski pääjoukosta irti, niin kuittasin kisan kymppisijan pääjoukon toiseksi kirien. Tästä kovasti hämmästyin, sillä taakse jäi eräs Juhana Hietala, joka yleensä nappaa nämä helposti. Micke oli meidän parhaana kahdeksas irtiotosta ja minä siis kymmenes ja välikirin voittaja. Jalat olivat todella hyvät, mutta räjäytin ne välikiriin, mikä vähän harmittaa. Muuten olisin aivan varmasti ollut hatkassa myös mukana.
Järjestettiin IBD Cyclingin porukalla perinteisellä kisareitillä Kuninkaanmäessä Bianchi-cup osakilpailu. Hyvä reitti, mainio ilma ja hyvä some-rummutus johti siihen, että teimme kaikkien aikojen Bianchi-cup osallistujaennätyksen. Hyvä me ja kaikki te jotka tulitte paikalle!
Kisassa itsessään syntyi melko aikasin ja varkain irtiotto, jossa IBD:llä oli melko maittava 50% edustus minun, Micken ja Andersin muodossa. Loput hatkalaiset olivat CCH:n Kyle Sullivan, IK32:n Ville Kantola ja itselleni uusi tuttavuus maastopyöräilijä Eemil Uitto.
Kaikki vetivät hienosti ja pääjoukolla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Aloitimme iskemisen minun toimesta 10km eli kaksi kierrosta ennen maalia ja olin vähän reilun yhden kierroksen irti. Anders iski tämän perään ja hänet saavutettiin vasta Kuninkaanmäen loppunousun puolessa välissä.
Tästä tilanteesta minulla ja Mickellä oli melko helppo työ iskeä irti ja kuitata sijat 1. ja 2. kotikisasta. Voisi sanoa, että ”viis kautta viis” iltakisa IBD Cyclingille. Katso yllä olevasta videosta loppuratkaisut IBD:n Mikael Turusen takakamerasta, video alkaa juuri kun minä olen iskenyt irti 10km ennen maalia.
Tavastia 3 days -etappiajo
Lähdimme T3D-etapeille ennakkosuosikin asemasta omastamme ja monien muidenkin mielestä. En tiedä mihin muut tämän aseman perustivat, mutta itsellämme oli korkeat luulot kyvyistämme tehdä eroa muihin joukkueisiin 15 kilometrin joukkueaika-ajossa. En ole aivan varma, mihin tämä itsevarmuus perustui, sillä emme ole harjotelleet TTT:tä (team time trial) ollenkaan, mutta ei kai pieni valheellinen itsevarmuus niin vaarallista ole.
Ensin ajettiin kuitenkin perjantaina korttelikisa aivan fantastisella reitillä Riihimäen varuskunta-alueella. Olin tähän aikaan viime vuonna ylirasituksen vuoksi kisatauolla ja se kismitti kovin, joten tänä vuonna oli mukava päästä ajamaan täällä.
Tilaa ajolinjoille riittää Varuskunta-alueella. Kuva Mikko Rantanen
Reitillä on yksi mojova nousu ja mukavasti erilaisia mutkia ja pinnanmuotoja sekä lyhyt hiekkakentän ylitys juuri ennen loppusuoraa, mikä tuo mukavaa maustetta kisaan.
Itse kisasta ei kuitenkaan muodostunut riittävän raskasta, että mitään irtiottoja oltaisiin saatu aikaiseksi, vaikka takalauta nyt toki vuotaa tälläisellä reitillä aina. Micke kuitenkin kuittasi homman tutulla varmuudella loppukirissä minun ja Eeron tullessa maaliin samassa ryhmässä sijoilla viisi ja seitsemän. Erittäin hyvä tulos meille.
Seuraava etappi oli kovasti jännittämäni TTT Hikiällä lauantaina puoliltapäivin. Olin käynyt edellisen yön aivan kierroksilla, enkä saanut kovinkaan montaa tuntia nukuttua, joten vähän pelotti palautuminen edellisestä päivästä. TTT:mme ei ollut aivan niin järisyttävän ylivoimaista, kun kuvittelimme ja kääntäpaikkasekoiluista johtuvien erinäisten aikabonusten jälkeen Racebikefocuksen joukkue oli lopulta kaksi sekuntia nopeampi.
Lauantain 104 kilometriä pitkälle maantie-etapille lähdimme tilanteesta, jossa meidän Micke johti, RBF:n Nordlund oli toisena +3sek, RBF:n Kesonen kolmas +7sek ja minä ja Eero olimme seuraavina +10sek. Seuraaviin takana olikin sitten selkämpi ero.
Lähdimme etapille ajatuksella kontrolloida kisaa aivan loppupuolelle asti, jossa vaiheessa minä ja Eero voisimme yrittää iskeä kauempaa etappivoittoon Micken säästellessä paukkuja, jos ratkaisu menisi massakiriksi.
Noin 24 kilometrin ajon jälkeen löysimme kuitenkin itsemme Eeron kanssa lupaavasta irtiotosta RBF:n Pursiaisen, Akilleksen M18-kuskin (sori en tullut kysyneeksi nimeä) ja CCH:n Lehtisen kanssa. Kaikki alkoivat jakaa tasaisesti vetohommat ja vaikka pääjoukossa takana yritettiin panna kampoihin, saimme silti eron puristettua parhaimmillaan kahteen minuuttin.
Sen suuremmaksi ero ei ikinä kasvanut ja se oli noin minuutissa, kun Eeron kanssa seitsemän kilometriä ennen maalia jätimme jälkeemme jäljellä olevat hatkakaverimme Lehtisen ja Pursiaisen, jotka eivät pystyneet enää osallistumaan vetohommiin. Akilleksen junnu oli tippunut kyydistä aikaisemmin.
Puristimme Eeron kanssa seitsemän kilometrin paritempon maaliin pitäen eron pääjoukkoon suurin piirtein samana ja Eero päivän selkeästi vahvempana kuskina ylitti maaliviivan ensimmäisenä siirtyen keltaiseen paitaan. Minä olin toisena +4sek ja Micke kolmantena vajaan minuutin päässä. RBF:n Nordlund oli lähin haastaja +1:02 Eeron perässä.
Juuri tämän parempaa fiilistä ei voi pyöräkisassa saavuttaa
Omat jalkani eivät huonon palautumisen jälkeen olleet aivan parhaat, mutta tälläiseen tasaiseen hatkavetämiseen ne kyseisenä päivänä riittivät, vaikka ylärekisteri kangerteli ja pumppu ei oikein tahtonut ottaa kierroksia.
Sunnuntaina koitti kisan viimeinen etappi 134 kilometriä ja kolmoisjohto puolustettavana. Tällä kertaa laadimme taktiikan, jossa oli todellakin tarkoitus pysyä tänään. Tampereen diesel-Antit Palonen ja Vekkeli hoitaisivat valtaosan alkukisan vauhdinpidosta, jotta kisa ei olisi pelkkää iskemistä koko ajan ja kilometrejä kuluisi pois mittarista ennen kuin minä, Eero ja Micke joutuisimme todella hommiin johdon puolustamiseksi.
Pojat tekivät työtä käskettyä ja Kauppilan Simo jeesaili myös vetohommissa, mutta pysyi lähinnä keulilla auttamassa iskujen merkkaamisessa. En ole aikaisemmin nähnyt sellaista päättävyyttä, jolla Antit kerta toisensa jälkeen valuivat terävissä ylämäissä porukan perälle, jyskyttäen taas hetkeä myöhemmin takaisin keulille vetohommiin. Aivan valtava päiväduuni jätkiltä.
Aivan kuten joukkueenjohtaja Sami sanoi ennen etappia, päivästä tulisi todella raskas meille kaikille, jos yritämme puolustaa kolmoisjohtoa kokonaisuudessaan. Käytännössä se tarkoitti, että mikään ryhmä ei saisi irrota pääjoukosta, jossa ei olisi mukana kaikkia meidän kolmea johtajaa.
Tyhmänrohkeina lähdimme silti tällä taktiikalla ja kyllä siinä meinasi välillä itku tulla, kun äärimmäisen kovat kuskit GIF:n Martikainen, IK32:n Kantola ja RBF:n Kesonen ja Nordlund muiden muassa iskivät vuoretellen ja kiinniajaminen jäi käytännössä vain meidän harteille. ”Gamla kisakuski” Anders teki upeaa duunia tullen tekemään hyvää vetotyötä porukan keulille, aina kun jokin ryhmä uhkasi päästä karkaamaan.
Selvisimme kuitenkin täpärästi ja kun vastustajat kollektiivisesti tuntuivat luovuttaneen noin viisi kilometriä ennen maalia parkkeerasin itseni pääjoukon keulille ja vedin viimeiset kilometrit, jotta porukka sai rauhottua loppukiriasemiin. Olipa mahtava fiilis ylittää maaliviiva tälläisen tiimityöurakan jälkeen kolmoisvoittajina ja vastaanottaa kehuja koko tiimille kilpakumppaneilta, joiden palautetta todella osaan arvostaa.
Sunnuntaina 3.6. on vuorossa kauden ensimmäinen tempokisani Lapinkylän tempo 26km. Pääsen koittamaan uusia tempovarusteitani ja Giant Trinity Advanced Pro TT pyörääni tositoimissa muita tempokisaajia vastaan. Niin ja tuleehan siinä kai tempokuntokin testattua. Katsotaan miten käy!
Siellä se häämöttää jo myös parin viikon päässä Porvoon ajot sunnuntaina 10.6. uudella hiekkatietä sisältävällä reitillä. Porvoossa ollaan toden teolla haluttu sekoittaa vanha konsepti, jännittääpi miten tässä käy.
Niki Birling 