Kun palaset loksahtavat kohdalleen

Alkukauden hyvä vire ja kisakunnon nousejohteisuus ovat olleet ilmeisiä jo ensimmäisestä kisasta alkaen, mikä tuli aluksi hieman yllätyksenä itselleni. Töissä oli stressiä ja tuli nukuttua liian vähän ja huonosti, joten pohjalla ollut hyvä ja maltilla rakennettu kondis ei näkynyt seuraamistani mittareista kovin ilmeisesti.

Kuitenkin kun kolme peräkkäistä kisaa olin saavuttanut sijoitukset kymmenes, neljäs ja toinen, arvasin että mahdollisuus voiton nappaamiseen oli myös käsillä. Pitäisi vaan saada palaset loksahtamaan paikalleen.

Lauantaina Seutulan kierroksella näin sitten kävi. Saimme viivalle todella vahvan ja ison joukkueen, kun myös kat2:n kuskit tulivat jeesaamaan vetohommissa. Anders ja Jussi pääsivät helposti alkuhatkaan mukaan muun joukkueen hyvän pohjustuksen avulla ja IK32 otti vaihtelevasti vetovastuun pääjoukon vetotöistä suurimmaksi osaksi kisasta.

Olimme tosin toivoneet, että IK32 olisi pitänyt hatkan siltausetäisyydellä viimeiselle kierrokselle, mutta kun he päästivät irtioton yli viiden minuutin päähän laitoimme minua ja Eeroa lukuunottamatta kaikki pääjoukosssa olleet kuskimme vetotöihin ja asetimme vetomiehille maaliviivan Tapolanmäen alapäähän. Ja hyvin pojat vetivätkin. Eero nosti vauhdin ylös mäen alkumetreillä ja minä pääsin iskemään ihanteellisesta tilanteesta.

IK32:n Larsen ja Kantola seurasivat, mutta molemmilla painoi jo jalka heidän tehtyään paljon enemmän töitä kuin minä kisan aikana. Kantola tippui kyydistä ja tiesin kisan käytävän minun ja Larsenin välillä voitosta, kun hatka saataisiin saavutettua.

Päätin iskeä mahdollisimman pian hatkan saavutettuamme, ettei Larsen ehtisi palautua liiaksi, kun oma jalka tuntui vielä tuorealta. Irtiotto ei päässyt riittävään yhteisymmärrykseen minun kiinniajamisesta ja sain ajaa 15km tempon yksin maaliin parin minuutin erolla.

Seutula1
Mukava tuulettaa Juhanan ja Trondin välissä, sillä arvostan molempia suuresti kilpailijoina.

Toki oma päivän kunto oli hyvä. Jalat tuntuivat erinomaisilta koko päivän ja suurimmaksi haasteeksi matkan varrella muodostui maltin säilyttäminen. Mutta silti sanoisin, että suurin tekijä päivän onnistumiseen oli koko joukkueen taholta täydellisesti kohdalleen osunut taktiikan valinta ja toteutus.

Päivän taktiikkamme oli meille edullisen irtioton muodostaminen sekä minun ja Eeron toimesta tapahtuva räjähtävästi irtoava siltausryhmä viimeisen kierroksen Tapolanmäessä. Toivoimme tällä tavalla pystyvämme eristämään pahoimpia kilpakumppaneita heidän apukuskeistaan. Vaikka Eero ei päässyt ryhmään mukaan, olivat Kantola ja Larsen kuitenkin tehneet niin paljon töitä päivän mittaan, että pystyin pääsemään molemmista eroon loppuratkaisuissa.

Kiitos taktiikan toteuttamisesta kuuluu myös Vuoren Pasille, joka passitti minut keskustelemaan Takalan Samin kanssa huoltoautolle hatkan kiinniajamisesta ja masinoi vetojunan pääjoukon keulille. Ja tietenkin Samille, joka teki päätöksen ja kävi kertomassa uutiset pojille hatkaan. Ei ole helppo homma olla riittävän itsekäs tekemään päätöstä koko joukkueen käyttämisestä hatkan kiinniajamiseen, jossa kaksi omaa kuskia ovat rehkineet koko päivän, kun heillä on edelleen lähes viiden minuutin etumatkakin. Varsinkin kun itse on se, joka päätöksen toteuttamisesta eniten pääsee hyötymään, vaikka toki joukkueena voitetaan tai hävitäänkin.

31530601_893261664187475_6171139328790495232_n
Loppukilometrien puristusta

Harvemmin maantiepyöräilyssä saa ennakkoon luodun taktiikan toimimaan näin täydellisesti kuten on suunniteltu. Toki helpottaa, jos on todella vahva joukkue lähdön kokoon ja tasoon verrattuna, kuten meillä oli Seutulassa. Useimmissa kauden kisoissa joudumme turvautumaan taktiikkaan nimeltä ”aktiivisuus” eli käytännössä ”kaikessa ollaan mukana missä pystytään ja katsotaan sitten mitä tehdään”.

Kovin hienoja taktisia kuvioita ei Suomen maantiepyöräilyssä yleensä nähdä muutenkaan. Yleensä hatkaan päätyy vahvimmat kuskit vahvimmista joukkueista, joista päivän vahvin tuppaa voittamaan. Tai sitten jos hatkaa ei synny yrittämisestä huolimatta, niin pääjoukon kirin voittaa porukan paras kirimies. Yksitoikkonen maasto ja lyhyehköt kisat tekevät sen, että taktiikat pysyvät melko yksinkertaisina.

Seuraavana viikonloppuna vuorossa olikin Bioracer Evoc GP. Taktiikkaa pyrittiin taas toteuttumaan ja saimmekin vahvan edustuksen irtiottoon Kimmo Kanasen ja Eero Mäenpään toimesta. Hatka vaan ei ikinä päässyt kovin kauaksi, eikä oma iskuni noin 15km ennen maalia päässyt irti pääjoukon otteesta kovin pitkäksi aikaa. Saimme kuitenkin lopussa ajettua muiden iskut kiinni ja kisa meni pääjoukon massakiriksi, jossa Micke Turunen nappasi toisen sijan Racebike-Focuksen Aimo Pyykkösen jälkeen. Taktiikkaan kuuluu myös sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ja Micken kiriin voi aina luottaa.

Bioracerissa oma jalkakin oli heikon oloinen, laitan liian kevyen viikon piikkiin. Parhaiten tuntuu toimivan reiluhko rasitus alkuviikosta ja pari lepopäivää ennen kisaa. Kokeillaan uusiksi Rosendahlissa.

Seutulan kierros Stravassa ja tulokset.

Yhden treenileirin anatomia

Kevättalven etelänleiristä on itselleni muodostunut jo henkireikä, joka antaa jonkinlaisen kiintopisteen, mihin katseen voi kohdistaa talven pitkänä harjoituskautena.

Tämä on nyt kuudes vuosi peräkkäin, kun olen ajoleirillä ollut ja ehkä jotain viisautta omaan tekemiseen on jo tarttunut mukaan. Vuosina 2013-2017 olin Mallorcalla, mutta tällä kertaa lähdimme IBD-porukalla Calpeen, manner-Espanjaan.

Keskityn tässä blogipostauksessa nyt leirin ”harjoitusohjelmaan”, vaikka itse itseäni melko perstuntumalla valmennankin. Leireilyn muusta logistiikasta minulla olisi myös jokunen sana sanottavana, mutta olkoon se aihe toiselle kirjoitukselle.

IBDporukka
Takana Makkonen, Pasi ja Niki. Lari edessä. Norjan-vahvistus Erno otti kuvan. Vain Jussi pulahti kerran uima-altaassa.

Olimme siis Calpessa päivät 17. – 26. helmikuuta. Kisakauden aloitus oli vielä anteliaasti lähes kahden kuukauden päässä, mikä oli tarkoituksellinen valinta. Aikaisemmin olen ollut Mallorcalla pääsiäisen tienoilla ja siten kisaruljanssissa noin viikko leiriltä paluun jälkeen. Tämä aiheutti esimerkiksi 2017 vaikeuksia alkukauteen, kun rasituksesta ei ehtinyt palautua kunnolla ja homma meni vähän yli, kuten piireissä sanotaan.

Meillä oli leirillä kahdeksan ajopäivää käytettävinä ja Costa Blancan maasto niin mäkistä, että kaikista päivistä tulisi enemmän tai vähemmän mäkipäiviä, halusi tai ei. Rytmitimme harjoitukset karkeasti seuraavasti:

  1. Kevyempi tutustumislenkki, PK
  2. Keskimittainen mäkipäivä, PK. Kaksi mäkeä sweetspotilla
  3. Tosi pitkä mäkipäivä, PK
  4. Palauttava päivä
  5. Teräviä mäkivetoja, PK ja mäkivedot VK
  6. Pitkä mäkipäivä, reipas PK
  7. Pitkä mäkipäivä, reipas PK
  8. Tosi pitkä mäkipäivä, PK

1. Kevyempi tutustumislenkki, PK

3:53h, 113km, 1200m, 210W NP, 145TSS. Strava 

Ensimmäisen päivän lenkki oli oikeastaan koko leirin ainoa, jolla jouduimme kunnolla ajamaan sateessa. Optimistisesti porukka oli käytännössä kesävarusteissa ja lämpötila oli alhaisemmillaan 7 astetta, onneksi kahvilassa oli lämmityspuhaltimet. Lenkin idea oli vain aloittaa rauhassa ja tutustua maantiepyörällä ajamiseen taas. Makkonen ei ollut vielä saapunut mukaan.

2. Keskimittainen mäkipäivä, PK. Kaksi mäkeä sweetspotilla

5:28h, 151km, 2900m, 215W NP, 213TSS. Strava 

Toisena päivänä koko kööri oli koossa Makkosta myöten. Lenkin agenda yksinkertaisesti oli vain ajaa pitkä PK ja ottaa hieman tuntumaa mäkien ajamiseen noin sweetspot teholla. Reitille oli tullut valittua Costa Blancan pisin ja korkeimmalle vievä yhtäjaksoinen nousu Port de Tudons, joten maltti oli valttia. Omalta osaltani lenkin tavoite tuli täytettyä, muut saattoivat kaasuttaa mäet hieman liian kovaa itselleen.

Calpe2
Makkosen harhaan ajo laskussa naurattaa vielä tässä vaiheessa.

3. Tosi pitkä mäkipäivä, PK

7:20h, 194km, 2900m, 207W NP, 266TSS. Strava

Seuraava päivä tulisi olemaan lepopäivä, joten kolmannen lenkin tarkoitus oli lopettaa ensimmäinen ”blokki” todella pitkään PK-lenkkiin. Deniassa asustavat Toni&Toni-tiimin naiskuskit tulivat myös mukaan osalle lenkistä. Lopussa oli vielä voimia jaloissa, niin painelin vajaan 5km tempon Alteasta Calpeen, lepopäivä ansaittu. Makkonen huuteli kotikulmilla, että olisi halunnut myös vetää. Helppohan se on jälkikäteen… 🙂

Calpe3
Tankkauspaikkojen löytäminen vuoriston pikkukylistä oli haastavaa. Kaupat ja huoltoasemat olisivat tehokkaampia, mutta aina niitä ei ollut.

 

4. Palauttava päivä

2:18h, 54km, 696m, 149w NP, 46TSS. Strava

Kevyin reitti, minkä osasin suunnitella ruuhkaisia rantateitä välttäen. Makkoselle rajoitin, että vetovuorossa ei saa syke nousta yli 100bpm. Tunti kahville ja tunti takaisin. Lämmintä päälle. Siinä onnistuneen palauttavan lenkin ainekset.

Calpe4
Creme de la Creme Xabiassa. Vegaanille tarjolla mustaa kahvia.

5. Teräviä mäkivetoja, PK ja mäkivedot VK

3:40h, 96km, 2050m, 267w NP, 238TSS. Strava

Lepopäivän jälkeen on hyvä tehdä terävät harjoitukset, joiksi tällä kertaa valikoitui mäkivedot Col de Ratesilla. Tarkoitukseni oli tehdä kolme vetoa nousevilla tehoilla ja tiesin aikani nousussa olevan jotain 15-20min väliltä. Mitään Strava-optimointia ei harrastettu, juomapullot täynnä ja muut selitykset.

Ensimmäinen veto oli siis tarkoitus vetää noin FTP:llä tai vähän alle, että kiristysvaraa löytyisi. Ensimmäisen vedon keskiteho 351w 17:36min tuntuivat olevan yläkanttiin fiilikseen verrattuna, joten kalibroin mittarin välissä uudestaan.

Seuraavan veto kulkikin lähes samoilla tehoilla merkittävästi kovempaa, keskiteho 356w 16:34min, mutta tämä alkoi jo tuntua, että kiristysvaraa ei kolmanteen juuri olisi. Makkonen tuli peesissä.

Viimeinen veto vedettiin lähes loppuun asti Makkosen kanssa minuutin vuorovedoilla, keskiteho lopussa 343w aika tismalleen sama 16:34min. Tehot eivät ole vertailukelpoiset peesihyödystä johtuen.

Onnistunut harjoitus, mutta tehomittarin lukeman heittelyt vetojen välissä jättivät hieman epätietoisen fiiliksen siitä, että kuinka hyvin tai huonosti mäki kulki.

Calpe5
Hönkä päällä Col de Ratesin viimeisissä mutkissa.

6. Pitkä mäkipäivä, reipas PK

5:14h, 152km, 2530m, 234W NP, 263TSS. Strava

Loppuleiri tästä eteenpäin olikin sitten tasaisen tappavaa rasituskuorman keruuta kotiinviemisiksi. Makkoselle ohje 250w vetovuorossa ja ketju koko ajan sopivan kireällä, että matka etenee. Kiva loppunostatus taas Alteasta kumpuilevaa rantatietä Calpeen, tällä kertaa vuorovedoin.

Calpe6
Olen juuri kertonut Makkoselle, että maantiepyörää ei laiteta kyljelleen maahan. Kuulemma venyttely (mitä se on?) vaati sen.

7. Pitkä mäkipäivä, reipas PK

4:58h, 142km, 2548m, 239W NP, 260TSS. Strava

Lähes toisinto edellisestä päivästä, vähän lyhyempi, mutta mäkisempi reitti. Lari huilivuorossa ja Makkosen reisi alkaa vetää viimeisiään.

Aivan upeita hiljaisia vuoristoteitä. Relleussa hämmensi kontrasti idyllisen vanhan vuoristokylän ja rinteeseen rakennetun hieman unohdetun näköisen betonilomakompeksin välillä.

Calpe7
Innostus leirin loppuvaiheessa on käsinkosketeltavaa. Oreo-keksit auttavat asiaan.

8. Tosi pitkä mäkipäivä, PK

6:45h, 184km, 2485m, 198W NP, 243TSS. Strava

Viimeisenä päivänä pitkä PK yhdessä Toni&Toni-tiimin kanssa. Ei rykimistä, vaan hyvä tasainen hyvä PK-tahti. Makkonen telakalla, mutta Lari pääsi taas mukaan ajamaan. Reitti oli upea, nousut ja laskut sielukkaita ja sääkin rupesi taas vähän suosimaan. Pyysimme huoltoasemanpitäjää ottamaan ryhmäkuvan kaikista, harmi että Makkonen ei ollut mukana. Lopussa rykäsin kotiovelle vievällä pikkutiellä reissun ainoan KOMin, kun Larin legendaksi muodostunut ”kuolevan kissan loikka” innosti paahtamaan.

Calpe_tonitonit
Pasi, Erno, Roosa, Minna-Maria, Anna-Maria, Niki, Heidi ja Lari

Toivottavasti tämä kirjoitus herätti jotain ajatuksia muille harrastelijaurheilijoille, jotka aikovat treenileirillä käydä. Omalla ensimmäisellä Mallorcan-reissullani sääennuste lupasi aina aamuisin sadetta huomiselle, joten lepopäivä siirtyi ja siirtyi. Loppupeleissä ajoin 12 päivää putkeen ilman yhtään kevyttä päivää itseni aivan jumiin.

Tärkeintä on kuitenkin leiriltä palattua malttaa ottaa viikko tai toinenkin kevyesti ja antaa kropan palautua rasituksista. Tässä olen tehnyt suurimmat virheeni, joista olen nyt koittanut ottaa opiksi.

Terveiset IBD Cyclingin Simolle, Jukalle ja Antille, jotka ovat parhaillaan Mallorcalla. Toivottavasti teidänkin leiri sujuu hyvin.

Jos heräsi kysymyksiä, kirjoita ne ihmeessä kommenttikenttään alle!

Maantie harrastuksena

Olin GoExpo-messuilla Pyöräliiton Fillarilavalla sunnuntaina 4.3.2018 puhumassa maantiepyöräilystä ja siinä kilpailemisesta harrastuksena. Tässä muutamia pääajatuksiani.

1. Maantiepyöräily on sosiaalisinta kestävyysurheilua.
Mikään muu kestävyysurheilu ei luo samanlaisia mahdollisuuksia jopa hieman erikuntoisten harrastajien yhteiselle harjoittelulle. Maantiepyöräilyssä kilpaileminen on joukkueurheilua, vaikka yksilöt palkitaankin. Minun kokemukseni mukaan myös harrastajista ne pysyvät vuodesta toiseen lajin parissa, jotka käyvät säännöllisesti porukkalenkeillä. Porukkalenkeillä luodut suhteet motivoivat palaamaan lenkeille uudestaan ja uudestaan, ihan vaikka vaan kuulemaan kavereiden kuulumiset.

2. Muista palautuminen ja kuuntele itseäsi.
Työssäkäyvän harrastajan täytyy panostaa sekä fyysiseen, että mentaaliseen palautumiseen. Vaikka netin viimeinen harjoitusohjelma määräisikin vain ja ainoastaan intervalliharjoittelua, nautinnollisin osa maantiepyöräilyä on monelle pitkät porukkalenkit kaverien kanssa. Strukturoidut tehokkaat harjoitteet kehittävät parhaiten, mutta älä unohda ruokkia rakkauttasi lajia kohtaan myös.

Itselleni tehokkainta rasituksen ja palautumisen seurantaa on oman fiiliksen kuuntelu yhdistettynä säännöllisen datan keräämiseen, omassa tapauksessani yön aikaisen leposykkeen seurantaan. Lisäksi tehomittarin kanssa suoritut harjoitteet kertovat heti, jos suorituskyky alkaa heikentyä.

3. Rohkeasti mukaan kilpailutoimintaan.
Maantiepyöräilyn suosio on noussut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja monet kuntoajot ovat saaneet nauttia räjähdysmäisesti kasvaneista osanottajamääristä. Tuntuu siltä, että harrastajat löytävät kuntoajoihin, joissa he ajavat erittäin kilpailulliseen tyyliin, mutta uskallus liittyä varsinaiseen kilpailutoimintaan puuttuu.

Maantiepyöräilyssä on miehille tarjolla elite-luokan lisäksi kategoriat 2 ja 3, sekä ikäluokille omat sarjat ikävuodesta 40 ylöspäin. Hyppäys kuntoajojen nopeimmista ryhmistä varsinaiseen kilpailutoimintaan ei ole niin suuri kuin monet kuvittelevat ja kilpailumaksutkin ovat vain murto-osia kuntoajojen hinnoista.

Ota selvää kotipaikkasi tai lähialueiden pyöräilyseuroista, liity seuraan, maksa lisenssimaksu ja ilmoittaudu mukaan kisoihin. Niin helppoa se on!

4. Hanki kerralla kunnon välineet.
Vähimmäisvaatimus maantiepyöräilyyn on pyörä, kypärä ja pehmusteelliset pyöräilyhousut. Käytännössä tarvitset myös lukkopolkimet, pyöräilykengät ja hieman lisää ajovaatteita eri säihin, mutta ne voi hankkia vähän myöhemminkin.

Noin tuhannella eurolla saat pyörän, jossa ei ole mitään sellaista puutetta enää, joka vähentäisi harrastusmukavuuttasi. Kahdella tuhannella saat pyörän, jolla pystyt vallan hyvin kilpailemaan, vaikka kansallisella huipulla. Reilun neljän tuhannen hintaluokassa saat viimeisen päälle viritetyn aerodynaamisesti muotoillun kilpapyörän, jossa on sähkövaihteet ja korkeaprofiiliset vanteet säästämässä etenemiseen vaadittavia watteja.

Viimeinen porras on ammattilaistallien ajamat noin kymmenen tuhannen euron superpyörät, jotka tarjoavat kaksinkertaiseen hintaan verrattuna kovin marginaalisia hyötyjä, kuten parhaat mahdolliset osasarjat ja muutaman sadan gramman säästöt pyörän painossa. Näillä pyörillä kovin harva kilpailee Suomessa, investointi ei ole kannattava. Enemmän superpyöriä näkeekin intohimoisten harrastajien käytössä, jotka nautiskelevat superpyörien estetiikasta ja tinkimättömistä ratkaisuista, eikä tässä ole mitään väärää.

5. Löydä oma tapasi harrastaa maantiepyöräilyä.
Jos kilpailemien ei kiinnosta, se ei ole ainoa vaihtoehto harrastuksen päämääräksi. Itse suuntauduin luonnollisen kilpailuviettini myötä kilpapyöräilyn pariin. Maantiepyöräilyä voi harrastaa myös porukkalenkkien sosiaalisen aspektin vuoksi tai yksin kunnon kohottamiseksi.

Jos yhä kovempaa ja kovempaa ajaminen ei inspiroi voit myös pyrkiä ajamaan aina vain pitemmälle. Tätä sanotaan Brevet-pyöräilyksi, enkä tiedä siitä juuri mitään, mutta jotkut siitäkin nauttivat.