SM-suma

Kirjoittamani SM-maantien kisaraportti löytyy jo IBD cyclingin sivuilta, joten en lähde toistelemaan samoja asioita täällä uudestaan. Lisäksi Hanna oli meidän tiimin mukana kahden päivän ajan videokameroineen ja hänellä on lähes valmiina ”behind the scenes” tyylinen video viikonlopun kulusta, joka on ainakin omasta mielestäni hauskaa katsottavaa.

SM-tempo Noormarkku

SM-tempo ajettiin reilu viikko sitten perjantaina ja tulos oli suurin piirtein se mitä etukäteen uumoilinkin. Nordlundilta ja Martikaiselta tiesin ottavani turpiin, mutta epäilin ettei mitalisija kovin kauaksi varmaan jää. Yksi Trond Larsen sieltä kiilasi väliin, joten sijoitukseni oli siis neljäs. Tulokset ja Strava.

Reitti ja olosuhteet

Reittiä oli etukäteen mainostettu vain sanoilla ”pannukakku” ja ”nopea”, mutta paikan päällä perjantaina totuus olikin hieman monimutkaisempi. Vaikka suuremmat mäet loistivat poissaolollaan ja 47 km matkalla oli vain neljä risteystä ja kääntöpaikka, niin reitti oli kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Ensimmäinen huomioitava tekijä oli kisapäivän erittäin voimakas tuuli pohjoisesesta, joka oli ensimmäisellä kolmanneksella sivumyötäinen, toisella kolmanneksella suoraan sivusta ja viimeisellä kolmanneksella sivuvastainen.

Toisekseen reitti mutkitteli jatkuvasti ja asfaltti oli melkoisen huonossa kunnossa, joka tarkoitti jatkuvaa kompromissien tekemistä parhaan ajolinjan ja kuoppien/railojen väistelyn välillä. Taisin tässä epäonnistua, sillä perässäni autoa ajanut Sami kommentoi minun ajaneeni ainakin 100 metriä ylipitkän tempon liian pitkien ajolinjojen takia.

Kolmanneksi pannukakku reitti ei suinkaan ollut, vaan jatkuvaa pientä kumpuilua. Tälläinen ei yhteislähtökisassa vaikuttaisi yhtään mitään, mutta tempossa jatkuvasti limiitillä ajaessa pienet hidastukset ja kiihdytykset takaisin matkavauhtiin saattavat sotkea ajorytmiä.

Taktiikka ja vauhdinjaon onnistuminen

Vaikka lähtöpaikalla tuuli oli aivan järkyttävä, kuulimme huhuja paikallisilta, että itse reitille tuuli ei osu ollenkaan niin pahasti, kuin voisi luulla. Otin kuitenkin Samin neuvosta alkumatkan rauhallisemmin ja jätin hieman reserviä viimeiselle kolmannekselle vastatuuleen tykittelyyn. Tämä ei ole minulle luonnollinen tempotaktiikka, vaan yleensä lähden tavoittelemaan hieman korkeampaa keskitehoa mihin kykenen ja hiivun hallitusti loppua kohden, kuitenkin puristaen viimeisellä kilometrillä aivan kaikki mitä jaloista irtoaa.

Samin taktiikka tuntui kuitenkin pelaavan hyvin ja Stravan perusteella voitin Aimo Pyykkösen käytännössä viimeisellä seitsemällä kilometrillä. Toisaalta olin Trond Larsenin kanssa tasoissa 20 km ennen maalia, mutta hävisin loppuajassa 12 sekuntia, joten Trond ajoi lopun vastatuuliosuuden vieläkin vahvemmin.

Ensimmäisen kolmanneksen keskitehoni oli 313 w, toisen 316 w ja viimeisen 319 w, joten tyypilliseen hiipuvaan keskitehoon verrattuna vauhdinjakoni oli mielestäni hyvä tälle reitille. Edelleen keskiteho 316 w on erittäin pieni verrattuna kilpakumppaneihini ja siihen mihin pystyn esimerkiksi ylämäessä maantiepyörällä, mutta onpahan jotain mitä kehittää ensi kaudeksi. Samalla vauhdinjaolla saavutettu 320 w keskiteho olisi todennäköisesti riittänyt pronssiin, joten pienistä eroista puhutaan, mutta turha jossitella, tähän jalka riitti tänä päivänä.

SM-kortteli

Tikkurilan Heurekan ympäristön korttelireittiä oli mainostettu tekniseksi jo pitemmän aikaa ja kisaa edeltänyt tutustumisajo vahvisti huhut. En silti suostu kutsumaan reittiä vaaralliseksi, vaikka parit ikävät kolarit kisassa sattuivatkin. Vesikouru tai ei, liian nopea tilannevauhti mutkassa johtaa ulosajoon. Mielestäni reitti oli sopivalla tavalla teknisesti haastava, mikä teki kilvanajosta mielenkiintoista.

Kisa lähti käyntiin ja jouduttiin keskeyttämään pitkäksi aikaa melkein samantien, kun Stangan Osku Pulkkinen ja Länkenin Aleksi Hänninen kolaroivat pahasti betoniseinään alikulkutunnelissa. Jälkiviisaanaa takaseinään olisi voinut laittaa jotain pehmustetta suojaksi, sillä se ei olisi edes kaventanut reittiä. Jarkko Niemi, Sampo Lahti(?) ja tukijoukot vastasivat väliaikaviihteestä oikein kunnon sanaharkan muodossa, samalla kun loukkaantuneita kilpailijoita vietiin ambulanssilla pois reitiltä. Mistä lie riita syntynyt, en pysynyt kärryillä.

Pian kisa kuitenkin starttasi kunnolla ja kasoilta vältyttiin aivan loppuun asti. Kaikenlaista yritystä tuli monelta suunnalta lähes jatkuvalla syötöllä. Henttalan Joonas tuntui purkavan agressioita iskemällä lähes koko ajan, mikä ei taktiikkana toiminut kovin hyvin, mutta elävöitti kyllä kisan kulkua mukavasti.

Kun vajaa 50 minuuttia kisaa oli ajettu kärkeen muodostui kahdeksan kuskin hyvä ryhmä ja itse jäin pääjoukon puolelle, mutta meiltä oli Anders kärjessä. Yritin tehdä siltauksen, niin ettei muita pääsisi mukaan, mutta Juhana Hietala ja Lauri Seppä tulivat kuitenkin peesissä mukana. Ryhmässä ei oikein ollut yhteisymmärrystä vetämisestä, joten otin vastuun jonkinlaisesta vauhdinpidosta, koska ajattelin että Andersilla olisi kuitenkin paremmat mahdollisuudet tästä ryhmästä, kuin pääjoukosta.

Viimeisen kierroksen puolivälissä kysyin vielä Andersilta, haluaako hän nousta ylemmäksi ryhmän takapuoliskolta, mutta Anders sanoi olevansa tyytyväinen asemaansa. Liekö halusi päästä yllättämään porukan hieman taaempaa lähtevällä iskulla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja loppukirissä olimme molemmat aivan liian takana. Juhana Hietala veti viimeisen mutkan liian kovaa, ajoi vastakkaisen puolen vesikouruun ja kaatui keskelle tietä. Kaikki muut paitsi Anders onnistuivat väistämään keskellä tietä makaavan Juhanan ja Juha Kangaskokko taiteili yksi jalka polkimella viivan yli korttelimestariksi.

Eli aika perseelleen se meni loppupeleissä meidän tiimiltä ja käteen jäi vain ”TV-aikaa” ja kaatunut tuore maantieajon Suomen mestari. Suoraan sanoen otti aika hitosti päähän heti kisan jälkeen, että miksi tässä piti näin käydä viime metreillä. Oma jalka oli kisan alussa aivan hirveän tukkoinen, mutta nylkeminen onnistui kyllä lopussa, vaikka herkkyys ei missään vaiheessa löytynyt.

TV-aikaa voi ihastella Yle Areenassa ja täällä on tulokset sekä Strava.